Sovitus ja pelastus

Selvitys kristillisen pelastuskäsityksen perusteista


Sisällys

Luominen

Voidaksemme ymmärtää Jeesuksen elämän ja kuoleman merkityksen, on palattava maailmankaikkeuden alkuun. Alussa ei ollut olemassa mitään muuta kuin Jumala. Hän on ainoa ikuinen. Hän on ollut aina olemassa ja tulee aina olemaan. Jumala on ainoa tosiolevainen, itse olemassaolon perusta.

Alussa Jumala loi maailman ja kaiken elämän. Hän loi myös ihmisen omaksi kuvakseen. Tämä tarkoittaa, että ihmisessä on jotain samaa kuin Jumalassa. Ihminen heijastaa joitakin Jumalan ominaisuuksia, mutta kuitenkin hän on vain kuva. Ero ihmisen ja Jumalan välillä on samankaltainen kuin valokuvan ja valokuvassa olevan todellisen henkilön välillä. Toisin sanoen kyseessä on valtava ero, mutta niissä on silti jotain samanlaista.

Kun Jumala loi maailman ja ihmisen, hän loi kaiken hyväksi, täydelliseksi, sellaiseksi missä ei ole mitään vajaata. Täydellinen Jumala ei luo epätäydellistä. Se nousee hänen ominaisuuksistaan. Alussa oli kaikki hyvin. Ei ollut kipua, kärsimystä eikä kuolemaa. Ei ollut mitään vajaata. Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan oli täydellistä. Ihminen eli välittömässä suhteessa Jumalaan ja sai katsella tämän kasvoja peittämättömin kasvoin.

Kuitenkaan täydellisessä rakkaudessa ei ole pakkoa. Jos rakkaus pakottaisi olemaan lähellään, se ei olisi enää rakkautta vaan väkivaltaa. Jos miettii miehen ja naisen välistä rakkautta, olisiko se todellista rakkautta, jos toinen osapuoli väkisin pitäisi kumppaninsa lähellään? Jos mies sanoo naiselle: ”Sinun on pakko pysyä rakkaudessani ja suostua siihen.”, ei kyseessä olisi todellinen rakkaus. Todellinen rakkaus perustuu aina vapaaehtoisuuteen. Siinä annetaan valinnanvapaus: ”Saat olla lähelläni tai lähteä pois luotani.”

Niinpä myös Jumala antoi ihmiselle vapaan tahdon. Jumalan kuvaksi luominen merkitsee sitä, että Jumala teki ihmisestä vapaan agentin, vapaan toimijan, joka kykenee Jumalan tavoin itsenäisiin valintoihin. Ihminen sai valita, elääkö hän Jumalan yhteydessä vai eroaako hän siitä.

Alussa Jumala asetti ihmisen asumaan paratiisiin, puutarhaan, jonka nimi oli Eden. Kaikista muista paratiisin puista ihmisen oli lupa syödä, paitsi yhdestä: hyvän ja pahan tiedon puusta. Jumala oli sanonut, että jos ihminen tästä puusta syö, hänen on kuolemalla kuoltava. Syömällä tuosta puusta ihminen valitsee eron Jumalasta ja hänen rakkaudestaan. Tuo puu oli ihmisen valintojen konkreettinen ilmentymä.



Pahan alkuperä

On tärkeää tiedostaa, että ihminen ei ollut ainoa itsenäinen olento, jonka Jumala loi. Jumala loi myös enkeleitä, ihmistä suurempia ja kyvykkäämpiä henkiolentoja, joiden tehtävänä oli palvella häntä ja hoitaa hänen tehtäviään.

Ihmisen asettuessa paratiisiin oli muutoin täydelliseen maailmaan tullut kuitenkin yksi särö. Ennen ihmisen luomista Jumalan luomakunnassa oli tapahtunut jo yksi lankeemus: arkkienkeli Lusifer, kaikkien muiden enkeleiden johtaja ja kaitsija, ylpistyi sydämessään ja pyrki Jumalan vertaiseksi. Hän veti kanssaan kapinaan Jumalaa vastaan myös muita enkeleitä. He nousivat Jumalaa vastaan, mutta eivät voittaneet. Niinpä Lusifer ja muut yhdessä hänen kanssaan langenneet enkelit syöstiin alas taivaasta maan päälle. Näin Lusiferista tuli Saatana (hepr. ”Shataan”, vastustaja, syyttäjä, vihollinen).
    ”Sinä olit täydellisistä täydellisin, täynnä viisautta, itse kauneus. Olit Eedenissä, Jumalan puutarhassa, ja sinua koristivat kalliit kivet... Pukusi oli kullalla kirjailtu. Jo syntyessäsi oli kaikki valmiina. Kerubiksi minä sinut tein, sädehtiväksi vartijaenkeliksi, sinä olit pyhällä vuorella, käyskentelit välkehtivien kivien keskellä. Moitteen sijaa ei sinussa ollut siitä päivästä, jona sinut loin, siihen päivään, jolloin lankesit pahaan.” (Hes. 28:12-15)

    ”Mutta sinä tulit yhä röyhkeämmäksi ja sorruit syntiin. Niin minä suistin sinut pyhältä vuorelta, syöksin sinut, vartijakerubini, välkehtivien kivien keskeltä. Kauneutesi houkutti sinut korskeuteen, loistosi sokaisemana haaskasit viisautesi. Nyt olen syössyt sinut alas, jättänyt kuninkaiden katseltavaksi ja pilkattavaksi.” (Hes. 28:16-17)

