Ilmestyskirja 1 – Jeesuksen Kristuksen ilmestys

Todistajan sana

Ilmestyskirja alkaa seuraavilla sanoilla:

”Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle näyttääkseen palvelijoilleen, mitä pian on tapahtuva. Jumala lähetti enkelinsä ja ilmoitti kaiken tämän palvelijalleen Johannekselle, joka nyt omalla todistuksellaan vahvistaa Jumalan sanan ja Jeesuksen Kristuksen todistuksen, kaiken minkä on nähnyt. Autuas se, joka tämän toisille lukee, autuaat ne, jotka kuulevat nämä ennussanat ja ottavat varteen sen, mitä tähän kirjaan on kirjoitettu, sillä hetki on lähellä.” (Ilm. 1:1–3)

Kirjan nimi on kreikaksi ”Apokalypsis Iooannuu”, Johanneksen ilmestys. Apokalypsis tarkoittaa kirjaimellisesti hunnun pois ottamista. Ideana on, että asiat, jotka ovat nyt peitossa, joita ei vielä tiedetä eikä nähdä, näytetään Johannekselle ja siten kerrotaan kaikille ihmisille. Kuitenkin jo heti ensimmäinen jae kertoo, että Ilmestyskirja ei ole ensisijaisesti Johanneksen vaan Jeesuksen Kristuksen ilmestys. Jeesus on kirjan ehdoton päähenkilö. Hän ilmestyy Johannekselle näyttääkseen enkeliensä avustuksella, mitä tuleman pitää.

Ilmestyskirjan kirjoittaja on Jeesuksen opetuslapsi, apostoli Johannes, joka on joutunut vanhana miehenä Patmoksen vankilasaarelle Rooman keisari Domitianuksen vainoissa 90-luvulla jKr. Näin ollen kyseessä on Raamatun viimeisin kirja niin kirjoitusajankohdan puolesta kuin myös siinä kuvattujen tapahtumien osalta, jotka koskettavat voittopuolisesti maailmanhistorian viimeisiä aikoja.

Johdanto-opillisista kysymyksistä tarkemmin kiinnostuneiden kannattaa perehtyä kirjoihin ”Carson, D.A. & Moo, D.J.: ’An Introduction to the New Testament’” ja ”Guthrie, Donald: ’New Testament Introduction’”.

Ilmestyskirjassa on erityisesti kolme piirrettä, jotka tekevät siitä poikkeuksellisen tärkeän kirjan Raamatussa. Ensinnäkin se on hyvin Jeesus-keskeinen kirja, joka ei ainoastaan kuvaa Jeesuksen sovitustyötä vaan myös hänen kunniaansa ja voimaansa. Toiseksi siinä on keskeistä Jumalan voiton julistus kaikista pimeyden voimista. Tätä piirrettä Saatana aivan erityisesti vihaa ja pyrkii siksi pitämään ihmiset erossa Ilmestyskirjasta. Kolmas merkittävä piirre Ilmestyskirjassa on, että se sitoo aiemmin Raamatussa avatut polut ja langat yhteen ja antaa lopullisen merkityksen kaikelle aiemmin tapahtuneelle ja sanotulle. Näistä syistä Ilmestyskirja on yksi Raamatun tärkeimmistä kirjoista, ja tämä myös ilmaistaan siellä:

”Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen on kirjoitettu.” (Ilm. 1:3, KR38)

Yhdestäkään toisesta Raamatun kirjasta ei sanota tällaista. Kyseessä on siis poikkeuksellisen tärkeä kirja. Se, joka lukee Ilmestyskirjaa, on autuas (tai kuulee luettavan, jos ei ole lukutaitoa). Mutta tämä ei riitä itsessään, sillä autuaaksi ei sanota sitä, joka vain lukee Ilmestyskirjaa, vaan sitä joka tämän lisäksi myös noudattaa kirjan sanoja ja ojentaa elämänsä sen mukaan. Ilmestyskirjan lopussa on puolestaan vakava varoitus päinvastaisesta eli kirjan peukaloinnista omien mieltymysten mukaiseksi:

”Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan. Ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.” (Ilm. 22:18–19)

Tervehdys Jumalalta

”Johannes tervehtii Aasian maakunnan seitsemää seurakuntaa. Armoa ja rauhaa teille häneltä, joka on, joka oli ja joka on tuleva, ja niiltä seitsemältä hengeltä, jotka ovat hänen valtaistuimensa edessä, ja Jeesukselta Kristukselta, luotettavalta todistajalta, joka on esikoisena noussut kuolleista ja on maailman kuninkaiden hallitsija! Hänelle, joka rakastaa meitä ja on verellään vapauttanut meidät synneistämme, hänelle, joka on tehnyt meidät kuningassuvuksi ja Jumalan, Isänsä, papeiksi, hänelle kunnia ja valta aina ja ikuisesti! Aamen.” (Ilm. 1:4–6)

Johannes tervehtii seitsemää seurakuntaa Vähässä-Aasiassa ja välittää armon ja rauhan toivotuksen kolmiyhteiseltä Jumalalta. Isä, joka istuu valtaistuimella, on ollut aina olemassa. Hän hallitsee nyt ja tulee aina olemaan. Pyhä Henki valtaistuimen edessä on yksi, mutta hän on ”seitsenhaarainen”, mitä kuvaa vanhassa liitossa liitonmajaan tehty menora, seitsenhaarainen lampunjalka, jossa paloi aina seitsemän ”Hengen liekkiä” Pyhän Hengen läsnäolon vertauskuvana. Jeesus on uskollinen ja luotettava todistaja, joka on noussut kuolleista ensimmäisinä kaikista, jotka ovat kuolleet tai tulevat kuolemaan. Kukaan muu ei vielä ole noussut kuolleista eikä astunut taivaaseen (Joh. 3:13).

