Miten voin olla varma uskostani?


Sisällys

Mitä usko on?

Ennen kuin voidaan miettiä, miten voimme olla varmoja uskostamme, on ensin selvitettävä, mitä usko on. Heprealaiskirje opettaa:
    “Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.” (Hepr. 11:1-3)
Usko on siis pohjimmiltaan lujaa luottamusta ja turvautumista Jumalaan. Raamattu kuitenkin opettaa, että yhdelläkään ihmisellä ei luonnostaan ole uskoa Jumalaan. Syntiinlankeemuksen takia jokainen ihminen on luonnostaan erossa Jumalasta. Kukaan ei synny tähän maailmaan kelvollisena Herralle vaan läpeensä syntisenä ja kadotettuna (Room. 5:18-19). Jokainen ihminen on perisyntinen, synnin kauttaaltaan turmelema:
    “Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun.” (Ps. 51:7)

    “Luopuneita ovat jumalattomat äidin kohdusta asti, eksyneitä valehtelijat hamasta äidin helmasta” (Ps. 58:4)

    “Sinä olet uskoton, luopio kohdusta alkaen.” (Jes. 48:8)

    “Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään!” (Job 14:4)

    “Vaikka pesisit itsesi saippualla, vaikka käyttäisit lipeää, jäisi syntiesi lika yhä jäljelle, en voisi olla sitä näkemättä, sanoo Herra.” (Jer. 2:22)

    “Olimme luonnostamme vihan alaisia niin kuin kaikki muutkin.” (Ef. 2:3)

    “Niin kuin siis yhden ainoan rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion, niin riittää yhden ainoan vanhurskas teko antamaan kaikille ihmisille vanhurskauden ja elämän. Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä, niin yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita.” (Room. 5:18-19)

    “Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää.” (Room. 7:18)

    “Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. Älä ihmettele, että sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.” (Joh. 3:5-6)
Jeesus ilmoittaa, että uudestisyntymisen tarve on kaikilla, jotka ovat syntyneet, koska kaikki ovat lihan turmeluksessa, perisyntisiä. Siksi heidän on synnyttävä uudesti Pyhästä Hengestä, tultava uskoon.



Miten tullaan uskoon?

Tästä opetetaan Johanneksen evankeliumin alussa:
    “Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen. He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta.” (Joh. 1:12-13)
Eli ottamalla Jeesus vastaan elämään tullaan uskoon ja pelastutaan, synnytään uudesti.
    “Sakkeus tuli nopeasti alas ja otti Jeesuksen iloiten vastaan.” (Luuk. 19:6)
    ... ja tämän seurauksena Jeesus sanoi:
    “Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi.” (Luuk. 19:9)

    “Joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt.” (Joh. 13:20)

    “He ottivat sanan halukkaasti vastaan ja tutkivat päivittäin kirjoituksista, pitikö kaikki paikkansa. Monet heistä tulivatkin uskoon.” (Apt. 17:11-12)

    “Veljet, minä palautan mieleenne sen evankeliumin, jonka olen julistanut teille. Te olette ottaneet sen vastaan ja pidätte siitä kiinni, ja sen avulla te myös pelastutte, jos säilytätte sen sellaisena kuin minä sen julistin; muuten olette turhaan tulleet uskoviksi.” (1. Kor. 15:1-2)

    “Ottakaa vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi pelastaa teidän sielunne.” (Jaak. 1:21)
Vastaanottamalla siis pelastutaan!



Mitä on uskonratkaisu?

Uskonratkaisu on Jeesuksen vastaanottamista elämäänsä - ihmisen myönteinen vastaus Jumalan aloitteeseen. Uskonratkaisu ei siis merkitse ihmisen omaa ponnistusta tehdäkseen itsensä uskovaksi tai jotain kaavan noudattamista. Se ei merkitse suoritusta vaan hyväksymistä ja vastaanottamista, vastaanhangoittelun lopettamista. Raamattu nimenomaisesti sanoo:
    “Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi.” (Joh. 1:12)
Kun otamme Jeesuksen vastaan elämäämme, hän antaa meille voiman tulla Jumalan lapsiksi. Meissä itsessämme sitä voimaa ei ole. Jeesus antaa meille uskon. Me emme voi sitä itse ottaa emmekä itsestämme puristaa. Usko on Jumalan lahja, jonka hän antaa anovalle.
    “Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt.” (Joh. 6:29)

    “Kukaan ei voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta sitä ylhäältä.” (Joh. 3:27)

    “Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta.” (Room. 5:6)