    ”Voi, sinä putosit taivaalta, sinä Kointähti, sarastuksen poika! Alas maahan sinut survaistiin, sinä kansojen kukistaja. Etkö juuri sinä sydämessäsi sanonut: "Minä tahdon nousta taivaisiin! Minä pystytän valtaistuimeni Jumalan tähtiä korkeammalle, minä tahdon istua jumalten vuorella kaukana pohjoisessa, minä nousen pilviä ylemmäksi, olen korottava itseni Korkeimman vertaiseksi."” (Jes. 14:12-14)
Aikamme elokuvissa ja kirjallisuudessa Paholaisesta saatetaan käyttää nimeä Lusifer, mutta on hyvä tiedostaa, että Lusifer tarkoittaa ”valon tuojaa”. Kyseessä on hyvä nimi, todennäköisesti Jumalan itsensä ykkösenkelilleen antama nimi. Tätä nimitystä käytetään Ilmestyskirjassa peräti Jeesuksesta itsestään (Ilm. 22:16). Mutta Lusiferin ylpistyttyä ja kapinoitua Jumalaa vastaan hänestä tuli paha, jolloin hän sai nimen Saatana. Nimi Lusifer kuvaa Saatanaa ennen tämän lankeemusta, silloin kun hän vielä oli hyvä ja palveli Jumalaa. Siksi Paholaisesta ei tule käyttää nimeä Lusifer. Lusifer on peruuttamattomasti kadonnut; häntä ei enää ole.



Ihmisen lankeemus

Kun Saatanan yritys kukistaa Jumala epäonnistui hän mietti, mikä olisi seuraavaksi pahin asia, jonka hän voisi tehdä. Miten hän voisi vahingoittaa Jumalaa muulla tavoin? Silloin hän keksi sen: ”Voin vahingoittaa Jumalan sydäntä vahingoittamalla hänen rakkaitaan!” Niinpä Saatana pyrki turmelemaan ja tuhoamaan ihmiset, jotka Jumala oli luonut kuvakseen, ja joita tämä rakasti.

Tämä on hyvin julma tapa toimia, mutta Saatanalle erittäin tyypillinen. Hänen pahuutensa näkyy siinä, että hän pyrkii satuttamaan vihollistaan satuttamalla niitä, jotka ovat tälle tärkeitä ja rakkaita. Jos joku haluaisi tehdä sinulle pahaa, olisi todennäköisesti pahempi asia, että hän satuttaisi sinun lastasi kuin sinua suoraan. Se saa sinun sydämesi vuotamaan verta enemmän kuin jos vain sinä itse joutuisit kärsimään.

Saatana oli erinomaisen tietoinen siitä, mikä olisi pahin mahdollinen kohtalo ihmiselle: eroon joutuminen Jumalasta ja tämän rangaistavaksi joutuminen. Niinpä hän otti käärmeen muodon ja tuli paratiisiin Edeniin, jossa ihminen asui.

Monissa elokuvissa käärme esitetään nykyisen kaltaisena luikertelevana matelijana, mutta on tärkeää tiedostaa, että Jumala myöhemmin otti rangaistuksena käärmeeltä jalat pois ja sanoi, että tämän on luikerreltava vatsallaan (1. Moos. 3:14). Käärme ei siis vielä paratiisiin tultuaan madellut vatsallaan vaan käveli aivan omilla jaloillaan. Ja mikä se sellainen käärme on, jolla on jalat? Lohikäärme! Juuri lohikäärme on myöhemminkin Raamatussa Saatanan kuva ja symboli.

Jumala oli sanonut, että jos ihminen syö kielletystä puusta, hänen on kuolemalla kuoltava. Tämän tietäen Saatana tuli Eedeniin ja houkutteli ihmistä valitsemaan Jumalan tahdon rikkomisen. Hän sanoi ihmiselle: “Onko Jumala todella sanonut... älä syö kaikista puista?” (1. Moos. 3:1). Saatana on siis jo alusta alkaen pyrkinyt kyseenalaistamaan Jumalan sanan. Yhä tänään hän pyrkii samaan. Saatana pyrkii irrottamaan ihmiset Raamatusta, jotta he kyseenalaistaisivat sen jumalallisuuden ja velvoittavuuden. Aina silloin, kun kuulet jonkun väittävän Raamattua virheelliseksi, ristiriitaiseksi, tai että ”se on vain ihmisten kirjoittama”, olet juuri saanut todistaa Saatanan jatkavan eksyttävää työtään yhä tänä päivänä. Kun ihminen hylkää Jumalan sanan, hän lankeaa syntiin. Näin kävi jo alussa ensimmäisille ihmisille.



Jumalan olemus

Kaikkivaltias Jumala on omien sanojensa mukaan rakkaus, mutta myös kiivas ja pyhä:
    ”Minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.” (2. Moos. 20:5-6)
Nämä molemmat puolet kuuluvat hänen olemukseensa: rakkaus ja pyhyys. Rakkaudessaan hän on hyvä, pyhyydessään ankara. Jumalaa ja hänen tekojaan ei voi ymmärtää, ellei käsitä näitä molempia puolia hänen olemuksestaan.
    ”Katso siis Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta” (Room. 11:22)
Ihmisen Jumala-kuva voi kuitenkin olla vääristynyt. Aikamme länsimaisille ihmisille on saarnattu viimeiset sata vuotta vain sitä, että Jumala on rakkaus. Niinpä moni on aivan aiheellisesti kysynyt: ”Kuinka rakastava Jumala voi tuomita ketään helvettiin?” Tällaiset kysymykset ovat seurausta paitsi väärästä opetuksesta myös henkilökohtaisesti valitusta väärästä Jumala-kuvasta.

Niinpä Jumalalle suututaan ja katkeroidutaan helposti aina, kun hän ei vastaakaan kaikkiin ihmisen tarpeisiin ja toiveisiin. Unohdetaan, että Jumala ei ole ihmiselle mitään velkaa – paitsi sen, että hän oikeudenmukaisesti tuomitsee tämän helvettiin syntien takia. Helposti käy niin, että ihminen tulee asettaneeksi itsensä Jumalan yläpuolelle, määränneeksi mitä Jumalan tulee hänelle tehdä. Tällöin Jumalasta tulee vain ihmisen apupoika, jolla on velvollisuus rakastaa häntä, vastata hänen tarpeisiinsa ja varjella hänet kaikista kärsimyksistä.