Jeesuksesta ilmaistaan, että hän on maailman kuninkaiden hallitsija. Pikaisesti luettuna tämä voi kuulostaa pelkältä arvonimeltä, mutta se tulee olemaan kerran näkyvällä tavalla totta. Jo Vanha testamentti puhuu tulevasta rauhan valtakunnasta, jossa Messias hallitsee konkreettisesti maan päällä. Ilmestyskirja tarkentaa tämän tarkoittavan tuhatvuotista valtakuntaa, jonka Jeesus perustaa aikojen lopulla tullessaan toisen kerran maan päälle ennen viimeistä tuomiota.

Lisäksi ilmaistaan tärkeä asia: Jeesus rakastaa meitä ja on siksi ostanut meidät vapaaksi synneistämme. Jokainen ihminen on syntynyt synnin orjuuteen ja Jeesus on ostanut ihmiset vapaiksi synnin orjamarkkinoilta verellään. Valitettavasti moni ihminen jää mieluummin synnin hallitsemaan elämään, orjuuteen, kuin ottaa vastaan Jeesuksen tarjoaman vapahduksen ja pelastuksen. Jeesus on kuollut kaikkien puolesta (2. Kor. 5:15), mutta se hyödyttää vain niitä, jotka hyväksyvät sen omalle kohdalleen.

Raamatussa verrataan ihmisen hengellistä tilaa Israelin vapautukseen Egyptistä, orjuuden pesästä (Hepr. 3 ja 4). Jokainen meistä on syntynyt Egyptissä, synnin orjuudessa, jumalattomuuden maassa. Jumalan on täytynyt vapauttaa jokainen uskova ihmeen kautta, niin kuin hän ihmeen kautta saattoi israelilaiset Punaisenmeren yli. Erämaavaellus kuvaa ihmisen vaellusta uskossa tässä vajavuuden maailmassa. Samalla tavoin kuin Israel oli erämaassa täysin riippuvainen Jumalan anneista ja huolenpidosta, mannasta ja vedestä, on jokainen uskova täysin riippuvainen Jumalasta, hänen sanansa ravinnosta ja huolenpidosta.

Mutta samalla tavoin kuin osa israelilaisista kapinoi Jumalaa vastaan, luopui ja siksi kuoli erämaahan, voi uskovakin kapinoida Jumalaa vastaan, luopua uskosta ja siten menettää pelastuksensa. Vasta Jordan-virran ylitettyään Israel pääsi perille luvattuun maahan. Samoin vain ne, jotka kestävät uskossa loppuun asti, kerran pääsevät taivaaseen ”kuoleman virran” ylitettyään.

”Keille Jumala oli vihoissaan neljäkymmentä vuotta? Niille, jotka lankesivat syntiin ja joiden ruumiit sitten jäivät autiomaahan. Keille hän vannoi, etteivät he pääse hänen lepopaikkaansa? Niille, jotka eivät totelleet. Huomaamme näin, että he epäuskon tähden eivät voineet siihen päästä. Olkaamme siis varuillamme. Jumalan lupaus, että pääsemme hänen lepopaikkaansa, on vielä täyttymättä, eikä yksikään teistä saa jäädä taipaleelle!” (Hepr. 3:17–4:1)

”Mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu.” (Mark. 13:13)

Johanneksen tervehdyksessä sanotaan, että Jeesus on tehnyt meidät kuningassuvuksi. Tämä tarkoittaa, että tulemme hallitsemaan kerran Jeesuksen kanssa konkreettisesti tuhatvuotisessa valtakunnassa. Mutta yhtälailla tämä kuninkuus on totta jo nyt. Uskovat on kutsuttu vaikuttamaan ympäröivään maailmaan voimakkaasti ja rohkeasti Pyhän Hengen voimassa, levittämään Kristuksen tuntemisen tuoksua (2. Kor. 2:14–17). Jokainen, joka elää hengellistä kuninkuuttaan todeksi jo nyt ja laajentaa Jumalan valtakunnan rajoja, vaikuttaa muihin ihmisiin ja jopa koko historian kulkuun.

”Uskon voimalla he kukistivat valtakuntia.” (Hepr. 11:33)

Lisäksi Jeesuksesta sanotaan, että hän on tehnyt omansa papeiksi. Mitä tällä tarkoitetaan? Vanhassa liitossa vain tietyt valitut henkilöt valittiin papeiksi eli välittäjiksi Jumalan ja ihmisten välille, toimittamaan sovitusuhrin kansan synneistä. Uudessa liitossa ei ole enää tämänkaltaista pappeutta, sillä Jeesus on nyt ylimmäinen pappi (Hepr. 8:1–2), joka on toimittanut kertakaikkisen sovituksen Golgatan uhrillaan. Hän on myös välittäjä, ainoa välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä (1. Tim. 2:5). Se, että Jeesus on tehnyt kaikki uskovat papeiksi, merkitsee että me voimme kaikki lähestyä Jumalaa suoraan Jeesuksen kautta ilman välittävää pappiskuntaa. Jeesus on myös tehnyt meistä kaikista sovituksen julistajia, jotka voimme saattaa yhä uusia ihmisiä Jumalan yhteyteen (2. Kor. 5:18).

”Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa. Ennen te ette olleet kansa, mutta nyt te olette Jumalan kansa.” (1. Piet. 2:9–10)

Jeesuksen ensimmäinen ja toinen tulemus

”Katso, hän tulee pilvissä! Kaikki ihmiset näkevät hänet, nekin, jotka hänet lävistivät, ja hänen tullessaan vaikeroivat maailman kaikki kansat. Näin on käyvä. Aamen. ’Minä olen A ja O, alku ja loppu’, sanoo Herra Jumala, hän, joka on, joka oli ja joka on tuleva, Kaikkivaltias.” (Ilm. 1:7–8)

Ilmestyskirja puhuu paljon Jeesuksesta, ja hän on kirjan ehdoton päähenkilö. Se puhuu painokkaasti etenkin Jeesuksen toisesta tulemuksesta. On hyvä tietää, että Uuden testamentin lisäksi myös Vanha testamentti puhuu kahdesta Jeesuksen tulemisesta. Yhtäältä ennustetaan nöyrää ja kärsivää Jumalan uhrikaritsaa, joka kuolee (Jes. 53), rauhan tuojaa joka saapuu aasilla ratsastaen (Jes. 9:5, Sak. 9:9–10), joka ei huuda vaan suhtautuu armahtaen särkyneisiin ihmisiin (Jes. 42:1–3). Toisaalta luvataan kiivasta ja sotaisaa kuningasta (Ps. 2:7–9), joka kostaa Israelin vihollisille (4. Moos. 24:17–19) ja tuomitsee kansat (Dan. 7:13–14).

