Helluntailainen henkikasteoppi


 Sisällys


Johdanto

Pyhän Hengen kasteella (lyh. henkikaste) tarkoitetaan helluntaipiireissä sellaista uskoontulon jälkeistä tapahtumaa, jossa ihmiseen vuodatetaan Pyhä Henki. Tämän tapahtuman näkyvänä merkkinä katsotaan olevan kielilläpuhuminen. Henkikastettu ihminen on helluntailaisen opetuksen mukaan innostuneempi, palavampi, rohkeampi, kyvykkäämpi, hengellisesti vahvempi, siunatumpi ja kaikilla muillakin tavoilla parempi uskovainen kuin ne, jotka henkikastetta eivät ole kokeneet.

Helluntailaiset ovat perinteisesti poikenneet kristinuskon valtavirrasta siinä, että he eivät ajattele ihmisen saavan Pyhää Henkeä uskoon tullessaan, vaan vasta henkikasteen yhteydessä, jonka katsotaan siis olevan erillinen myöhempi tapahtuma. Näin he siis ajattelevat, että olisi mahdollista olla uskossa ilman Pyhää Henkeä.

Varsinkin uudemmassa helluntailaisuudessa on omaksuttu tästä klassisesta käsityksestä hieman poikkeava näkemys, jonka mukaan ihminen saa kyllä Pyhän Hengen uskoon tullessaan, mutta että se olisi vain eräänlainen sinetti, josta Jumala tunnistaa uskovansa. Näiden ns. tavallisten uskovien ei kuitenkaan katsota "täyttyneen Pyhällä Hengellä", vaan että vasta henkikasteessa, tai kuten he kutsuvat, Pyhällä Hengellä täyttymisessä ihminen saa todellisen voiman Jumalalta ja siirtyy ikäänkuin korkeammalle hengelliselle tasolle. Helluntailaiset eivät koskaan käytä termiä hengellinen taso, mutta se on aivan ilmeistä heidän opetuksessaan Pyhästä Hengestä.


Pyhän Hengen saaminen

Homman nimi on kuitenkin se, että <Room. 8:9>, <Ef. 1:13>, <Joh. 7:38-39> ja muutama muukin Raamatun kohta osoittavat selvästi, että uuden liiton aikana jokainen ihminen saa Pyhän Hengen uskoon tullessaan, ja jokaisella, joka uskoo on Pyhä Henki. Näillä kohdilla helluntailiikkeen perinteinen oppi Pyhän Hengen saamisesta vasta henkikasteen yhteydessä on helposti kumottu:

    "Se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa." (Room. 8:9)

Pyhä Henki on kiistämättä Kristuksen Henki. Siten se, jolla ei ole Pyhää Henkeä, ei ole Kristuksen oma. Kristuksen omana oleminen on taas kiistämättä ehto pelastumiselle, ja siten se, jolla ei ole Pyhää Henkeä, ei pelastu, vaan tuomitaan kadotukseen.

    "Häneen (=Kristukseen) uskoessanne te myös olette saaneet luvatun Pyhän Hengen" (Ef. 1:13)

Tämä kohta on hyvin selkeä. Uskomalla Jeesukseen saa Pyhän Hengen.

    "Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan. Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulevat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu." (Joh. 7:38-39)

Tässä Jeesus puhuu selviä sanoja: joka uskoo => saa Pyhän Hengen. Tässä ei ole mitään ehtolauseita tai lisävaatimuksia. Jeesus antaa Pyhän Hengen jokaiselle, joka uskoo.

Se, miksi Pyhää Henkeä ei annettu vielä Jeesuksen maan päällä ollessa, johtuu siitä, että Pyhä Henki toimi vanhassa liitossa vain Jumalan erityistehtävissä. Esimerkiksi Besalel sai Pyhän Hengen taiteellista työtä varten (2. Moos. 31:1-5), Simson voimaksi (Tuom. 15:14-15) ja Miika profetoimista varten (Miika 3:8). Vasta uudessa liitossa Pyhästä Hengestä tuli uudestisynnyttäjä (Joh. 3:5-8). Vanhassa testamentissa on kuitenkin paljon lupauksia uudesta liitosta ja sen mukanaan tuomasta Pyhästä Hengestä.

Esimerkkejä:

Kaikki nämä ennustukset saivat kuitenkin odottaa täyttymistään ainakin 300 vuotta.

Jeesuksen tulemista maailmaan edelsi voimakas Pyhän Hengen toiminta:

Kuitenkin elettiin yhä vanhan liiton aikaa ja Pyhä Henki täytti vain tietyt valitut ihmiset.

Johannes Kastaja ennusti Jeesuksesta, että tämä tulee kastamaan Pyhällä Hengellä ja tulella ja siten täyttää Vanhan testamentin profetiat:

    "Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella." (Luuk. 3:16)

Myös Jeesus itse lupasi Hengen tulevan ja käskee opetuslapsiaan odottamaan Jerusalemissa:

    "Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan." Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulevat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu." (Joh. 7:38-39)

    "Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta." (Luuk. 24:49)

    "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet. Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Siihen ei ole enää montakaan päivää." (Apt. 1:4-5)

Helluntaina tämä kastaminen sitten tapahtui. Näin Helluntaista alkoivat lopun ajat ja uuden liiton aika. Opetuslapset alkoivat silloin puhua uusilla kielillä. Tämä oli erityisesti merkkinä uuden liiton alkamisesta, sillä samoin kuin Jumala sekoitti ihmisten kielet Baabelissa ja hajaannutti heidät, hän yhdisti nämä ja heidän kielensä helluntaina.