Toisaalta käsitys Jumalasta voi olla vääristynyt myös toiseen suuntaan niin, että Jumala on vain kiivas ja pyhä. Tällöin Jumalaa ei uskalleta lähestyä pelon takia, ja niin tullaan kehittäneeksi erilaisia välittäjiä ihmisen ja Jumalan välille. Tällainen väärä käsitys Jumalasta hallitsi muun muassa keskiajan katolisuutta. Niinpä Jumalaa ei juurikaan rukoiltu vaan sen sijaan pyhimyksiä, kuolleita ihmisiä, joiden uskottiin toimivan välittäjinä Jumalan ja ihmisten välillä. Ymmärrettävästikään tällainen ei ole enää kristinuskoa vaan epäjumalanpalvelusta, sillä Raamattu sanoo selvästi, ettei ole ketään muuta välittäjää Jumalan ja ihmisten välillä kuin Jeesus (1. Tim. 2:5).

Myös moni muu epäjumalanpalvelus perustuu tähän samaan vääristyneeseen ymmärrykseen. Ihmiset tajuavat luonnostaan, että on olemassa Jumala, Luoja, joka on tehnyt kaiken, ja jolle ihminen on vastuussa teoistaan. Mutta häntä ei uskalleta lähestyä, ja niin on kehitetty erilaisia omatekoisia jumalia ihmisen ja Jumalan väliin, joita voi lähestyä oletettavasti helpommin. Usein näistä omatekoisista jumalista tulee hyvin sallivia ihmisten omien mielihalujen suhteen. He eivät ole niin ”nökönuukia”, jos heitä palvova ihminen huoraa, ryyppää tai käyttäytyy itsekkäästi. Näin voivat vastakkaiset Jumala-kuvan vääristymät löytää yllättävästi toisensa.

Kuitenkin Jumala on omien sanojensa mukaan samaan aikaan sekä rakkaus että kiivas ja pyhä. Hän on sekä hyvä että ankara. Jumalan pyhyys merkitsee sitä, että hän, joka on hyvä, ei voi sietää pahuutta vähäisimmässäkään määrin, sillä se on rakkauden rikkomista. Jumalan hyvyys tulee esiin siinä, että hän vihaa pahaa yli kaiken, eikä pahuus ole koskaan hyvää.

Jumalan pyhyys ja oikeudenmukaisuus vaatii pahuudelle sen luonteen mukaista rangaistusta. Suurimman mahdollisen rakkauden rikkominen on suurin mahdollinen rikos, ja suurimmasta mahdollisesta rikoksesta seuraa suurin mahdollinen rangaistus. Rangaistus Jumalan tahdon rikkomisesta on helvetti, ikuinen kärsimyksen, kidutuksen ja piinan paikka. Tätä merkitsee ”kuolemalla kuoleminen”. Helvetti on ”toinen kuolema” (Ilm. 20:14-15, Ilm. 21:8).

Jumalalla on myös kaikkeen luomaansa tekijänoikeus. Kaikki luotu on hänen, ja hän saa tehdä omalleen, mitä hän haluaa. Kenelläkään ei siten ole mitään oikeutta vaatia Jumalalta mitään. Jos maailmassa on jotain hyvyyttä, se on täällä vain Jumalan suvereenin hyvyyden ja ansaitsemattoman armon takia.
    ”Voi sitä, joka riitelee tekijänsä kanssa, saviastia saviastioiden joukossa, maasta tehtyjä kaikki! Sanooko savi valajalleen: "Mitä sinä kelpaat tekemään? Sinulla ei ole taitajan kättä!" Voi sitä, joka sanoo isälleen: "Sinäkö kelpaat siittämään?" ja äidilleen: "Sinäkö kelpaat synnyttämään?"” (Jes. 45:9-10)


Lankeemuksen seuraukset

Paratiisissa kävi huonosti. Ihminen söi puusta, josta Jumala oli kieltänyt syömästä, jolloin hän lankesi samaan syntiin kuin Saatana. Hän pyrki Jumalan kaltaiseksi, Jumalan rinnalle:
    ”Silloin käärme sanoi naiselle: "Ei, ette te kuole. Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan."” (1. Moos. 3:4-5)
Aaahh! ”Teistä tulee Jumalan kaltaisia!” Miten kiehtovaa! Olisi se vaan jotain, jos voisin olla niin kuin Jumala. Tietäisin sen, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Saisin itse päättää, mikä on minulle oikein ja mikä väärin. Kukaan ei tulisi sanomaan minulle, etten saisi elää juuri niin kuin itse haluan. Se, minkä minä sanon oikeaksi, olisi oikein, ja minkä minä sanon vääräksi, olisi väärin. Ei enää mitään rajoituksia!

Saatana pyrkii yhä tänä päivänä houkuttamaan ihmisiä näihin synteihin. Hän houkuttaa ihmisiä asettamaan omat mielitekonsa ja halunsa Jumalan käskyjen sijaan. Ihmistä houkuttaa se, jos hän saa kaiken haluamansa ilman rajoituksia. Moraali, oikean ja väärän kysymykset, hän saisi laatia itse itselleen sopiviksi. Saatana houkuttaa ihmisiä ajattelemaan: ”Kukaan ei saa määrätä, mitä minä saan tai en saa tehdä.” Saatana ajaa äärimmäistä itsekkyyttä. Hän haluaa, että ihminen nostaisi itsensä Jumalan rinnalle ja yläpuolelle niin, että ihminen loisi itselleen omat sääntönsä. Kukaan ei olisi ihmisen yläpuolella. Hän itse olisi kaiken mitta.