Uuden testamentin evankeliumeista käy ilmi, että juutalaiset odottivat maallista messiasta, sotilashallitsijaa, joka karkottaisi roomalaiset ja vapauttaisi juutalaiset. He eivät odottaneet hengellistä messiasta, jollaisena Jeesus kuitenkin tuli. Jeesus sanoi suoraan:

”Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta; jos minun kuninkuuteni olisi tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet, ettei minua olisi annettu juutalaisten käsiin; mutta nyt minun kuninkuuteni ei ole täältä.” (Joh. 18:36)

On helppo suhtautua halveksien Jeesuksen ajan juutalaisiin ja ajatella, että olivatpa nuo yksinkertaisia. Tottahan heidän olisi pitänyt tietää sama kuin mekin, että Jeesus ei tule poliittisena messiaana vaan hengellisenä. Mutta tämä on väärä asenne. Nimittäin tuon ajan juutalaiset olivat oikeassa – osittain. Vanhassa testamentissa puhutaan kahdesta ja kahdenlaisesta Messiaan tulosta. Toisaalta hän tulee ”rauhan ruhtinaana” ratsastaen aasilla. Toisaalta hän on kuningas, kukistaja ja rankaisija, joka kaitsee kansoja ”rautaisella valtikalla”.

Juutalaiset olivat aivan oikeassa ajatellessaan, että Messias on poliittinen ja aseellisesti toimiva kunnian messias, joka hallitsee näkyvästi valtakuntia, sillä näitä kohtia on Vanhassa testamentissa. Mutta he olivat väärässä jättäessään huomiotta ne kohdat, joissa Messias tuo rauhan ja sovinnon Jumalan ja ihmisten välille. Oikea näkemys olisi ollut se, minkä Raamattu opettaa: Kun Messias tulee ensimmäisen kerran, hän tulee hengellisenä messiaana, joka julistaa rauhaa ja tuo sovinnon. Mutta kun hän tulee toisen kerran, hän tulee tuomarina, kiivaana kostajana ja maallisena hallitsijana, joka kukistaa viholliset. Eikö olekin hyvä, että Jeesus tulee ensin hiomaan sovintoa Jumalan ja ihmisen välille, ja vasta sitten hän tulee kostamaan ja tuomitsemaan?

Ilmestyskirjassa Jeesuksen todetaan tulevan takaisin ”pilvissä” (Ilm. 1:7). Tämä ilmaistaan myös Apostolien tekojen alussa, jossa Jeesus otetaan ylös taivaaseen pilven kannattelemana. Tällöin enkelit lupasivat opetuslapsille Jeesuksen tulevan takaisin samalla tavoin (Apt. 1:11). Mutta pilvi ei ole ainoa asia, joka liittyy Jeesuksen toiseen tulemiseen aikojen lopulla. Tämän lisäksi ”kaikkien silmät saavat nähdä hänet, niidenkin jotka hänet lävistivät” (Ilm. 1:7; Sak. 12:10, Joh. 19:37). Jeesuksen toinen tulemus on äärimmäisen julkinen tapahtuma, jonka havaitsevat kaikki maailman ihmiset. Kuolleiden ylösnousemuksen kautta Jeesuksen näkevät aikojen lopulla kaikkina aikoina eläneet ihmiset – nekin, jotka hänet aikoinaan lävistivät, ristiinnaulitsivat. Kaikki kansat myös vaikeroivat, parkuvat Jeesuksen tullessa takaisin. Silloin nimittäin Jeesus tulee jumalattomalle maailmalle vihollisena ja kostajana, joka vaatii ihmiset tilille synneistään.

”Mutta kohta noiden päivien ahdingon jälkeen aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan. Tähdet putoavat taivaalta ja taivaiden voimat järkkyvät. Silloin taivaalle ilmestyy Ihmisen Pojan merkki. Kaikki maan sukukunnat puhkeavat valituksiin, kun näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan.” (Matt. 24:29–30)

”Silloin ihmiset sanovat vuorille: ’Kaatukaa meidän päällemme’, ja kukkuloille: ’Peittäkää meidät.’” (Luuk. 23:30)

Lisäksi Jeesus sanoo: ”Minä olen A ja O, alku ja loppu” (Ilm. 1:8). Vanhassa testamentissa Jumala ilmoitti nimekseen ”Minä olen” (2. Moos. 3:13–14). Jeesus käytti tätä jumalallista nimitystä itsestään jo evankeliumeissa, minkä seurauksena hänet yritettiin tappaa, koska hän teki itsestään Jumalan. Hän sanoi:

”’Ennen kuin Abraham syntyi - minä olin (kirj. ’minä olen’, kreik. Egoo eimi).’ Silloin he alkoivat poimia kiviä heittääkseen niillä häntä, mutta Jeesus poistui heidän näkyvistään ja lähti temppelistä.” (Joh. 8:58–59)

Nyt Ilmestyskirjassa Jeesus korostaa olevansa Jumala, ”Minä olen”, alku ja loppu, ainoa joka on ollut aina olemassa ja tulee aina olemaan. Tätä korostavat kirjaimet A ja O (Alfa ja Omega), jotka ovat kreikkalaisten aakkosten ensimmäinen ja viimeinen kirjain. Se, että Jeesus on alku, merkitsee että hän on luonut kaiken, ja kaikki on olemassa hänen tahdostaan. Hän myös pitää kaiken yllä ja voimassa. Se, että Jeesus on loppu, merkitsee että hän päättää kaikki asiat. Hän ratkaisee lopullisesti kaikki ongelmat ja johtaa historian loppuunsa. Ennen kuin yhtään ihmistä oli olemassa, Jeesus oli (Joh. 8:58), ja sen jälkeen, kun kaikki ovat fyysisesti kuolleet, Jeesus yhä elää ja tulee lausumaan viimeisen sanan maan päällä, tuomitsemaan kaikki (Job 19:25).