Baabelissa alkoi hajaannus, jonka jälkeen Jumala keskittyi vain Aabrahamiin ja tämän jälkeläisiin, joiden kanssa hän teki vanhan liiton. Jumala antoi ilmoituksensa vain Israelille. Uusien kielien kuuleminen oli merkki uuden liiton ajan alkamisesta, koska samoin kuin Jumala sekoitti kielet Baabelissa, hän yhdisti ne helluntaina Jerusalemissa. Nyt hajaannuksen aika ja Jumalan omaisuuskansan erityisasema olivat ohitse ja Jumala yhdisti kaikki ihmiset. Jumalan ilmoitusta ei enää tarkoitettu vain Israelille, vaan kaikille kansoille ja kielille. Siten helluntain kielilläpuhumisella on selvästi oma pelastushistoriallinen erityisasemansa.

Myöhemmin Raamatussa puhutaan myös kielillä puhumisesta, mutta tämä kielillä puhuminen on nimenomaan armolahja, ei niinkään merkki kuten helluntaina. Helluntain kielillä puhumisella oli oma historiallinen erityistehtävänsä. Sen sijaan kielillä puhumisen armolahjan tarkoitus on henkilökohtainen rakentuminen rukouselämässä (1. Kor. 14:4).

Yhtä kaikki, ennen ensimmäistä helluntaita elettiin vanhan liiton aikaa eikä Pyhän Hengen saaminen ollut kuin harvojen ihmisten osa. Helluntaina Pietari viittasi puheessaan nimenomaan Jooelin profetiaan:

    "Tämä on sitä, mikä profeetta Joelin suulla on ilmoitettu: 'Viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, minä vuodatan Henkeni kaikkiin ihmisiin." (Ap.t. 2:16-17)

Pietari sanoi, että "Tämä" (helluntain tapahtumat) on "sitä" (Hengen vuodattamista). Näin hän selvästi osoitti, että viimeiset päivät, joista Jooel, Jeremia ja Hesekiel puhuivat alkoivat siitä hetkestä. Uusi liitto siis todella alkoi helluntaista. Näin toteutui myös Jeesuksen profetia Pyhästä Hengestä, jonka häneen uskovat tulevat saamaan, mutta joka ei vielä silloin tullut, koska Kristusta ei ollut kirkastettu (Joh. 7:38-39).


Pyhällä Hengellä täyttyminen

Kuten jo aiemmin mainitsinkin, mm. kohtien <Joel 3:1-2>, <Joh. 7:38-39> <Ef. 1:13> ja erityisesti <Room. 8:9> nojalla Pyhä Henki on jokaisessa uskovassa. Ja koska ihmisessä ei ole sisäsyntyisesti Pyhää Henkeä, tämän täytyy tulla ihmiseen kun hän tulee uskoon – riippumatta siitä, tapahtuuko uskoon tulo henkilökohtaisen kääntymisen, uskoon kasvamisen vai näiden yhdistelmän kautta. Ilman Pyhää Henkeä ihminen ei voi olla Jeesuksen oma (Room. 8:9).

On siis selvää, että ihminen saa Pyhän Hengen kun hän tulee uskoon – poikkeuksetta. Klassinen helluntailainen henkikasteoppi on siten aivan ilmeisesti Raamatun vastainen. Tämän lisäksi on kuitenkin selvitettävä, miten Raamattu suhtautuu uudempaan versioon helluntailaisesta henkikasteopista eli oppiin Pyhällä Hengellä täyttymisestä. Onko olemassa jokin uusi Pyhän Hengen saaminen, Pyhällä Hengellä täyttyminen, joka olisi erillään uudestisyntymisestä ja toisi eräänlaisen toisen siunauksen, nostaisi ihmisen hengellisesti uudelle tasolle, kuten osa helluntailaisista opettaa? On myös syytä miettiä, onko "Pyhän Hengen saaminen" eri asia kuin klassisessa helluntailaisuudessa käytetty sana "henkikaste" tai uudempien helluntailaisten käyttämä "Pyhällä Hengellä täyttyminen".

Miten on? Tutkitaan asiaa...

Johannes Kastaja ennusti, että "se tuleva" (Jeesus) kastaisi Pyhällä Hengellä ja tulella. Tämä lupaus toteutui helluntaina. Vaikka Luukas ei Apostolien teoissa tätä kyseenalaistanutkaan, hän ei silti missään kohdin käytä sanaa "henkikaste". Luukas kuvaa helluntain tapahtumia ilmaisuilla "he tulivat Pyhällä Hengellä täytetyiksi", "he saivat Pyhän Hengen" tai "Pyhä Henki tuli heidän päälleen" (Apt. 2). Tämä osoittaa sen, että on erittäin keinotekoista erotella "henkikastetta" ja "Pyhällä Hengellä täyttymistä". Ne ovat selvästi yksi ja sama asia!

Raamatussa puhutaan myös hyvin selkeästi siitä, että Jumala ei anna Henkeä mitalla (Joh. 3:34), vaan kun Jumalan Henki tulee ihmiseen, hän tulee koko täyteydessään. Ei siis ole mitään vajaata tai epätäydellistä Pyhän Hengen saamista, jonka jälkeen pitäisi vielä täyttyä täyteen mittaan. Hengen vaikutukset tietysti vaihtelevat ja saattavat olla hyvinkin erilaisia, heikosta sisäisen rauhan tuntemisesta suuriin hurmostiloihin. Kaikissa ihmisissä Pyhä Henki ei vaikuta samalla tavalla. Missään kohdin Raamattua ei kuitenkaan puhuta mistään vajaasta, epätäydellisestä täyteydestä tai kahdenlaisesta Pyhän Hengen saamisesta.