Paratiisin lankeemuksesta seurasi kuitenkin vaara. Synti oli tullut ihmiseen, ja jos ihminen syntisenä söisi elämän puusta ja eläisi ikuisesti, ei pahuudella olisi loppua. Niinpä Herra Jumala ajoi ihmisen pois paratiisista.
    ”Sitten Herra Jumala sanoi: "Ihminen on nyt kuin me: hän tietää sekä hyvän että pahan. Ettei hän nyt vain ota elämän puusta hedelmää ja syö ja niin elä ikuisesti!" Niin Herra Jumala ajoi ihmisen pois Eedenin puutarhasta ja pani hänet viljelemään maata, josta hänet oli tehty. Hän karkotti ihmisen ja asetti Eedenin puutarhan itäpuolelle kerubit ja salamoivan, leimuavan miekan vartioimaan elämän puulle vievää tietä.” (1. Moos. 3:22-24)
Kuten Jumala oli jo ennalta sanonut, jos ihminen syö kielletystä puusta, hänen on kuolemalla kuoltava. Tämä koski paitsi ihmistä itseään myös koko maailmaa, jonka Jumala oli luonut ihmiselle ja ihmistä varten.
    ”Koska teit niin kuin vaimosi sanoi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua syömästä, niin olkoon maa sinun takiasi kirottu.” (1. Moos. 3:17)
Elämme siis kirotussa maailmassa. Elämme kuoleman, sairauden ja kärsimyksen maailmassa syntiinlankeemuksen tähden. Jumalan sana kuolemalla kuolemisesta tuli toteen kaikessa hirvittävyydessään.

Kun katsoo maailmaa, jossa elämme, huomaa hyvin helposti, että se on paha paikka. Täällä ihmisillä on paljon sairauksia, kärsimyksiä, ahdistusta ja pahaa oloa. On paljon sotia ja luonnonmullistuksia, joissa viattomat ihmiset kärsivät ja kuolevat. Myös meissä itsessämme asuu paha. Olemme lähtökohtaisesti itsekeskeisiä, itsekkäitä, satutamme ja haavoitamme toisiamme. Me kaikki olemme turmeltuneita. Jos tutkii rehellisesti itseään sekä ihmiskunnan historiaa, ei voi päätyä muuhun johtopäätökseen kuin, että ihminen on kirottu. Kun katsoo rehellisesti tätä maailmaa ja sen pahuutta, ei voi päätyä muuhun kuin siihen, että tämä maailma on kirottu. Me turmeltuneet ihmiset elämme tässä pahassa paikassa. Lopulta me kaikki myös kuolemme.

Rikoksesta seuraa rangaistus. Jumalan kirous kohtasi ihmistä ja koko luomakuntaa. Niinpä on hyvä tiedostaa, että maailma ei ole enää siinä tilassa, jollaiseksi Jumala sen alun perin loi: täydellisen hyväksi. Me elämme edelleen samassa maailmassa, mutta tuo täydellinen maailma turmeltui sitä kohdanneen kirouksen tähden.

Miettiessä erilaisten rangaistusten ankaruutta, huomio kiinnittyy ainakin jossain vaiheessa seuraavaan seikkaan. Jos joku uhkaa sinua kärsimystä aiheuttavalla rangaistuksella, saatat hyväksyä sen, jos voit varmistua, ettei sama kohtaa lapsiasi. Mutta rangaistuksesta tulee heti ankarampi, jos se kohtaa sinun itsesi lisäksi – joka olet syyllistynyt pahaan – myös sinun lapsiasi, jotka eivät ole syyllistyneet pahaan. Joudut oman kärsimyksesi lisäksi kärsimään sydämessäsi siitä, että sinulle rakkaita ihmisiä satutetaan sinun pahojen tekojesi tähden.

Jumalan tahdon rikkominen on suurin mahdollinen rikos, ja suurimmasta mahdollisesta rikoksesta seuraa suurin mahdollinen rangaistus. Aadamin ja Eevan saama kirous periytyy kaikille heidän jälkeläisilleen. Niinpä heidän lankeemuksensa takia kuolema, synti ja kärsimys tulivat maailmaan pysyvästi. Ihminen sai sekä ajallisen että iankaikkisen rangaistuksen.
    “Yhden ainoan ihmisen (Aadamin) teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset” (Room. 5:12)
Syntiinlankeemuksen kiroukset tulivat Aadamin ja Eevan lisäksi myös kaikille heidän jälkeläisilleen (1. Moos. 3:16-19). Raskauden vaivat periytyvät kaikille Eevan tyttärille, ja kova työ on Aadamin poikien osa. Samoin periytyvät kaikille tulevien sukupolvien ihmisille muutkin lankeemuksen seuraukset: synti, sairaus ja saastaisuus – kärsimys, kuolema ja kadotus. (KKK: Kärsimys, Kuolema ja Kadotus. Nämä ovat syntiinlankeemuksen seuraukset; kolmesta koosta sen muistaa! :-) )
    “Niin kuin siis yhden ainoan (Aadamin) rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion, niin riittää yhden ainoan (Jeesuksen) vanhurskas teko antamaan kaikille ihmisille vanhurskauden ja elämän. Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä, niin yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita.” (Room. 5:18-19)
Ihmiskunnan tilanne on siis katastrofaalinen. Jokainen meistä on turmeltunut syntiinlankeemuksen vaikutuksesta, sillä me kaikki olemme ensimmäisten ihmisten jälkeläisiä. Myös me itse olemme syyllistyneet syntiin kaikkivaltiasta Jumalaa vastaan ja olemme ansainneet helvetin tuomion rikkomuksillamme. Jokainen ihminen on luonnostaan kapinassa Jumalaa vastaan. Jokainen ihminen on tehnyt syntiä ja matkalla kadotukseen. Jumalan viha on meidän kaikkien yllä. Jo ajallisen elämämme aikana kannamme kirousta ja kärsimme sen tähden, vain joutuaksemme kuoleman jälkeen vielä pahempaan paikkaan: ikuisen tulen rangaistukseen. Kaikki on siis menossa kirjaimellisesti ”päin helvettiä”.