Vainojen alla kestäminen

”Minä, veljenne Johannes, jolla on sama ahdinko, valtakunta ja Jeesukselta tuleva kestävyys kuin teillä, olin joutunut Patmos-nimiselle saarelle, koska olin julistanut Jumalan sanaa ja todistanut Jeesuksesta. Herran päivänä Henki valtasi minut, ja minä kuulin takaani kovan äänen, kuin olisi torveen puhallettu. Ääni sanoi: ’Kirjoita, mitä näet, ja lähetä kirja seitsemälle seurakunnalle: Efesokseen, Smyrnaan, Pergamoniin, Tyatiraan, Sardekseen, Filadelfiaan ja Laodikeaan.’” (Ilm. 1:9–11)

Apostoli Johannes sanoo olevansa osallinen samoista vainoista ja ahdistuksesta kuin toisetkin uskovat, mutta tässä ei ole kaikki. Hän on yhtälailla osallinen myös samaan Jumalan valtakuntaan ja kestävyyteen vainoissa. Jumala ei ole hylännyt vainottuja uskovia, vaikka siltä voi monesti tuntua, vaan hän antaa yhä uudelleen kestävyyttä ahdistuksen keskellä. Kuitenkin vainoissa pätee sama periaate kuin monessa muussakin ahdingossa: Jumala toimii usein ihmisten kautta. Jumala haluaa auttaa vainottuja ja lievittää heidän tuskaansa niiden uskovien kautta, joita ei vainota.

Me länsimaalaiset, jotka emme ole tällä hetkellä vainottuja, olemme velvollisia auttamaan niitä Jeesukseen uskovia veljiämme ja siskojamme maailmalla, joita vainotaan. Mitä me olemme tehneet niiden uskovien hädän lievittämiseksi esimerkiksi islamilaisissa ja kommunistisissa maissa, joiden omaisuus on ryöstetty, jotka on vangittu tai joita on kidutettu uskon tähden Jeesukseen? Missä on meidän rakkautemme?

”Me rakastamme veljiämme, ja siitä me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään. Joka ei rakasta veljeään, pysyy kuoleman vallassa.” (1. Joh. 3:14)

Johannes on osallinen samoista vainoista kuin uskonveljensä ja on siksi joutunut Patmoksen vankilasaarelle. Hän kertoo joutuneensa vangiksi ”Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden” (Ilm. 1:9, KR38). Syynä ei ole vain Johanneksen evankelioimis- ja todistamistoiminta vaan yhtälailla myös se, että hän on pitänyt kiinni Raamatun auktoriteetista ja velvoittavuudesta. Näitä kahta asiaa Saatana vihaa: evankeliointia ja Raamatun auktoriteettia. Hän haluaa vaientaa kaikki ne, jotka puolustavat Raamatun erehtymättömyyttä, velvoittavuutta ja jumalallista alkuperää, ja ne jotka ovat saattamassa uusia ihmisiä uskon tielle.

Johannes sanoo Pyhän Hengen vallanneen hänet (tai ”olleensa Hengessä”, kuten vanha käännös sanoo). Usein tämän ajatellaan tarkoittavan horroksen tai hurmoksen kaltaista tilaa, jossa ihminen menettää kontrollin omaan persoonallisuuteensa. Pyhän Hengen valtaamana oleminen voi joskus tarkoittaa tätäkin (4. Moos. 11:25, 1. Sam. 10:6), mutta Raamatusta näemme, että useimmiten ihminen on täysin järjissään ja ajatuksiltaan selkeänä Pyhän Hengen täytettyä hänet (esim. 5. Moos. 34:9, Hes. 37:1–14, Miika 3:8).

Raamatun kirjoittajat ovat kirjoittaneet kirjat Hengen valtaamina siten, että Pyhä Henki on käyttänyt heitä erityisellä tavalla välittämään Jumalan ilmoituksen kirjallisessa muodossa ihmisille. Tällöin Pyhän Hengen tehtävänä on ollut varjella ihmisten persoonallisuutta siten, että he eivät tee virheitä kirjoittaessaan ylös Jumalan sanan. Näin oli myös Johanneksen kohdalla Patmoksella. Hän oli Hengen valtaamana täysin järjissään ja kirjoitti Jeesuksen käskystä ylös kaiken, minkä hän näki ja mikä hänen kuului kirjoittaa.

Johannes oli Hengen valtaamana ”Herran päivänä”. Vanhassa testamentissa esiintyy Herran päivän käsite, jolla tarkoitetaan Jeesuksen toisen tulemuksen tai viimeisen tuomion päivää, mutta tästä tuskin on nyt kyse, vaikka Johannes viimeisistä tapahtumista kirjoittaakin. Herran päivä ei ole jotain, mikä esiintyy näyissä, vaan joka on totta Johannekselle Patmoksella juuri sinä hetkenä, jona hän kirjoittaa. Tästä syystä on todennäköistä, että Herran päivällä viitataan Jeesuksen ylösnousemuksen päivään eli sunnuntaihin. Kyse on viikonpäivän ilmoittamisesta.