Raamattu puhuu hyvin selvästi vain yhdestä ja yhdenlaisesta henkikasteesta eli Pyhällä Hengellä täyttymisestä. Paavali puhuu kirjeissään sellaisesta henkikasteesta, joka on suorastaan kristillisen elämän edellytyksenä ja perustana. Kristuksen ruumiiseen ei voi kuulua ilman henkikastetta (1. Kor. 12:13).

Koska ei siis ole kuin yksi ja yhdenlainen Pyhän Hengen saaminen, Pyhällä Hengellä täyttyminen, niin uskoon tulemisen täytyy silloin olla todellinen henkikaste! Siten ei ole kahta erillistä tapahtumaa, joista toinen olisi uskoon tuleminen ja toinen henkikaste tai Pyhällä Hengellä täyttyminen. Näin ollen myös uudempi helluntailainen henkikasteoppi osoittautuu epäraamatulliseksi ja siten vääräksi.

Paavali kuitenkin sanoo: "Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä." (Ef. 5:18) Se kreikan kielen verbi, jota hän käyttää ilmaisee toistuvaa tekemistä. Pyhällä Hengellä täyttyminen ei siis ole vain yksi yksittäinen kokemus, vaan jatkuva, uudestaan toistuva tapahtuma. Meidän tulee täyttyä Hengellä yhä uudelleen!

Kun Apostolien tekojen ilmaisuja "vuodattaminen", "täyttyminen", "saaminen" ja "tuleminen" käytetään myös myöhemmin Raamatussa, mutta "henkikastetta" ei ollenkaan, niin näiden välillä voidaan nähdä hienoinen ero. Henkikasteen voidaan katsoa tarkoittavan sitä, kun ihminen ensimmäisen kerran täyttyy Pyhällä Hengellä eli toisin sanoen tulee uskoon. Sen sijaan "vuodattaminen", "täyttyminen", "saaminen" ja "tuleminen" voivat, ja niiden tulisikin tapahtua yhä uudelleen. Kuitenkin on tärkeää huomata, että "henkikaste" ja muut ilmaisut ovat yksi ja sama asia. Henkikasteessa ei siis ole kysymys yhtään mistään sen kummemmasta asiasta kuin "vuodattamisessa", "täyttymisessä", "saamisessa" ja "tulemisessa".


Pyhä Henki Apostolien teoissa

Mutta entä helluntailaisen henkikasteopin kannattajien usein perusteluissaan käyttämät Apostolien tekojen kuvaukset "uskovista", jotka saivat Pyhän Hengen vasta myöhemmin? Miten näihin tulisi suhtautua?

Ensinnäkin on muistettava, että kysymyksessä ovat historialliset esimerkit, jotka kuvaavat sitä, kuinka asiat olivat joskus ennen. Niiden tietoarvo on paljon pienempi, kuin jos Paavali kirjoittaa ylös Pyhän Hengen ilmoituksen Herran käskynä seurakunnalle.

Tottakai historialliset esimerkit ovat tosia ja yhtälailla samojen Raamatun oppien ja lainalaisuuksien alaisia kuin nykyisetkin tapahtumat, mutta se, että jokin oppi rakennettaisiin pelkän historiallisen esimerkin varaan johtaa takuuvarmasti harhaan. Ei nimittäin ole mitään oikeutusta olettaa, että jossain Raamatun historiallisessa tapahtumassa esiintyneet asiat pätisivät yhteenkään toiseen tapahtumaan – menneeseen tai nykyiseen. Raamatun opit ovat ne, jotka määrittävät historiallisia tapahtumia eikä päinvastoin.

Apostolien teoissa kerrotaan muun muassa, että jotkut ihmiset alkoivat profetoida uskoon tullessaan (Apt. 19:6). Tämä on varmasti totta, ja varmasti näin joidenkin kohdalla myös käy. Sitä tuskin kukaan kieltää. Mutta se ei todellakaan oikeuta vetämään johtopäätöstä, että jokainen uskoon tuleva profetoisi. Tilanne olisi toinen, jos jossain kohdin Raamattua olisi sanottu, että vain ne ovat Kristuksen omia, jotka profetoivat uskoon tullessaan. Sellaista ei kuitenkaan Raamatusta löydy.

Historiallisia esimerkkejä mukailtaessa jouduttaisiin karsimaan monia aivan normaaleina pidettyjä asioita seurakuntaelämästä. Raamatussa ei esimerkiksi puhuta mitään naisten osallistumisesta ehtoolliselle. Ehtoollisen asettamisessakin läsnä oli vain miehiä, ja tuon esikuvan mukaisesti se täytyisi myös pitää vain miesten ateriana. Myös moniin muihin mielettömiin ratkaisuihin ajaudutaan, mikäli Raamatun historiallisista esimerkeistä tehdään opinkappaleita. Mainittakoon vielä sellaiset alkuseurakunnalliset käytännöt kuin uskovien omaisuudenyhteys (Apt. 2:44-45) ja juutalaisessa temppelissä rukoilu (Apt. 2:46, Apt. 5:12), jotka on mainittu historiallisina esimerkkeinä Raamatussa, mutta joita ei esiinny yhdessäkään Raamatun oppilauselmassa. On selvää, ettei yksikään seurakunta – joitakin harvoja lahkoja lukuunottamatta – käytä tällaisia tapoja.

Raamatussa on kyllä ilmaistu oppi Pyhästä Hengestä, mutta sitä on lähdettävä etsimään Paavalin kirjeistä eikä suinkaan Apostolien teoista. Historiallisista esimerkeistä ei saa lähteä tekemään opinkappaleita! Silti Raamatun perustotuudet ja opit eivät muutu aikojen saatossa, ja samat asiat pätevät aivan varmasti tänä päivänä kuin apostolien aikaankin, mutta on silti syytä muistaa, mikä ero sillä on, jos kerrotaan, että "näin tapahtui" kuin että "näin on".