Jumalan ratkaisu

Onko siis mitään toivoa? Jumalan ja ihmisen alun perin hyvä suhde särkyi. Ihminen joutui eroon Jumalasta synnin takia. Kuitenkin Jumalan rakkaus edelleen tahtoi palauttaa yhteyden Jumalan kuvaksi luotuun ihmiseen. Jumalan oli kuitenkin ensin ratkaistava synnin ongelma. Pahin mahdollinen rikos vaati pahinta mahdollista rangaistusta. Jokainen ihminen on luonnostaan kadotettu ja joutuu kärsimään rangaistuksen omista synneistään. Siksi kukaan ihminen ei voi syntisenä kantaa toisen ihmisen rangaistusta. Synnittömänäkin hän voisi kantaa vain yhden ihmisen rangaistuksen hänen itsensä joutuessa helvettiin.
    “Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa. Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis ja jää iäti suorittamatta, että hän saisi elää iankaikkisesti eikä kuolemaa näkisi.” (Ps. 49:8-10)
Vain ääretön Jumala voi sovittaa koko maailman synnit! Niinpä Jumala rakkaudessaan teki hurjan teon. Hän itse tuli ihmiseksi Jeesuksessa ja otti kannettavakseen kaikkien ihmisten kaikkina aikoina tekemät synnit.
    “Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan” (2. Kor. 5:19)
Jeesus kantoi sekä ajallisen että iankaikkisen rangaistuksen. Hän kuoli ristillä ja astui alas helvettiin. Mutta koska hän ei ollut tehnyt syntiä eikä vääryyttä hänessä havaittu, ei kuolema voinut häntä pitää. Niinpä hän nousi kuolleista ja astui ylös taivaaseen.
    “Eikö se, että hän nousi korkeuteen, merkitse, että hän oli laskeutunut alas, aina maan alimpiin paikkoihin?” (Ef. 4:9)
Jumalan pyhyys ja ehdottomuus edellyttävät, että rikkomuksesta on aina kärsittävä rangaistus. Jos rangaistusta ei kärsi rikkomuksen tekijä, jonkun toisen on kärsittävä se. Syntien anteeksisaamiseen tarvitaan siis aina uhri, joku toinen, joka ottaa rangaistuksen kärsittäväkseen.

Mutta tässäkin Jumalan äärimmäisessä rakkauden osoituksessa, Jeesuksen uhrissa, pätee sama rakkauden periaate kuin luomisessa: täydellisessä rakkaudessa ei ole pakkoa. Niinpä Jumala ei pakota ketään uskomaan Jeesukseen. Vaikka Jeesus on kuollut kaikkien puolesta, hyödyttää hänen uhrinsa vain sitä, joka uskoo sen omalle kohdalleen.

Asiaa voi havainnollistaa tarkastelemalla maallista oikeusistuinta. Olet tehnyt rikoksen, josta sinulle on langetettu niin suuri sakkotuomio, ettet voi ikinä maksaa sitä. Niinpä joudut vankilaan. Mutta nyt tämän tuomion langettanut tuomari astuukin alas tuomarin korokkeeltaan, tulee luoksesi ja sanoo: ”Sinä olet tehnyt rikoksen ja ansainnut oikeudenmukaisen rangaistuksen. Kuitenkin minä tarjoudun maksamaan tuon sakon sinun puolestasi. Tässä ovat rahat. Haluatko ottaa tarjoukseni vastaan?”

Voit tuolloin sanoa ylpeänä: ”En minä sinun rahojasi tarvitse! Minä tiedän, että olen syytön. Sitä paitsi, minä vihaan sinua, tuomari! Aina sinä olet vaatimassa, että sinun ehdoillasi on edettävä. Miksen minä voi elää omilla ehdoillani!” Tällöin joudut kärsimään rangaistuksesi. Tuomarin rakkauden lahja ei hyödytä sinua millään tavalla.

Toisaalta voit sanoa myös: ”Kiitos! Kiitos tästä hyvyydestä ja rakkaudesta, mitä olet osoittanut minua kohtaan. Tunnustan, että olen kyllä ansainnut rangaistuksen. En ansaitse tätä mitenkään, että maksat rangaistuksen puolestani, mutta otan lahjasi ilolla vastaan.” Tällöin tuomarin rakkauden teko tuo sinulle vapautesi.

Sakkotuomion tilalle voi sijoittaa yhtä hyvin myös vankeusrangaistuksen, kuolemantuomion tai… helvetintuomion. Tässä tulee esiin Jumalan pyhyys. Hän ei voi sietää pienintäkään virhettä. Hän ei katso mitään sormiensa läpi. Jos hän näin tekisi, hän olisi epäoikeudenmukainen. Mutta hänen hyvyytensä tulee esiin siinä, että hän itse ottaa sijaisena kärsittäväkseen sen rangaistuksen, joka kuuluisi sinulle ja minulle. Siksi Jeesus kuoli.



Ihmisen teot

”Minä olen elänyt ihan siivosti ja hyvin. En ole tappanut ketään, en ole varastanut, en ole pettänyt vaimoani. Minulla on siis ihan hyvin asiat Jumalan kanssa. Turhaa sinun on minua syyllistää.”

Vaikka tämä ei ole suora sitaatti kenenkään sanomisista, kuulee tällaista esitettävän aina silloin tällöin – valitettavasti. Hienosti sanottuna kyseessä on ”omavanhurskaus” eli se, että ihminen luulee olevansa kelvollinen Jumalan edessä omien tekojensa tai jonkin oman ominaisuutensa perusteella.

On kuitenkin selvää, että tämä on täydellisen harhainen ajattelutapa, joskus myös itsepetosta. Nimittäin jokainen on perinyt ensimmäisten ihmisten rangaistuksen ja kirouksen eikä siten ole kelvollinen Jumalan edessä. Jokainen on myös itse rikkonut Jumalaa vastaan ajatuksin, sanoin ja teoin.
    ”Kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta.” (Room. 3:23)
Mieti jälleen oikeusistuinta. Olet syytteessä vakavasta rikoksesta. Vapauttaisiko tuomari sinut sillä perusteella rangaistuksesta, että olet muutoin kunnollinen kansalainen, tai että olet auttanut hätään joutuneita ihmisiä, tai että et ole tehnyt muita rikoksia? Ei ikinä! Sellainen tuomari ei olisi oikeudenmukainen. Jos murhaaja päästettäisiin vapaaksi sen tähden, että hän on muutoin ihan kunnollinen jamppa, kyseessä olisi farssi. Ei kukaan tuomari tekisi niin.