Johannes näkee Jeesuksen

”Käännyin nähdäkseni, mikä ääni minulle puhui, ja kun käännyin, näin seitsemän kultajalkaista lamppua ja lamppujen keskellä hahmon, joka oli ihmisen kaltainen (KR38: Ihmisen Poika). Hänellä oli yllään pitkä viitta ja rinnan ympärillä kultainen vyö. Hänen päänsä ja hiuksensa hohtivat valkoisina kuin valkoinen villa, kuin lumi, ja hänen silmänsä olivat kuin tulen liekit. Hänen jalkansa välkehtivät kuin sulatusuunissa hehkuva pronssi, ja hänen äänensä oli kuin suurten vesien pauhu. Hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, hänen suustaan pisti esiin kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat kuin loistava keskipäivän aurinko. Hänet nähdessäni minä vaivuin hänen jalkoihinsa kuin kuollut. Mutta hän laski oikean kätensä päälleni ja sanoi: ’Älä pelkää.’” (Ilm. 1:12–17a)

Johannes saa nähdä Jeesuksen, mutta hyvin erilaisena kuin mihin olemme tottuneet. Siinä missä Jeesus tuli ensimmäisen kerran maailmaan alennustilassa, ihmisen hahmossa, nöyränä ja hiljaisena, hän tulee toisen kerran suuressa voimassa ja jumalallisessa loistossa. Johannes näkee Jeesuksen, jolle on annettu kaikki valta, ei vain maan päällä vaan myös taivaassa. Jeesuksen olemus säteilee voimaa, valtaa ja pyhyyttä niin suuressa määrin, että Johannes kaatuu sen vaikutuksesta maahan kuin kuollut.

Käy ilmi, että ihminen voi kaatua kohdatessaan Jeesuksen. Tällaisia kaatumisia voi olla kahdenlaista. Jeesuksen viholliset, jotka tulivat Getsemaneen häntä vangitsemaan, kaatuivat hänen edessään (Joh. 18:3–6). Tämä on kaikkea muuta kuin tavoiteltava tila. Siinä nimittäin kaadutaan pakon edessä Jeesuksen osoittaessa havainnollisesti vihollistensa alemmuuden ja kohtalon. Kerran kaikkien ihmisten on polvistuttava Jeesuksen edessä ja tunnustettava, että Jeesus on Herra (Fil. 2:10–11). Uskovat ihmiset ovat tehneet tämän jo maan päällä, mutta uskosta osattomat joutuvat polvistumaan kerran pakosta viimeisenä päivänä Jumalan vihollisina. Se on onneton kohtalo.

Jeesuksen kohdatessaan ihminen voi kaatua myös toisella tavalla, Pyhän Hengen valtaamana. Näin kävi myös Johannekselle. Uskova ihminen voi kokea joissain tilanteissa Jeesuksen suuruuden ja läsnäolon niin vastaansanomattomasti, ettei voi muuta kuin kaatua hänet kohdatessaan. Tällainen kohtaaminen on turvallista, niin kuin tekstistä käy ilmi: ”Mutta hän laski oikean kätensä päälleni ja sanoi: ’Älä pelkää’”.

Joskus ihmisen puolesta rukoiltaessa hän voi kaatua Pyhän Hengen voimasta. Jos tällainen kaatuminen on aitoa ja Jumalasta, siihen ei tarvitse käyttää mitään kikkoja kuten varovaista keinuttamista, otsasta työntämistä tai yhtäkkisiä huudahduksia kuten: ”Täyteen sinun voimaasi!” Valitettavan usein karismaattisissa kokouksissa kuitenkin esiintyy tällaista ihmistekoista kaatamista, kun yritetään toistaa jotain Jumalan Hengen joskus aiemmin aikaansaamaa ilmiötä. Vanha sanonta onkin: ”Kun Henki loppuu, konstit alkavat.”

Kun Jumala on antanut herätyksen jollekin seudulle, Jeesuksen kohtaaminen on usein näkynyt Pyhän Hengen voimavaikutuksina, joista jotkin ovat olleet fyysisesti havaittavia. Tällaisia herätysten aikana esiintyneitä ilmiöitä ovat esimerkiksi hypähdykset, huudahdukset, kaatumiset, hurmostilat tai erilaisten armolahjojen kuten kielilläpuhumisen ja profetoimisen esiintyminen.

Herätyksen keskellä nämä ilmiöt ovat monesti aitoja ja Pyhän Hengen vaikuttamia. Kuitenkin herätyksen laannuttua siihen on usein haluttu palata pyrkimällä toistamaan siihen liittyneitä ulkoisia ilmiöitä. Tällöin on esimerkiksi aktiivisesti tavoiteltu ihmisten kaatumista, ja kun se ei ole tapahtunut spontaanisti ilman ihmisapua, on otettu avuksi rukouspalvelussa ”keinuttaminen”, otsasta työntäminen, yhtäkkiset huudahdukset ynnä muuta vastaavaa. Olenpa kerran nähnyt jopa ihmisen kampittamisen rukousjonossa hengellisen kokemuksen aikaansaamiseksi. Tai kun spontaania ylistystä ja ilon huudahduksia ei ole enää esiintynyt, on ylistystä ”pumpattu” bändin voimin ja yleisöä huudatettu, jotta saataisiin hengellinen meno aikaan.

Lestadiolaisen herätyksen alkuaikoina esiintyi monesti niin sanottuja ”armon liikutuksia”, joissa ihminen kohdattuaan Jeesuksen hihkaisee ilosta ja hypähtää ylös penkistä. Kun herätys laantui, yritettiin sitä virittää uudelleen palavaksi jäljittelemällä herätyksen ulkoisia ilmenemismuotoja. Tällöin hihkaistiin ja hypähdettiin tarkoituksella. Tätä alettiin kutsua myöhemmin ”kylmäksi hypyksi” erotuksena aidosta Pyhän Hengen spontaanisti vaikuttamasta armon liikutuksesta.