Apostolien teot kertoo kolmesta tapauksesta, joissa Pyhä Henki saatiin ikään kuin jälkikäteen. Ensimmäisenä käyn läpi Corneliuksen tapauksen kymmenennessä luvussa (Ap.t. 10:1-48):

Pyhä Henki on nimenomaan uuden liiton merkki. Jooelin profetian ja Jeesuksen lupauksen toteutuminen helluntaina aloitti uuden liiton ajan. Jooelin profetiassa sanotaan, että Henki vuodatetaan kaikkiin ihmisiin. Pyhä Henki ei siis enää olekaan vain Jumalan erityistehtäviä varten, vaan Hengen saavat kaikki. Vanhan liiton uskovilla, kuten Corneliuksella, ei luonnollisestikaan ollut Pyhää Henkeä ja siksi Henki vuodatettiin vasta kun nämä tulivat tuntemaan Jeesuksen uuden liiton uskon kautta. Vanhan liiton uskovat saivat siis Pyhän Hengen aina ikään kuin jälkikäteen. Näin ei kuitenkaan tapahtunut yhdenkään uuden liiton uskovan kohdalla.

Toisena on kertomus Paavalista Efesossa Apostolien tekojen 19. luvussa:

Paavali tapaa Efesossa muutamia opetuslapsia, joilta hän kysyy, saivatko he Pyhän Hengen kun tulivat uskoon. Nämä eivät tietenkään olleet saaneet Henkeä, koska heidät oli kastettu Johanneksen kasteella. He olivat vanhan liiton uskovia, sillä Johanneksen parannuksen kaste oli tarkoitettu vain juutalaisille. Vaikka Johannes osoittikin Kristukseen, joka aloittaisi uuden liiton, hän itse oli kuitenkin vanhassa liitossa eivätkä hänen kastamansa opetuslapset siten voineet saada Pyhää Henkeä ennen kuin heidät oli kastettu Jeesuksen kasteella uuteen liittoon.

Kolmantena on tapaus evankeliumin leviämisestä Samariaan 8. luvussa:

Luukas kertoo, että Filippos teki Samariassa suuria tunnustekoja, joiden tähden samarialaiset uskoivat häntä. Toisin sanoen samarialaiset uskoivat tekoihin. Kuitenkaan se ei hyödyttänyt heitä, sillä he saivat Pyhän Hengen vasta Pietarin ja Johanneksen tultua. Samarialaisilla ei ollut ymmärrystä Kristuksesta, kuten Simon noidan tapaus osoittaa: "Hän tarjosi heille rahaa" (jae 18). Ihmiset siis kääntyivät uskomaan Filipposta (jae 12) ja hänen ihmetekojaan (jae 6). Luukas ei sano missään, että he olisivat kääntyneet uskomaan Jeesukseen.

<Room. 8:9>:n ja muutamien muidenkin kohtien nojalla Pyhän Hengen saaminen on pelastumisen edellytys. Kuitenkin Apostolien tekojen 8. luvussa selvästi sanotaan, että "Pyhä Henki ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä" (jae 16). He eivät siis olleet vielä pelastettujen joukossa. Siksi Pietari ja Johannes lähtivät vartavasten pitkälle ja vaarallisellekin matkalle Jerusalemista Samariaan. Heillä oli huoli samarialaisten sieluista.

Yhtä kaikki, samarialaisten usko ei siis ollut pelastavaa uskoa, koska he uskoivat tekoihin. Paavali sanoo (1. Kor. 1:22-24), että usko ihmetekoihin (Samaria) ja uskonnonfilosofia (Areiopagi) eivät kuulu meidän julistuksemme ytimeen, joka on ristiinnaulittu Kristus, Jumalan viisaus ja voima, jonka kautta ainoastaan on pelastus. Ihmeteot tietysti tuovat esille Jumalan voiman, mutta "jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös". (Luuk. 16:31)

Se, mitä Pietari sanoi Simon noidalle, on hyvin kuvaavaa: "Kadotukseen joudut rahoinesi" (jae 20). Simon noita oli saanut kasteen kääntymättömässä tilassa luulouskonsa päälle (jae 13) ja siksi hänellä ei ollut "osaa eikä arpaa tähän sanaan" (jae 21). Pietari kehotti Simonia kääntymään ja tekemään parannuksen (jae 22). Hän ei olisi voinut sanoa tällaista yhdellekään pelastavassa uskossa olevalle!

On myös huomattava, että kaikki nämä Apostolien tekojen kohdat koskevat Pyhän Hengen saamista ensimmäisen kerran. Toisin sanoen niitä voi käyttää vain klassista helluntailaista henkikasteoppia kannatettaessa, jonka mukaan on mahdollista olla uskossa ilman Pyhää Henkeä. Näillä kohdilla ei voi lainkaan perustella uudempaa helluntailaista oppia Pyhällä Hengellä täyttymisestä, jossa ajatellaan, että jokainen uskova on saanut Pyhän Hengen.


Johtopäätös

Ei ole kuin yksi ja yhdenlainen Pyhän Hengen saaminen, henkikaste eli Pyhällä Hengellä täyttyminen, joka on pelastuksen edellytys, ja joka ensimmäisen kerran vuodatetaan ihmiseen hänen tullessaan uskoon. Siten uskoon tuleminen ja Pyhän hengen kaste ovat yksi ja sama asia. Ei ole missään olosuhteissa mahdollista, että kukaan pelastavassa uskossa oleva ei olisi täyttynyt täysin Pyhällä Hengellä.