Vaikka joku ihmistuomari olisikin lahjottavissa tai ympäripuhuttavissa, Jumala ei ole (2. Aik. 19:7). Hän on pyhä Jumala. Hänen oikeudenmukaisuutensa on täydellistä. Jumalan pyhyys merkitsee sitä, että hän ei katso koskaan ensimmäistäkään syntiä sormiensa läpi vaan vaatii aina rangaistuksen. Siksi mitkään ihmisen hyvät teot eivät kelpaa sovitukseksi. Niitä ei voi antaa Herralle uhrina, koska ne eivät ole rangaistuksen kärsimistä. Tästä syystä ihminen ei voi pelastua hyvien tekojen kautta noudattamalla lain käskyjä. Pelastus tulee vain sijaisuhrin kautta uskosta.
    ”Kun kuitenkin tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, olemme mekin uskoneet Jeesukseen Kristukseen, jotta tulisimme vanhurskaiksi häneen uskomalla emmekä tekemällä lain vaatimia tekoja. Eihän kukaan ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä mitä laki vaatii.” (Gal. 2:16)

    ”Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu.” (Mark. 10:18)


Jeesuksen elämä

On vielä eräs asia, joka vaatii huomiota. Pyhän Jumalan luo ei nimittäin pääse mitään vajaata. Teoiltaan epätäydellinen ihminen ei kelpaa Jumalalle. Hänelle kelpaavat vain täydelliset ja virheettömät. Vaikka Jeesus on kärsinyt rangaistuksen kaikkien ihmisten puolesta, ei ihmisten syntinen elämä ja syntinen luonto ole kadonnut minnekään. Vaikka joku olisi maksanut sakkosi sijaisena sinun puolestasi, ei se merkitse, ettet olisi tehnyt tuota väärää tekoa. Olet rikollinen, vaikka pääsitkin rangaistuksetta.

On syytä muistaa, että Jumala ei ole ainoastaan oikeudenmukainen tuomari vaan myös pyhä majesteetti. Hänelle ei riitä se, että rangaistus on maksettu puolestamme. Hän vaatii meiltä myös täydellisyyttä. Muussa tapauksessa hänen vanhurskas (ja oikeutettu) vihansa kohtaa meitä. Silloin joudumme ikuiseen eroon hänestä. Jumala on luonut kaikki ihmiset ikuisuusolennoiksi, eikä viimeisen tuomion jälkeen ole taivaan lisäksi muuta ”loppusijoituspaikkaa” kuin helvetti. Kaikki ne, jotka eivät täytä Jumalan vaatimusta, heitetään sinne kärsimään.

On kuitenkin yksi, joka on elänyt täydellisen elämän, yksi joka kelpaa Jumalalle. Hän on Jeesus. Hän on ainoa, joka on ihmisenä elänyt synnittömän elämän tehden aina vain oikein eikä koskaan väärin. Jeesuksen kilvoitus oli täydellistä. Hän itse sanoi:
    ”Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin?” (Joh. 8:46)

    ”Häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin.” (Hepr. 4:15)

    ”Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden.” (2. Kor. 5:21)
Jokaisen ihmisen kaikki teot ja tekemättä jättämiset on kirjattu ylös taivaan kirjoihin. Meidän tekomme eivät täytä koskaan Jumalan vaatimusta, sillä hän vaatii täydellisyyttä, mikä on täysin ymmärrettävää. Täydelliselle Jumalalle ei kelpaa mikään epätäydellinen.
    ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” (Matt. 5:48)
Jeesus on ainoa, joka on elänyt täydellisen elämän. Hän on ainoa, joka kelpaa Jumalalle. Niinpä ihmisen ja Jeesuksen elämän on yhdistyttävä jollakin tavalla, jotta ihminen voisi päästä Jumalan luo taivaaseen. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisen ja Jeesuksen välille täytyy muodostua suhde. Vain jos meidän elämämme liitetään Jeesukseen ja Jeesuksen elämä meihin, voimme pelastua. Raamattu käyttää tästä ilmaisua ”olla Jeesuksessa” (2. Kor. 5:17).
    ”Joka liittyy Herraan (Jeesukseen), on samaa henkeä hänen kanssaan.” (1. Kor. 6:17)
Jos kauppakassi on puhdas, mutta sinne laitetut ruuat ovat likaisia, ei ruokien likaisuus näy kauppakassia ulkoapäin tarkastellessa. Samalla tavalla, kun me olemme ”kätketyt” Jeesukseen, ei Jumala meitä katsellessa huomaa meidän vajavuuttamme ja epätäydellisyyttämme. Hän ei näe muuta kuin oman poikansa puhtauden ja virheettömyyden ja päästää meidät sen perusteella taivaaseen.

Mutta miten ihminen voi ”olla Jeesuksessa” ja siten kelvata Jumalalle? Miten ihmisen ja Jeesuksen elämät voivat yhdistyä? Tämä tapahtuu ottamalla Jeesus vastaan omaan elämään ja antamalla oma elämä hänelle. Raamattu sanoo Jeesuksesta:
    ”Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.” (Joh. 1:12)
Jeesuksen vastaanottaminen merkitsee hänen toivottamistaan tervetulleeksi omaan elämään. Ihmisen elämää voi kuvata havainnollisesti asuntona, kotina. Jeesuksen vastaanottaminen omaan elämään tarkoittaa sitä, että hän muuttaa luoksesi asumaan, sinun asuntoosi, sinun kotiisi, sinun elämääsi, eikä hän halua koskaan lähteä pois.