Hyvin usein käy niin, että hengellisessä toiminnassa edetään väärin päin. Ei ymmärretä, että ulkoiset ilmiöt eivät ole mitään itsessään arvokasta tai tavoiteltavaa. Ulkoiset ilmiöt voivat joskus olla seurausta Jumalan Hengen vaikutuksesta, mutta Jumalan Hengen vaikutus ei ole koskaan seurausta ulkoisista ilmiöistä. Jumalan Henki voi toimia (ja usein toimiikin) ilman, että siitä on seurauksena mitään erityisiä ilmiöitä. Vaikka jossain seurakunnassa olisi kuinka paljon ulkoisia ilmiöitä tahansa, ei se ole minkäänlainen osoitus siitä, että seurakunnassa olisi herätystä tai että Jumala toimisi siellä.

Karismaattisia ilmiöitä voivat vaikuttaa myös pahat henget, tai ne voivat olla seurausta ihmisten psykologisesta manipuloinnista. Pelkästään sen perusteella, että jotain voimallista tapahtuu tai ulkoisia ilmiöitä esiintyy, ei voida lainkaan päätellä, että Jumalan Henki toimisi. Monissa pakanauskonnoissa esiintyy aivan vastaavia ilmiöitä kuin mitä Pyhä Henki vaikuttaa. Shamaanit osaavat puhua kielillä, parantaa ja profetoida. He menevät usein hurmokseen tai huudahtelevat. Ilmiöt ovat ulkoisesti täsmälleen samoja kuin Pyhän Hengen vaikuttamat, mutta niiden takana on tyystin toinen voima: Saatana demoneineen.

Niinpä on suuri vaara, että ulkoisten ilmiöiden perusteella tehdään johtopäätöksiä siitä, vaikuttaako jossain paikassa tai ihmisessä Pyhä Henki. Arviot tästä on tehtävä täysin eri kriteereillä. Jeesuskin varoitti, että maailmaan on lähetetty monia vääriä profeettoja, jotka ovat lammasten vaatteissa esiintyviä raatelevia susia (Matt. 7:15–23). Myös Ilmestyskirjassa myöhemmin esiintyvä Peto tulee nousemaan ”Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla, tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä” (2. Tess. 2:9).

Johannes kaatuu Hengen vaikutuksesta maahan nähdessään Jeesuksen jumalallisessa voimassaan. Tämä hieno kokemus, jossa Johannes saa kokea Herransa läheisyyttä, ei kuitenkaan ole ainoa laatuaan Raamatussa. Nimittäin Johanneksen näky Jeesuksesta muistuttaa suuresti Danielin aikoinaan näkemää näkyä Tigris-virran varrella Babyloniassa:

”Katsellessani ympärilleni minä äkkiä huomasin miehen, joka oli pellavavaatteissa, uumillaan vyö parasta kultaa. Hänen ruumiinsa säihkyi kuin krysoliitti, hänen kasvonsa välkehtivät kuin salama, hänen silmänsä olivat kuin tulisoihdut, hänen käsivartensa ja jalkansa kuin kiiltävä pronssi, ja hänen äänensä oli kuin kansanjoukon pauhu. … Minun voimani katosi, kasvoni muuttuivat kalmankalpeiksi ja ruumiini kävi hervottomaksi. Minä kuulin hänen sanojensa äänen, ja silloin minä vaivuin syvään uneen, kasvot maata vasten. Mutta käsi koski minuun ja ravisteli minua, ja minä kohottauduin polvieni ja käsieni varaan. Hän sanoi minulle: ’Daniel, sinä Jumalalle rakas! Opi ymmärtämään ne sanat, jotka minä sinulle puhun. Nouse seisomaan. Sinun luoksesi minut on lähetetty.’ Ja kun hän puhui tämän minulle, minä nousin vavisten ylös. Hän sanoi minulle: ’Älä pelkää.’” (Dan. 10:5–12)

Johanneksen tapaan myös Daniel kutsui näkemäänsä hahmoa ”ihmisen kaltaiseksi”. On vaikea sanoa, oliko Danielin näkemä hahmo enkeli vai kenties Jeesus itse. Olennaista on kuitenkin se jumalallinen valta ja valtuutus, joka tästä hahmosta heijastui. Tämä hahmo oli täynnä vastaansanomatonta voimaa, jonka edessä Daniel kaatui, mutta samaan aikaan hän oli täynnä lempeyttä ja rakkautta: ”Daniel, sinä Jumalalle rakas … Älä pelkää.”

Samaan tapaan myös Hesekiel kaatui aikoinaan nähdessään Jumalan kirkkauden ja ”ihmisen kaltaisen” hahmon (Hes. 1:28, KR33). Johannes kertoo näkemänsä hahmon olevan kirjaimellisesti ”Ihmisen Pojan” muotoinen (Ilm. 1:13, KR38). Tämä keskeinen raamatullinen termi on peräisin Danielin kirjasta, jossa Jeesus näyttäytyy näyssä maailman lopulla suuressa voimassa ja tuomarin ominaisuudessa (Dan. 7:13–14, KR33). Johannes ei näe Jeesusta sellaisena, jona hän tämän tunsi nuoruudessaan, vaeltaessaan Jeesuksen seurassa Galileassa. Johannes ymmärtää, että kyseessä on sama Jeesus, mutta jotenkin toisenlaisena. Nyt Jeesus on täynnä jumalallista voimaa ja Jumalan kirkkauden säteilyä. Jeesuksen itsestään puhumat sanat ovat ihmeellisiä.


Kuolema ja tuonela

”Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, iäti elävä. Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.” (Ilm. 1:17b–18)

Jeesus on ensimmäinen! Hän on ollut olemassa jo ikuisuudessa ennen maailman luomista. Hän on tosi Jumala (1. Joh. 5:20), joka on luonut kaiken:

”Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt. Hänen välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten. Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän pitää kaiken koossa.” (Kol. 1:15–17)

Sen lisäksi, että Jeesus on ensimmäinen, hän on myös viimeinen. Hän elää ikuisesti. Hän päättää ja ratkaisee lopullisesti kaikki asiat. Hänen kädessään on koko maailma. ”Minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.” (Job 19:23, KR33). Kun kaikki viimeisetkin ihmiset ovat kuolleet ja kun heidät on haudattu maan multiin, Jeesus elää yhä. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Hänen hallinnassaan on kaikki.