Pyhä Henki on uudestisynnyttäjä, mutta myös uskon ylläpitäjä ja eläväksitekijä. Siksi Pyhällä Hengellä täyttyminen ei ole eikä saa olla vain kertaluonteinen tapahtuma, vaan Jumalan uskovien tulee täyttyä Pyhällä Hengellä yhä uudelleen. Ei siis ole olemassa mitään yksittäistä "toista siunausta", niin kuin helluntailaiset opettavat, vaan monta siunausta.


Pyhä Henki ja kristitty

On kuitenkin ilmeistä, että kaikki ihmiset eivät ole yhtä sitoutuneita uskoon. Kaikki eivät ole antaneet koko elämäänsä Kristuksen käyttöön. On palavampia ja kylmempiä kristittyjä. Toiset ihmiset ovat vahvemmin Pyhän Hengen virrassa kuin toiset. Mitä Raamattu tästä sanoo?

Selvitetään asiaa...

Tutkittaessa Raamatun opetusta Pyhästä Hengestä on erityisesti muistettava Jumalan kolmiyhteys: Pyhä Henki on Jumala! Raamattu osoittaa selvästi, että Pyhä Henki on ollut ennen luomista (1. Moos. 1:2), ja että Hän on Luoja (Job. 33:4). Samoin Jeesuksesta sanotaan, että Hän on ollut ennen maailman syntyä (Joh. 17:5, Joh. 8:58), ja että myös Hän on kaiken Luoja (Joh. 1:3, Hepr. 1:2). Koska maailmaa luotaessa ei ollut olemassa mitään muuta kuin Jumala (Jes. 43:10-11), ja koska Jumala yksin on Luoja (Jer. 10:14-16), on Pyhä Henki todella Jumala ja Poika on todella Jumala.

<Joh. 3:34> puolestaan osoittaa ettei Pyhä Henki ole jotain ainetta tai abstrakti "voima". Pyhää Henkeä ei voi mitata kuten ainetta tai voimaa, koska Pyhä Henki on Jumala itse, eikä Jumalaa voi kukaan mitata. Samoin mikään voima tai aine ei voi puhua tai sanoa mitään. Kuitenkin <1. Tim. 4:1> ja <Hepr. 3:7-11> sekä monet muut kohdat osoittavat, että Pyhä Henki todella puhuu ja viestii niinkuin kuka tahansa persoona. Yhdestäkään aineesta tai voimasta ei myöskään käytetä nimeä "Hän". Ainoastaan persoonasta voidaan käyttää sanaa hän, ja ainoastaan Jumalasta se voidaan tehdä isolla alkukirjaimella kuten Raamatussa on tehty (2. Kor. 3:6, Joh. 15:26).

Raamatussa tehdään myös monia rinnastuksia Jumalan eri persoonien välillä, jotka osoittavat, että kyse on yhdestä ja samasta Jumalasta. Esimerkkinä mainittakoon (Hepr. 3:7-11), joka on suora lainaus Psalmista 95 (Ps. 95:6-11). Heprealaiskirje mainitsee Pyhän Hengen ilmoittaneen kyseiset sanat Israelille. Psalmi 95 taas puhuu Jumalasta. Kun siis Heprealaiskirjeen kirjoittaja rinnastaa Jumalan ja Pyhän Hengen täysin, on myös meillä täysi syy tehdä samoin: Pyhä Henki todella on Jumala.

Ihminen on joko osallinen Pyhästä Hengestä, Jumalasta, tai sitten hän ei ole. Joko Kristus, Jumala, on tullut Pyhässä Hengessä asumaan ihmisen sydämeen tai sitten hän ei ole. Perin outo ja Raamatun vastainen olisi sellainen tilanne, jossa Kristus tulisi vain puoliksi asumaan ihmisen sydämeen tämän tullessa uskoon ja sitten jossain muussa tapahtumassa tulisi kokonaan. Pyhä Henki, Jumala, siis joko on ihmisessä kokonaan tai sitten hän ei ole ollenkaan. Raamattu ei opeta mitään välimuotoja tai Jumalan jakamisia isompiin tai pienempiin osiin. Uudempi helluntailainen henkikasteoppi eli oppi Pyhällä Hengellä täyttymisestä näyttäytyy suorastaan perverssinä, kun palautetaan mieliin se Raamatun opettama totuus, että Pyhä Henki ei ole mitään ainetta tai voimaa vaan Jumala itse!

Kuten jo aiemmin olen osoittanut, Raamatun mukaan jokainen uskova on täyttynyt Pyhällä Hengellä uskoon tullessaan. Jokainen uskova on siis saanut Pyhän Hengen koko täyteydessään, mutta onko Pyhä Henki saanut jokaista uskovaa koko täyteydessään?

Vastaan: "ei ole". Kaikki ihmiset eivät ole antaneet koko elämäänsä Jumalan, Pyhän Hengen, käyttöön. Joillekin usko on vain harrastus, vain yksi elämän osa-alue, joka otetaan esille silloin kun ollaan seurakunnan tilaisuuksissa, mutta arjessa eletään miten sattuu. Monet haluavat pitää joitain asioita "omina juttuinaan", joihin ei anneta edes Jumalan koskea. Kaikki uskovat eivät myöskään usko, että Raamattu on Jumalan ilmoitusta, Jumalan puhetta meille, vaikka mm. kohdat <Gal. 1:11-12>, <2. Tim. 3:16> ja <2. Piet. 1:21> toisin todistavat. He ajattelevat, että Raamattu heijastelee vain aikansa kulttuuria ja olosuhteita. Toisin sanoen, ei uskota Raamatun sanan yleismaailmallisuuteen, ehdottomuuteen ja kaikkivoipaisuuteen. Kuitenkin Jeesus sanoo: "Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani." (Joh. 8:31)

Tällaiset ihmiset ovat uskoon tullessaan täyttyneet täysin Pyhällä Hengellä, saaneet Pyhän Hengen kokonaan, mutta ovatkin päästäneet Hänet vain eteiseen. Vaikka Pyhä Henki olisi täyttänyt eteisen koko täyteydessään, he eivät ole avanneet Jumalalle koko sydämensä asuntoa. Monelle esimerkiksi makuuhuone (=ihmissuhteet ja seksi) on paikka, missä Pyhä Henki ei saa hallita. Jokainen uskova on siis saanut Pyhän Hengen kokonaan, mutta Pyhä Henki ei ole saanut jokaista uskovaa kokonaan.