    “Kuka antaa sinulle erikoisaseman? Onko sinulla mitään, mitä et ole saanut lahjaksi? Jos kerran olet saanut kaiken lahjaksi, miksi ylpeilet niin kuin se olisi omaa ansiotasi?” (1. Kor. 4:7)

    “Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.” (Ef. 2:8-9)
Usko on siis Jumalan lahja eikä ihminen voi sitä itse ansaita mitenkään, ei edes tekemällä "hyvän uskonratkaisun", mutta Jumala ei anna lahjaansa ihmiselle, ellei ihminen ota lahjaa vastaan, ellei ihminen ota Jeesusta vastaan elämäänsä. Ja se, että ihminen ottaa vastaan Jeesuksen elämäänsä on nimenomaan se oikea uskonratkaisu. Oikea uskonratkaisu ei siis ole mikään ansio, lain vaatimus joka ihmisen tulisi suorittaa Jumalalle, vaan Jumalan tekojen hyväksymistä omalle kohdalle.

Milloin sitten Jumala lähestyy ihmistä niin, että tämä voisi tehdä uskonratkaisun eli ottaa Jeesuksen vastaan elämäänsä?

Jumala lähestyy ihmisiä sanansa kautta. Eli kun evankeliumia oikein julistetaan, on ihmisillä mahdollisuus ottaa Jeesus vastaan elämäänsä. Julistettu evankeliumin sana voi myös jäädä ihmisten sydämiin elämään ja puhuttelemaan heitä, jolloin sanaa voi ajan kanssa punnita ja tehdä ratkaisunsa yksin hiljaisuudessa. Mutta ilman Jumalan sanaa ei mikään uskonratkaisu ole mahdollista.
    “Hän synnytti meidät totuuden sanalla, että olisimme hänen luomistekojensa ensi hedelmä.” (Jaak. 1:18).
Ihminen on perisyntisyytensä takia luonnostaan kapinassa Jumalaa vastaan ja luontaisesti juoksee poispäin, mutta kohdatessaan Jumalan sanan, hänellä on vapaus valita, hyväksyykö hän lahjana tarjotun uskon ja pelastuksen vai hylkääkö ne (Joos. 24:15). Jeesus sanoo:
    "Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä." (Joh. 6:44)
Jumala vetää kaikkia ihmisiä puoleensa sanansa kautta, ja tätä sanaa uskovat on lähetetty maailmaan julistamaan. Jumalan sana on armonväline. Sanan julistuksen kautta Jumalan edeltä käyvä armo kohtaa ihmisen, ja sanan vastaanottamisen kautta pelastava armo tulee tämän osaksi. Ilman Jumalan sanaa ja sen julistamista kukaan ei voi tulla Jumalan tykö. Roomalaiskirje opettaa seuraavaa:
    “Onhan kirjoitettu: 'Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.' Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty? ... Usko syntyy siis kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.” (Room. 10:13-15,17)
Herran nimeä avukseen huutava pelastuu, mutta kukaan ei voi huutaa Herraa avuksi, ellei hän usko Jeesukseen. Jeesukseen taas ei voi uskoa ellei ole kuullut Jumalan sanaa, ja Jumalan sanaa ei voi kuulla, ellei kukaan sitä julista. Julistamista ei myöskään voi tapahtua, ellei ketään ole lähetetty evankeliumia julistamaan.

Ihminen kuullessaan evankeliumin sanan on valinnan paikalla: otanko Jeesuksen vastaan elämääni vai en? Jos ihminen ottaa Jeesuksen vastaan, Jumala antaa tälle ihmiselle voiman tulla Jumalan lapseksi, tulla uskoon. Eli ihmisellä ei itsessään ole voimaa uskoa Jeesukseen, mutta ihmisellä on valta ja vapaus ottaa Jeesus vastaan elämäänsä tai torjua hänet.
    “Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä.” (Jaak. 4:8)
Ihmisellä on siis vapaa tahto, mutta sidottu valta. Paavali kirjoittaa: “Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei.” (Room. 7:18) Esimerkkinä voisi vaikka mainita, että en voi omin voimin ja ponnistuksin päästä käymään kuussa. Minulla voi olla tahto päästä kuuhun, mutta ei voimaa hankkeen toteuttamiseen. Jonkun toisen on tarjottava minulle kuumatkaa, voidakseni päästä sinne.