Jeesus kuoli mutta heräsi eloon, ja hän elää ikuisesti. Hänellä on kuoleman ja tuonelan avaimet, mikä tarkoittaa valtaa suhteessa kuolemaan. Tämä on todellista kaikkivaltiutta. Kaikkein totalitaarisinkaan ihmisdiktaattori ei voi saada sellaista valtaa. Hänellä voi olla valta tappaa, mutta ei valtaa herättää kuolleista. Hänellä voi olla valta laittaa uusia ihmisiä alulle, mutta ei valtaa estää ihmisiä koskaan kuolemasta. Tällainen valta kuoleman yli voi olla vain Jumalalla.

Tässä kohdin kuolema ja tuonela esitetään rinnan eräänlaisina tuho- tai kaaosvoimina, jotka hallitsevat syntiinlankeemuksen kirouksen alaista ihmiskuntaa. Raamatusta käy ilmi, että tuonela on näkymättömään hengelliseen maailmaan kuuluva paikka, jossa kuolleet ihmiset ovat. Kuolemaa ei ymmärretä Raamatussa koskaan olemassaolon lakkaamiseksi – päinvastoin kuin usein luullaan. Kuolema on tila, jonka alaiseksi ihminen voi joutua, samoin kuin elämä. Kun Jeesuksella on kuoleman ja tuonelan avaimet, hänellä on tällöin valta saattaa ihminen kuoleman valtaan ja valta vapauttaa siitä. Jeesus voi viedä ihmisen tuonelaan ja nostaa sieltä. Samoin hän voi hävittää kuoleman tilana ja tuonelan paikkana, ja näin hän itse asiassa tuleekin kerran tekemään (Ilm. 20:14).

”Herra lähettää kuoleman ja antaa elämän, vie alas tuonelaan ja nostaa sieltä.” (1. Sam. 2:6)

Kuoltuaan jokainen ihminen menee tuonelaan, mutta sieltä nostaminen tapahtuu vasta viimeisenä päivänä kuolleiden ylösnousemuksessa. Tuonelaan mentyään ihminen ei palaa takaisin tämänpuoleiseen maalliseen elämään:

”Tuonelaan mennyt ei tule takaisin. Hän ei kotiinsa palaa, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.” (Job 7:9–10)

Raamattu sanoo: ”Ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennen kuin taivaat katoavat, eivät he herää eivätkä havahdu unestansa.” (Job 14:12, KR33). Mutta silloin kun taivaat katoavat (Ilm. 21:1), kuolema ja tuonela antavat kuolleensa ja tapahtuu suuri yleinen kuolleiden ylösnousemus, jota seuraa viimeinen tuomio:

”Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan.” (Ilm. 20:13)

Tämä tarkoittaa ymmärrettävästikin sitä, että taivaassa ja helvetissä ei vielä ole ketään. Viimeinen tuomio on vasta viimeisenä päivänä. Kuolleet ihmiset ovat tällä hetkellä tuonelassa, välitilassa, odottamassa ylösnousemuksen aamua. Sieltä käsin he myös tulevat tuomiolle – eivät siis taivaasta käsin eivätkä myöskään helvetistä. Raamattu sanoo suoraan:

”Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika.” (Joh. 3:13)

Taivaassa ei ole vielä ketään. Vain Jeesus on mennyt sinne oman ylösnousemuksensa jälkeen valmistamaan meille sijaa:

”Minun Isäni kodissa on monta huonetta - enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen.” (Joh. 14:2–3)

Jeesus liittää tässä opetuslasten taivaaseen ottamisen hänen toiseen tulemukseensa, joka tapahtuu vasta aikojen lopulla. Toisin sanoen opetuslapset eivät vielä kuolemansa jälkeen menneet taivaaseen, niin kuin ei mene kukaan muukaan. Ja muutenkin: jos taivaassa olisi jo kaikki valmiina ottamaan vastaan ihmisiä, ei Jeesuksen tarvitsisi mennä sinne mitään valmistelemaan.

Raamattu opettaa siis selkeää välitilaa, josta käsin suuri lopun ajan ylösnousemus tapahtuu. Vaikka on olemassa ensimmäinen ja toinen ylösnousemus, ne molemmat tapahtuvat vasta aikojen lopulla ennen viimeistä tuomiota. Eikä Raamattu myöskään koskaan opeta mitään henkilökohtaista viimeistä tuomiota ihmisen kuollessa, vaan vain yhtä suurta yleistä viimeistä tuomiota, jolloin Jeesus erottaa ihmiset toisistaan niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista (Matt. 25:31–46).

Tähän voi joku heittää vastaväitteen omaisen kysymyksen: ”Kuinka sitten Jeesus voi sanoa ryövärille ristillä: ’Tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa.’ (Luuk. 23:43)?”

Vastaus on yksinkertainen: Aika on tämänpuoleisen maailman ominaisuus. Kuoleman rajan tuolla puolen ei ole aikaa. Siksi Jeesus voi sanoa niin kuin sanoi. Kun ihminen kuolee, hänen seuraava aikaan sidottu kokemuksensa voi hyvinkin olla, että hän on viimeisellä tuomiolla aikojen lopulla. Jumalalle jokainen päivä on ”tämä päivä”. Jumala on samanaikainen kaikkien ajanhetkien suhteen, sillä hän on ajan tuolla puolen.

Toinen mahdollinen kysymys, joka voidaan esittää tässä yhteydessä, on seuraava: ”Entä opetus Lasaruksesta Aabrahamin helmassa ja rikkaasta miehestä tuonelan tuskissa (Luuk. 16:19–31)?”

Tätä tekstiä lähestyttäessä täytyy ensinnäkin muistaa, että kyseessä on Jeesuksen vertaus, jossa havainnollistetaan tarinan avulla opetettavaa asiaa, joka tässä tapauksessa on se, että kuoleman jälkeen on myöhäistä enää kääntyä ja katua. Ratkaisut Jumalan puoleen on tehtävä täällä ajassa. Kyseisen kertomuksen tarkoitus ei siis välttämättä ole alun perinkään antaa täsmällistä selvitystä kuoleman jälkeisistä asioista.