Kun Raamatussa sanotaan: "Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno, vaan antakaa Hengen täyttää itsenne" (Ef. 5:18), ollaan asian ytimessä. "Antakaa Hengen täyttää itsenne" eli antakaa elämänne kokonaan Pyhälle Hengelle, Jumalalle. Tästä on kysymys Pyhällä Hengellä täyttymisessä: oman elämän hallintavallan antamisesta täysin Jumalalle. Pyhä Henki ei siis ole mitään polttoainetta voitokkaaseen uskon elämään, joka kuluisi loppuun vähän väliä, ja jota täytyisi aina käydä tankkaamassa. Pyhällä Hengellä täyttyminen ei ole koskaan hengellistä tankkaamista, vaan sitoutunutta kulkua Jumalan tiellä.

Mitä enemmän uskova ihminen antaa Pyhälle Hengelle tilaa elämässään, mitä enemmän hän antaa Hengen täyttää itsensä, sitä enemmän Jumalan voima ja Hengen hedelmät (Gal. 5:22-26) tulevat hänessä esiin. Pyhä Henki opettaa myös nöyryyttä, sellaista nöyryyttä jota Johannes Kastajalla oli: "Hänen (=Kristuksen) on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi." (Joh. 3:30) Raamattu sanookin Johanneksesta, että "jo äitinsä kohdusta asti hän on täynnä Pyhää Henkeä" (Luuk. 1:15).

On ihmisiä, jotka ovat sitoutuneempia uskoon kuin toiset, ja jotka ovat antaneet enemmän elämäänsä Pyhän Hengen käyttöön. Tässä ei ole kuitenkaan kysymys mistään helluntailaistyylisestä luokittelusta sitoutuneisiin ja sitoutumattomiin, henkikastettuihin ja henkikastamattomiin. Sitoutumisen asteita on yhtä monta kuin on ihmisiäkin. Sitoutuneemmat ihmiset eivät ole myöskään yhtään sen parempia uskovia kuin vähemmän sitoutuneet – ovatpahan vain päässeet kasvamaan uskossaan pidemmälle.

Ei siis ole olemassa kahta eri ryhmää uskovia, joista toiset olisivat henkikastettuja ja toiset henkikastamattomia, vaan on olemassa yhtä monta ryhmää kuin on uskoviakin. Kuitenkaan ei ole kysymys mistään hierarkkisesta arvojärjestyksestä. Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä yhtä paljon ja Jumala voi aivan hyvin käyttää vähemmän sitoutunutta ihmistä jossain asiassa paljon enemmän ja paljon voimallisemmin kuin enemmän sitoutunutta.


Henkikasteoppi käytännössä

Edellä olen osoittanut seikkaperäisesti helluntailaisten henkikasteopin epäraamatulliseksi. Voi kuitenkin herätä kysymys, että vaikka helluntailainen henkikasteoppi on epäraamatullinen, niin onko sillä oikeastaan väliä, kuinka tästä kysymyksestä seurakunnissa ajatellaan?

Mielestäni tällä kysymyksellä on paljonkin merkitystä. Ensinnäkin helluntailaisen henkikasteopin kannattajat syyllistyvät ihmisten erottelemisen syntiin, josta Jaakob varoittaa ankarin sanoin:

    "Jos te noudatatte lain kuningaskäskyä niin kuin se Raamatussa on: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi', te teette oikein. Mutta jos te erottelette ihmisiä, te teette syntiä, ja laki osoittaa teidät rikkojiksi." (Jaak. 2:8-9)

Toiseksi "henkikastetut" ihmiset usein korottavat itsensä toisten yläpuolelle. He ovat usein varmoja omasta vanhurskaudestaan ja siten syyllistyvät täsmälleen samoihin synteihin kuin fariseukset: tekopyhyyteen ja itsensä korottamiseen. Fariseuksista Jeesus taas sanoi, että "ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan." (Matt. 5:20)

On esimerkiksi helluntaiseurakuntia, joissa ainoastaan "henkikastetut" saavat toimia vanhimmistossa ja istua etummaisilla istuimilla kokouksissa. Tämä muistuttaa vaarallisessa määrin sitä, mistä Jeesus aikansa fariseuksia nuhteli.

Kolmanneksi "henkikasteen" edellytyksenä oleva kielilläpuhumisvaatimus ei ole raamatullinen. Vain helluntaina kielilläpuhuminen oli merkkinä, kuten jo aiemmin osoitinkin. Jokaisessa myöhemmässä Raamatun kohdassa – sekä Apostolien teoissa että Paavalin kirjeissä – se toimi nimenomaan armolahjana. Ja juuri armolahjoista Paavali puhuu 1. Korinttilaiskirjeen 12. ja 14. luvussa. Paavali kirjoitti:

    "Pyrkikää saamaan niitä (=armolahjoja) runsain määrin seurakunnan rakentamiseksi." (1. Kor. 14:12)

Meitä kehotetaan siis tavoittelemaan armolahjoja nimenomaan seurakunnan rakentamiseksi. Niitä ei siis kehoteta tavoittelemaan ihmeiden aikaansaamiseksi tai tunnustekojen esittelyä varten, eikä ainakaan sen tähden, että voisi saavuttaa korkeamman hengellisyyden tason, "henkikasteen".