Mutta silloin, kun minulle kuumatkaa tarjotaan, minulla on vapaa tahto päättää, haluanko matkalle vai en. Jos ajattelen, että en sittenkään tahdo kuumatkalle, koska varotoimet (=Jumalan säädökset) ovat ikävä rasite, voin kieltäytyä tarjouksesta. Toisaalta, jos haluan hartaimman toiveeni kuumatkasta täyttyvän, olen valmis kestämään kaikki vaikeudet voidakseni lähteä sille tielle taivaisiin.

Ilmestyskirjassa Jeesus sanoo seuraavaa:
    “Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” (Ilm. 3:20)
Jeesus tekee aloitteen. Hän seisoo sydämemme ovella ja kolkuttaa päästäkseen sisälle elämäämme. On meidän ratkaisumme ja valintamme, avaammeko Jeesukselle oven vai emme. Jeesus ei tule sisälle väkisin vaan kunnioittaa tahdonpäätöstämme. Jos joku avaa Jeesukselle sydämensä oven eli ottaa Jeesuksen vastaan elämäänsä, Jeesus tulee sisälle, ja niin Jeesus ja tämä ihminen aterioivat yhdessä, mikä kuvaa syvää yhteyttä ja elämää Jeesuksen kanssa uskossa. Se, että otamme Jeesuksen vastaan elämäämme, on se oikea uskonratkaisu, jonka suhteen meillä on vapaa tahto. Tämä ihmisen vapaan tahdon valinta Jumalan sanan edessä on esillä myös Viidennessä Mooseksen kirjassa:
    “Taivas ja maa ovat todistajinani, kun nyt sanon: Minä olen pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne saisitte elää.” (5. Moos. 30:19)
Myös Jeremian kirjassa Jumala edellyttää ihmisiltä valintaa:
    “Kuunnelkaa! Minä, Herra, annan teidän valita joko elämän tai kuoleman.” (Jer. 21:8)
Sama asia käy ilmi Joosuan kirjasta, jossa ihmisiltä edellytettiin uskonratkaisua:
    “Valitkaa tänä päivänä, ketä palvelette: haluatteko palvella niitä jumalia, joita esi-isänne palvelivat Eufratin toisella puolen, vai amorilaisten jumalia, näiden amorilaisten, joiden maassa te nyt asutte. Minä ja minun perheeni palvelemme Herraa.” (Joos. 24:15)
Ja kun Elia evankelioi ihmisiä Karmelinvuorella, hän vetosi heidän tahtoonsa:
    “Kuinka kauan te horjutte puolelta toiselle? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä, jos taas Baal, seuratkaa sitten häntä!” (1. Kun. 18:21)
Uskonratkaisun tehneille Raamattu vakuuttaa:
    “Te olette nyt valinneet Herran ja tahdotte palvella häntä.” (Joos. 24:22)
Jotkut kalvinistit (harhaoppiset) eivät hyväksy tätä Jumalan sanan totuutta ja ovat siten vedonneet väärin Jeesuksen sanoihin Johanneksen evankeliumissa:
    “Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.” (Joh. 15:16)
Kyseessä on kuitenkin tietoinen harhautusyritys, sillä näin käytettynä jae on irroitettu asiayhteydestään. Tässä Johanneksen evankeliumin kohdassa Jeesus ei puhu mitään pelastukseen valitsemisesta vaan apostolin tehtävään valitsemisesta! Nämä kaksi ovat tyystin eri asioita. Eivät vain apostolit pelastu. Myös muualta Johanneksen evankeliumista nähdään, ettei kyseessä ollut pelastukseen valitseminen. Jeesus sanoo esimerkiksi:
    “Enkö minä valinnut teidät, te kaksitoista? Ja yksi teistä on perkele.” (Joh. 6:70)

    “Yksikään heistä ei joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen.” (Joh. 17:12)
Huomaamme, että Juudas oli kyllä valittu mutta joutui kadotukseen. On siis ilmiselvää, että se valinta, josta Jeesus puhuu, ei tarkoita pelastukseen valitsemista vaan apostolin tehtävään valitsemista. Juudas oli kyllä valittu apostolin tehtävään, mutta ei pelastukseen. Toisaalla Johanneksen evankeliumissa Jeesus puhuu uudestisyntymisen yhteydessä siitä, miten ihminen on se, joka valitsee:
    "Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan. Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden." (Joh. 3:18-19)
Ihmiset, jotka joutuvat tuomittaviksi, ovat tehneet valinnan. Jeesus on tarjonnut heille sovitusta synneistään, mutta he valitsivat toisin. Tämän lisäksi Jeesus opettaa selkeästi ihmisen vapaan tahdon valintaa myös Matteuksen evankeliumissa:
    "Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla." (Matt. 23:37)
Käy ilmi, että Jumala on kyllä halukas pelastamaan kaikki ihmiset. Jumalan tahdosta tämä ei siis jää kiinni, mutta Jumala kunnioittaa ihmisen tahtoa niin paljon, että sallii ihmisen valita jopa kaikkein keskeisimmissä asioissa, pelastuksen asioissa. Matteuksen evankeliumin tekstistä huomaamme, miten ihmisen tahto on ratkaisevassa asemassa hänen pelastuksensa suhteen.