Toiseksi näyttää siltä, että kuoleman jälkeisessä välitilassa on kaksi osaa: hyvä ja paha. Näistä ensimmäistä voidaan nimittää Aabrahamin helmaksi tai myös paratiisiksi, jolloin Jeesus on voinut tarkoittaa sitä ristin ryövärille puhuessaan eikä siis taivasta. Toista välitilan osaa voidaan kutsua ”tuonelan tuskiksi”. Tämä tarkoittaa, että välitilassa olevat saavat esimakua tulevasta, joko taivaasta tai helvetistä heidän tekojensa seuratessa heitä.

Testamenttien välisen ajan juutalaisuudessa opetettiin tuonelassa olevan kaksi osastoa, parempi ja huonompi, joista ensimmäistä kutsuttiin paratiisiksi ja Aabrahamin helmaksi ja jälkimmäistä puolestaan tuonelan tuskiksi. On täysin mahdollista, että Jeesuksella on ollut tämä juutalainen termistö ja opetus mielessään esittäessään vertausta rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta aikansa ihmisille. Näin hän vahvistaisi tuolloin vallalla olleen juutalaisen käsityksen oikeaksi.

Tähän voi viitata myös Jobin kirjan kohta tuonelasta, jossa vanhurskaat uupuneet saavat levätä, mutta jossa jumalattomien raivo nujerretaan:

”Siellä lakkaavat jumalattomat raivoamasta, siellä saavat uupuneet levätä.” (Job 3:17, KR33)

Myös Hesekielin kirjasta selviää, että tuonelassa on erilaisia ”paikkoja”:

”Heille on annettu hautapaikaksi tuonelan etäisin onkalo, … nuo ympärileikkaamattomat ovat suistuneet alas syvimpään tuonelaan. He levittivät kauhua elävien maassa, mutta nyt heidän osanaan on häpeä hautaan vaipuneiden parissa.” (Hes. 32:23–24)

Selvää kuitenkin on, että Raamattu opettaa vain yhtä yleistä viimeistä tuomiota, joka on aikojen lopulla, ja jossa ovat tuomittavina kaikki kaikkina aikoina eläneet ihmiset, sekä uskovat että ei-uskovat (Matt. 25:31–46). Lisäksi opetetaan, että tämä tuomio ei ole pelkkä näytelmä, jossa vain vahvistettaisiin jo jonkin aiemman tuomion päätös, vaan kyseessä on reaalinen oikeustoimi, jossa kukin tuomitaan tekojensa mukaan (Ilm. 20:11–15). Mitään muuta ikuista tuomiota ei Raamattu tunne. Myös se seikka, että viimeiselle tuomiolle saapuvat ihmiset tulevat ”kuoleman ja tuonelan” antamina (Ilm. 20:13), on merkittävä. Tällöin he eivät siis tule taivaasta eivätkä helvetistä! Ihmiset saapuvat tuomiolle tuonelasta, välitilasta.


”Kirjoita mitä näet”

”Kirjoita siis, mitä näet: se, mikä on nyt, ja se, mikä on myöhemmin tapahtuva. Sinä näit seitsemän tähteä oikeassa kädessäni ja seitsemän kultajalkaista lamppua, ja niiden salaisuus on tämä: seitsemän tähteä ovat seitsemän seurakunnan enkelit, ja seitsemän lamppua ovat ne seitsemän seurakuntaa.” (Ilm. 1:19–20)

Jeesus antaa Johannekselle mielenkiintoisen ohjeen. Tämän tulee kirjoittaa näkemistään asioista: siitä mikä on nyt – siis kirjan kirjoitusajankohtana – ja siitä, mikä tulee tapahtumaan myöhemmin, pitkien aikojen päästä. Kirjan oma todistus on, että Ilmestyskirja ei puhu vain kirjoitusajankohdan tilanteesta, mikä kumoaa preterismin kokonaistulkintana. Mutta yhtälailla vääräksi osoittautuu futurismi, jonka mukaan Ilmestyskirja puhuisi pelkästään kaukaisen tulevaisuuden tapahtumista. Se puhuu molemmista – sekä kirjoitusajankohdan tilanteesta että kaukaisesta tulevaisuudesta – ja myös monista asioista tällä välillä. Ilmestyskirja noudattaa siis samaa Raamatun profeetallista linjaa kuin Jeesuksen ennustukset Uudessa testamentissa (esim. Matt. 24) ja monet Vanhan testamentin ennustukset profeettakirjoissa. Useat Raamatun profetiat puhuvat samaan aikaan sekä lähitulevaisuuden tapahtumista että kaukaisen tulevaisuuden tapahtumista.

”Kirjoita, mitä näet.” Tämä ohje toistuu usein Johanneksen ilmestyksessä. Se merkitsee samaistumista erityisesti Vanhan testamentin profeettoihin, jotka usein esittivät kirjansa näkyinä. Erityisesti Hesekielin, Sakarjan ja Danielin kirjat rakentuvat näkyjen varaan. Profeettaa sanottiin myös vanhassa Israelissa ”näkijäksi”. Nämä piirteet tekevät Ilmestyskirjasta profeettakirjan Vanhan testamentin profeettakirjojen tapaan. Yhtälailla siinä on ennustusten lisäksi varoituksen, tuomion ja lohdutuksen sanoja.

Johannes näkee näyssä Jeesuksen itsensä lisäksi seitsemän tähteä tämän kädessä ja seitsemän lampunjalkaa tämän ympärillä. Seitsemän lamppua tarkoittaa seitsemää seurakuntaa, joille Ilmestyskirja on osoitettu. Seitsemän tähteä taas tarkoittavat näiden seurakuntien enkeleitä.


=> Edelliseen lukuun => Sisällysluetteloon => Seuraavaan lukuun