Onkin käsittämätöntä, miksi helluntailaiset pitävät kielilläpuhumista jotenkin erikoisena armolahjana. Sitähän ei mainita koskaan yksittäin, vaan aina muiden vastaavien armolahjojen tai ihmeiden kanssa samassa yhteydessä. Helluntaina se mainitaan ainoan kerran erikseen, mutta silloin ei ollut kysymys armolahjasta vaan pelastushistoriallisesta merkistä.

<1. Kor. 12:14-20>:ssa Paavali vertaa seurakuntaa ihmisruumiiseen, jonka jäseniä eri armolahjoilla varustetut seurakuntalaiset ovat. Vain sellainen ruumis on kokonainen, josta löytyy jokainen jäsen, jokainen armolahja. Paavali korostaa, että toimiva seurakuntaruumis ei voi olla pelkkää silmää, koska silloin ei olisi kuuloa jne. (jae 17). Tämä tarkoittaa, että jos jokaisen seurakuntalaisen lahja olisi vaikkapa kielillä puhuminen, jäisivät monet muut tärkeät tehtävät pimentoon, jolloin seurakunta toimisi vajaasti tai ei ollenkaan. Siksi Jumala, Pyhä Henki, on päättänyt antaa eri ihmisille eri lahjat. Siksi vain joidenkin osa on puhua kielillä ja vain joidenkin osa on parantaa sairaita:

    "Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa. Eiväthän kaikki puhu kielillä." (1. Kor. 12:30).

Raamatun mukaan jokaisella uskovalla on jokin armolahja: "Kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa." (Ef. 4:7) Paavali korostaa, että tämä armolahja ei ole se, jonka ihminen itse itselleen haluaa, vaan se, jonka Jumala on nähnyt hyväksi antaa. Ja Jumala on sanassaan ilmaissut, että vain jollekin ihmisille on tarkoitettu kielillä puhumisen lahja ja vain joillekin on tarkoitettu sairaiden parantamisen lahja. Henki "jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo" (1. Kor. 12:11).

On huomattava, että <Ef. 4:7> kuten myös kohdat <1. Kor. 7:7>, <2. Tim. 1:6> ja <1. Piet. 4:10> korostavat, että jokaisella on nimenomaan yksi armolahja. Jokainen on saanut tuon yhden armolahjan uskoon tullessaan, mutta valitettavan harvat ovat laittaneet sen käyttöön. Jumalan antama armolahja syttyykin usein vasta sen jälkeen kun ihminen on alkanut ottaa vastuuta seurakunnassa. Uskon, että juuri tästä syystä Paavali puhuu "armolahjan palavaksi virittämisestä" kehottaessaan Timoteusta palvelemaan ahkerasti seurakuntaa (2. Tim. 1:6).

Moni on palvellut seurakuntaa armolahjallaan tietämättään tai ilman, että on osannut nimetä lahjaansa. Tässä ei ole mitään pahaa, mutta on silti hyödyllistä tietää armolahjansa, jotta sen käytössä voisi harjaantua, jotta sen voisi virittää entistä palavammaksi. Jos laittaa armolahjansa käyttöön, Jumala voi antaa toisen, ja jos senkin laittaa käyttöön, niin Jumala voi antaa kolmannen jne. Armolahjat onkin tarkoitettu nimenomaan käytettäviksi, ei varastoitaviksi.

Yhtä kaikki, <1. Kor. 12:14-20>:n nojalla on selvää, että ei ole olemassa jotain yhtä armolahjaa, joka olisi tarkoitettu kaikille. Samoin kenellekään ei ole tarkoitettu kaikkia armolahjoja. Onkin käsittämätöntä, kuinka helluntaiseurakunnissa voidaan surutta opettaa, että jokin armolahja (lähinnä kielilläpuhuminen) olisi tarkoitettu kaikille. Paavali kuitenkin tyrmää selvästi kaikki tällaiset opit: "Eiväthän kaikki puhu kielillä!" (1. Kor. 12:30)

Paavali sanoo: "Tavoitelkaa kaikkein arvokkaimpia armolahjoja!" (1. Kor. 12:31) Mitkä armolahjat sitten ovat arvokkaimpia? Kuten edellä jo mainitsinkin, armolahjojen henki ja tarkoitus on seurakunnan rakentaminen. Ainoastaan tästä lähtökohdasta käsin voidaan arvioida armolahjojen arvokkuutta. Arvokkaimpia ovat ne armolahjat, joilla voi eniten palvella seurakuntaa.

Kielilläpuhuminen on ainoa armolahja, jolla ei voi palvella ja rakentaa seurakuntaa. Siten se on vähäarvoisin kaikista armolahjoista! Siksi tulisikin tavoitella ensisijaisesti muita armolahjoja ja vasta viimeisenä kielilläpuhumista. Onkin täysin järjetöntä, että monet helluntailaiset pitävät kielilläpuhumista suuressa arvossa. Raamatusta käsin arvioituna se on nimittäin vähäisin kaikista.

Helluntailaiset usein esittävät kielilläpuhumisvaatimuksen perusteena lauseen "Soisin teidän kaikkien puhuvan kielillä, mutta vielä mieluummin soisin teidän profetoivan" (1. Kor. 14:5). Metsään kuitenkin mennään, mikäli tästä kohdasta niin ajatellaan. Nimittäin jos tässä kohdassa jokin armolahjavaatimus olisi, se koskisi nimenomaan profetoimista, koska "vielä mieluummin soisin teidän profetoivan".