Oman elämänsä antaminen Jeesukselle tarkoittaa puolestaan sitä, että antaa oman elämänsä hallintavallan hänelle. Kun Jeesuksesta tulee ihmisen elämän Herra, hänellä on valta ihmisen koko elämään, kaikkiin sen asioihin. Raamattu sanoo Jeesuksesta:
    ”Hän on kuollut kaikkien puolesta, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan hänelle, joka on kuollut ja noussut kuolleista heidän tähtensä.” (2. Kor. 5:15)
Kun elämäsi asuntoon tulee uusi asukas, uusi isäntä, hänellä on valta koskea kaikkiin tavaroihisi, kaikkiin elämäsi asioihin. Kuitenkaan Jeesus ei tule tyhjin käsin vaan hänellä on mukanaan kaikki tarvittava muuttaakseen elämäsi asunto uudeksi. Itse asiassa hän purkaa vanhan höskäsi maan tasalle ja rakentaa samalle paikalle uuden, sellaisen kuin hän haluaa. Jeesus lahjoittaa sinulle uuden elämän!
    ”Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!” (2. Kor. 5:17)
Jotta Jeesuksen lahjoittama uusi elämä voisi asettua sinuun (tai sinä voisit asettua siihen), vanhojen ja vahingollisten asioiden tulee tehdä tilaa. Siksi sinun on tunnustettava syntisi Jumalalle ja tehtävä niistä parannus. Sinun on luovutettava elämäsi kaikkineen päivineen Jeesukselle – myös elämäsi pimeät puolet. Muutoin hän ei voi tehdä uutta.

Tätä uutta elämää Jeesuksessa, joka seuraa hänen vastaanottamistaan, uskoon tuloa, kutsutaan Raamatussa ”uudestisyntymiseksi”. Raamattu sanoo:
    ”Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen. He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta.” (Joh. 1:12-13)
Kun ihminen syntyy uudesti, hän ei synny biologisesti uudeksi. Uudestisyntymä ei ole samanlaista kuin normaali syntymä, joka tapahtuu, kuten edellinen jae sanoo: ”verestä… ruumiin halusta … ja miehen tahdosta”. Jeesuksessa Jumala itse tulee asumaan ihmisen elämään Pyhässä Hengessä.
    ”Totisesti, totisesti: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän (Pyhän Hengen), ottaa vastaan minut (Jeesuksen), ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt (Isän).” (Joh. 13:20)
Jos otamme Jeesuksen vastaan ja annamme elämämme hänelle, hän tulee asumaan Pyhässä Hengessä meihin. Tästä vastavuoroisuudesta syntyy henkilökohtainen suhde ihmisen ja Jeesuksen välillä. Jeesuksen tulosta ihmisen elämään seuraa siten paitsi uuden isännän saaminen myös uuden ystävän saaminen!



Ihmisen vastaus

Jeesus on kuollut kaikkien ihmisten puolesta, mutta se hyödyttää vain sitä, joka uskoo tämän omalle kohdalleen. Tätä uskoa ei kuitenkaan ole luonnostaan yhdelläkään ihmisellä. Ihminen on syntisyytensä takia lähtökohtaisesti kapinassa Jumalaa vastaan ja luontaisesti juoksee poispäin.
    ”Ei ole yhtäkään vanhurskasta, ei yhtään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan.” (Room. 3:10-12)

    ”Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä ja tottelemattomia, olimme eksyksissä ja monenlaisten himojen ja nautintojen orjia, elimme pahuuden ja kateuden vallassa, vihattuina ja toisiamme vihaten.” (Tiit. 3:3)

    ”Olimme luonnostamme vihan alaisia niin kuin kaikki muutkin.” (Ef. 2:3)
Sen tähden ainoa mahdollisuus on, että Jumala itse lähestyy ihmistä ja vetää tätä puoleensa:
    ”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä.” (Joh. 6:44)
Jumala vetää kaikkia ihmisiä puoleensa sanansa kautta, jota Jeesus on lähettänyt uskovat julistamaan. Jumalan sanassa on erityinen voima, koska Jumala itse puhuu siinä ja on siinä läsnä.
    ”Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.” (Room. 10:17)
Luonnostaan ihminen ei tahdo tehdä Jumalan tahtoa, mutta kohdatessaan Jumalan sanan, hänellä on vapaus valita, hyväksyykö hän sanassa lahjana tarjotun uskon ja pelastuksen vai hylkääkö ne. Jeesus sanoo:
    ”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” (Ilm. 3:20)
Jeesus kutsuu meitä kaikkia evankeliumin sanassa ja kolkuttaa sydämemme ovelle päästäkseen sisään elämäämme. On meidän valintamme ja ratkaisumme, miten toimimme kolkutuksen kuullessamme. Huudammeko Jeesukselle: ”Mene pois! En halua sinua elämääni!” Vai käännämmekö ”stereoita kovemmalle” asunnossamme peittääksemme hänen äänensä, jotta emme joutuisi ratkaisemaan suhdettamme häneen? Vai avaammeko sydämemme oven Jeesukselle ja toivotamme hänet tervetulleeksi elämäämme?

On hyvä huomata, että Jeesus tekee aloitteen. Hän seisoo sydämemme ovella ja kolkuttaa päästäkseen sisälle elämäämme. Jeesus ei ole niin kuin murtovaras, joka murtaisi elämämme oven väkisin auki ja tekisi meistä väkisin uskovia. On meidän ratkaisumme ja valintamme, avaammeko Jeesukselle oven vai emme. Salpa ovessa on sisäpuolella. Jeesus ei tule sisälle väkisin vaan kunnioittaa tahdonpäätöstämme.

Jos joku avaa Jeesukselle sydämensä oven eli ottaa Jeesuksen vastaan elämäänsä, Jeesus tulee sisälle, ja niin Jeesus ja tämä ihminen aterioivat yhdessä, mikä kuvaa syvää yhteyttä ja elämää Jeesuksen kanssa uskossa. On tärkeää huomata, että yhteys Jeesuksen kanssa syntyy vasta, kun Jeesus on tullut sisään ihmisen elämään. Ihminen kuulee Jeesuksen äänen ja kolkutuksen sydämensä ovella vielä ollessaan erossa pelastuksesta. Mutta vasta kun ihminen ottaa Jeesuksen vastaan elämäänsä pelastajana, ihmisestä tulee Jumalan lapsi ja hän syntyy uudesti ylhäältä.