Aiemmin 1. Korinttilaiskirjeessä Paavali puhuu täsmälleen samoin naimattomuuden armolahjasta: "Soisin kaikkien ihmisten olevan niinkuin minäkin (=naimattomia), mutta kullakin on oma lahjansa Jumalalta, yhdellä yksi, toisella toinen." (1. Kor. 7:7). Naimattomuus on Paavalin mukaan suuri ja siunauksellinen armolahja. Siksi hän toivoisi sitä jokaiselle. Paavali on kuitenkin tietoinen Jumalan tahdosta, jonka mukaan vain joillekin on tarkoitettu naimattomuuden armolahja ja vain joillekin kielillä puhumisen lahja: "Kullakin on oma lahjansa Jumalalta, yhdellä yksi, toisella toinen" (1. Kor. 7:7). Jos siis ajatellaan Paavalin tarkoittavan kaikille kuuluvaa armolahjaa sanoessaan: "soisin teidän kaikkien...", olisi kaikkien profetoitava, oltava naimattomia ja puhuttava kielillä. Koskaan en kuitenkaan ole kuullut, että helluntailaiset esittäisivät naimattomuuden lahjaa kaikille kuuluvaksi.

Kun Paavali sanoo: "Soisin teidän kaikkien puhuvan kielillä, mutta vielä mieluummin soisin teidän profetoivan" (1. Kor. 14:5), hän puhuu armolahjojen tärkeysjärjestyksestä: profetoimisen lahja on tärkeämpi kuin kielillä puhuminen. Jokainen armolahja on kuitenkin siunauksellinen ja hyödyllinen. Siksi Paavali kehottaa tavoittelemaan niitä "runsain määrin". Siksi hän soisi ihmisten puhuvan kielillä, mutta vielä mieluummin profetoivan. Syynä ei siis ole se, että kaikkien kuuluisi puhua kielillä, sillä Jumala ei yksinkertaisesti ole tarkoittanut kielellä puhumista tai mitään muutakaan armolahjaa kaikille (1. Kor. 12:30).

Kielillä puhuminen on hyvä armolahja, mutta parempiakin on, kuten profetoiminen. Kun kerran profetoiminen on selvästi arvokkaampi lahja kuin kielillä puhuminen, niin onkin käsittämätöntä, miksi kielillä puhuminen on helluntailaisille kriittinen armolahja. Jos joku armolahja Raamatussa olisi kriittinen, se olisi profetoiminen.

Neljäntenä käytännön ongelmana helluntailaisessa henkikasteopissa on se, että kun kaikki eivät puhu kielillä, joutuvat monet pahan ahdistelun ja syyttelyn kohteeksi: "Sinulla ei ole tarpeeksi uskoa, koska et puhu kielillä", "Sinulla on jokin synti, joka erottaa sinut Jumalasta", "Et ole antautunut kokosydämisesti Herralle", "Et ole ollut kuuliainen", "Et ole uudestisyntynyt", "Uskosi on kelvotonta" tai pahimmassa tapauksessa: "Sinussa on paha henki".

Kaikki tällainen on täysin vastaista sille, mitä Jumala on tarkoittanut seurakunnan olevan: rakkauden, nöyryyden ja toinen toisten palvelemisen paikka. Kun paineet kielilläpuhumiseen ja "henkikasteeseen" ovat kovat, teeskentelevät monet kielillä puhumista helluntaiseurakunnissa saadakseen yhteisön hyväksynnän. Tämä yhdistettynä pyhitysoppiin johtaa pahimmillaan täydelliseen kaksoiselämään, joka ennemmin tai myöhemmin romuttaa pahasti ihmisen mielenterveyden.


Loppupäätelmät

Vaikka olenkin tässä kirjoituksessa kritisoinut yhtä tyypillisimmistä helluntaiopeista, haluan korostaa, että en suinkaan halveksi helluntailaisuutta sinänsä. Helluntailaisuudessa on myös monia hyviä ja terveitä asioita, joista iloitsen. Minulla on paljon helluntailaisia ystäviä ja arvostan suuresti heidän sitoutunutta ja elävää uskoaan, mutta en hyväksy sellaista opetusta Pyhästä Hengestä, kuin mikä helluntailaisilla on. Se nousee karismaattisen raamatuntulkinnan ydinharhasta, jossa seurakunnassa ja yksityisten ihmisten elämässä tapahtuneet ilmiöt ja kokemukset ohjaavat sitä, mitä Raamatusta nähdään ja ymmärretään. Raamattua tulkitaan omien kokemusten kautta, vaikka tosiasiassa omia kokemuksia tulisi tulkita Raamatun kautta.

Olen kuullut monien helluntailaisten pitävän kristillisten oppien kriteerinä sitä, miten ne toimivat käytännön elämässä. Tämä on kuitenkin sikäli vaarallista, että vaikka suurin osa Raamatun opeista tavalla tai toisella liittyy ihmisiin ja heidän elämäänsä, on vajavaisen syntisen ihmisen ymmärrys- ja havainnointikyky niin pahasti puutteellinen, että emme useinkaan tajua Herran työtä maailmassa. Siksi meidän on Hengen johdatuksessa tutkittava Pyhää Raamattua, jonka kautta Jumala on lähestynyt meitä. Raamatun sanan on oltava se korkein kriteeri, jolla oppeja arvioidaan. Kaikki muut tavat on tuomittu epäonnistumaan!


– Mikko Satama –