Ottamalla Jeesus vastaan omaan elämään ja antamalla sen hallintavalta hänelle, pelastutaan, synnytään uudesti. Tätä sanotaan uskonratkaisuksi. Se on ihmisen myönteinen vastaus Jumalan aloitteeseen. Uskonratkaisu ei siis merkitse ihmisen omaa ponnistusta tehdäkseen itsensä uskovaksi tai jotain kaavan noudattamista. Se ei merkitse suoritusta vaan hyväksymistä ja vastaanottamista, vastaanhangoittelun lopettamista. Raamattu nimenomaisesti sanoo:
    ”Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi.” (Joh. 1:12)
Kun otamme Jeesuksen vastaan elämäämme, hän antaa meille voiman tulla Jumalan lapsiksi. Meissä itsessämme sitä voimaa ei ole. Jeesus antaa meille uskon. Me emme voi sitä itse ottaa emmekä itsestämme puristaa. Usko on Jumalan lahja, jonka hän antaa anovalle.
    ”Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt.” (Joh. 6:29)

    ”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.” (Ef. 2:8-9)
Usko on siis lahja eikä ihminen voi sitä itse ansaita mitenkään, mutta Jumala ei anna lahjaansa ihmiselle, ellei ihminen ota lahjaa vastaan, ellei ihminen ota Jeesusta vastaan elämäänsä. Tullessaan ihmisen elämään Jeesus lahjoittaa uskon. Oikea uskonratkaisu ei siis ole mikään ansio, lain vaatimus, joka ihmisen tulisi suorittaa Jumalalle, vaan Jumalan tekojen hyväksymistä omalle kohdalle.

Jumala on osoittanut rakkautensa siinä, että hän kärsi Jeesuksessa rangaistuksen meidän puolestamme. Tämä on armoa, Ansiotonta Rakkautta Meidän Osaksemme. Mutta kuten todettu, Jumala ei pakota ihmistä uskomaan Jeesukseen, Jumala ei pakota ketään pelastukseen. Meidän on itse tehtävä valinta Jeesuksen puoleen ja hyväksyttävä hänen uhrikuolemansa omien syntiemme sovitukseksi. Jos emme tee tätä, jää Jumalan armo Jeesuksessa turhaksi kohdallamme. Silloin joudumme itse kärsimään rangaistuksen synneistämme. Silloin joudumme helvettiin! Tästä syystä apostoli Paavali kehottaa:
    ”Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi! Hänhän sanoo: "Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun." Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä.” (2. Kor. 6:1-2)
Kukaan meistä ei voi tietää kuolemansa päivää. Se voi olla kymmenien vuosien päässä, tai se voi olla jo tänään. Ei tarvita kuin yhden verisuonen katkeaminen aivoista, ja niin olet juuri siirtynyt elämästä kuolemaan. Tai rattijuoppo voi ajaa seuraavassa kadunkulmassa ylitsesi, ja niin kaikki elämäsi suunnitelmat jäivät sikseen.

Kukaan ei voi sanoa mitään varmaa tulevaisuudestaan. Mutta se on varmaa, että tänään voi kääntyä Jeesuksen puoleen. Tänään voi ottaa hänen armonsa vastaan. Tänään voi saada syntinsä anteeksi. Tänään voi pelastua kadotuksen vallasta. ”Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä!” Tänään Jumala kutsuu meitä yhteyteensä. Jeesus on sydämemme ovella ja kolkuttaa. Mitä sinä vastaat hänen kutsuunsa?

– - – - –

Älä siirrä ratkaisuasi myöhempään, sillä et voi tietää, millä hetkellä joudut astumaan kuoleman rajan yli, ja sen jälkeen on myöhäistä enää kääntyä Jeesuksen puoleen. Ratkaisut on tehtävä täällä ajassa. Siksi Raamattu sanoo: ”Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä!”

Jumalan rakkauden lahja Jeesuksessa on ilmainen ja sen omistamiseen sinua kutsutaan tänään. Miten sinä vastaat Jeesuksen kutsuun? Minkä valinnan teet?
    “Taivas ja maa ovat todistajinani, kun nyt sanon: Minä olen pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne saisitte elää.” (5. Moos. 30:19)
Jeesus kutsuu meitä yhteyteensä. Hän seisoo sydämemme ovella ja kolkuttaa päästäkseen sisälle elämäämme, voidakseen saattaa meidät pelastuksen osallisuuteen:
    “Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” (Ilm. 3:20)
On meidän ratkaisumme ja valintamme, avaammeko Jeesukselle oven vai emme. Jeesus ei tule sisälle väkisin vaan kunnioittaa tahdonpäätöstämme. Jos avaamme Jeesukselle sydämemme oven eli otamme Jeesuksen vastaan elämäämme, Jeesus tulee sisälle, ja niin Jeesus ja me aterioimme yhdessä, mikä kuvaa syvää yhteyttä ja elämää Jeesuksen kanssa uskossa. Se, että otamme Jeesuksen vastaan elämäämme, on oikea uskonratkaisu. Sen kautta pääsemme Jumalan yhteyteen ja pelastuksen osallisuuteen.


– - – - –

Voit ottaa Jeesuksen vastaan elämääsi rukoilemalla. Tärkeää ei ole se, mitä sanoja käytät, vaan mitä todella tahdot ja tarkoitat. Voit rukoilla esimerkiksi seuraavalla tavalla:

”Jeesus, tunnustan että olen tehnyt syntiä sinua vastaan. Kiitos, että olet kuollut ristillä ja kärsinyt syntieni rangaistuksen puolestani. Avaan nyt sydämeni oven sinulle. Anna kaikki syntini anteeksi ja tule elämääni Herraksi. Anna minulle voima ja halu tehdä parannus synneistäni. Aamen.”