Entä synti?

Jeesuksen vastaanottamisesta seuraa uskon syntyminen. Tämä on edellisen pohjalta selvää. Mutta kuten huomasimme perisyntiä käsittelevistä Raamatun kohdista, ihminen on syntisyytensä tähden erossa Jumalasta ja pelastuksesta. Hän on syntiensä tähden tuomittu iankaikkiseen kadotukseen. Auttaako Jeesuksen vastaanottaminen tähän?

Jeesuksen vastaanottaminen ei sinänsä auta syntiongelmaan, mutta kun ihminen rukouksessa pyytää Jeesusta elämäänsä, tulee hänen myös tunnustaa syntinsä ja syyllisyytensä Jumalalle, pyytää syntejään anteeksi ja tehdä niistä parannus. Sellainen Jeesuksen vastaanottaminen, johon ei liity Pyhän Hengen synnyttämää synnintuntoa ja parannuksen tekoa, on valheellista kääntymistä, joka ei pelasta eikä kanna.

Kun ihmiset uskovat evankeliumin sanan ja ottavat Jeesuksen vastaan, heidän tulee ymmärtää oma syntisyytensä ja syyllisyytensä. Heidän tulee ymmärtää, että he ovat matkalla helvettiin, iankaikkisen tulen rangaistukseen, eivätkä voi pelastua ilman Jeesusta. Vasta silloin heille tulee tarve huutaa avuksi Herran nimeä: “Herra, pelasta meidät! Me hukumme!” (Matt. 8:25) Ja kun ihmiset aidosti sydämestään näin huutavat, Jeesus kuulee heitä ja pelastaa heidät (Room. 10:13-14).

Evankelioimisen kannalta on siis ymmärrettävä, että myös lain julistus on välttämätöntä. Ilman lakia ihmisillä ei ole tarvetta evankeliumille. Jeesus julisti sekä lakia että armoa: "Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi!" (Mark. 1:15) Samaa hän käski opetuslastensakin julistaa: "Kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista." (Luuk. 24:47) Samoin Jeesuksen olemuksessa olivat läsnä laki ja armo: "Hän oli täynnä armoa ja totuutta" (Joh. 1:14). Jeesus kyllä armahti, mutta toi myös esiin totuuden ihmisten tilasta Jumalan edessä: he olivat täynnä syntiä ja vääryyttä!

Eräs nykyajalle tyypillinen harhaoppi on antinomismi (suom. "lain vastaisuus"), joka sivuuttaa kokonaan lain julistamisen ja puhuu vain armosta. Tämä on paitsi Raamatun ja Jeesuksen selvien ohjeiden vastaista myös hyvin lyhytnäköistä. Ilman lakia armo on väistämättä lupalappu jatkaa synnissä elämistä, vaikka kuinka seliteltäisiinkin, ettei se sitä tarkoittaisi. Ilman lain julistusta ihminen ei tule todelliseen synnintuntoon, ei ymmärrä koskaan olevansa kadotettu eikä voi tehdä parannusta synneistään. Vasta synnintunnon tilassa armo voi tuoda vapautuksen. Meidän on julistettava sekä lakia että armoa, niin kuin Jeesus meitä käski. Lain sanan kautta Pyhä Henki synnyttää ihmisessä synnintunnon ja armon sanan kautta hän tarjoaa anteeksiantamuksen. Uudestisyntymisen kannalta laki on siis välttämätön.
    “Sillä lain kautta tulee synnin tunto.” (Room. 3:20)


Mikä usko on oikeaa uskoa?

Raamattu opettaa, että mikä tahansa usko ei ole pelastavaa uskoa. Usko ei nimittäin sinänsä pelasta vaan uskon kohde, Jeesus. Usko on vain väline, jolla pelastus Jeesuksessa omistetaan. Moni saattaa kyllä uskoa Jumalan olemassaoloon, mutta ei ole ottanut Jeesusta vastaan elämäänsä, antanut elämäänsä hänelle ja tehnyt parannusta. Raamatun mukaan tällainen ihminen ei ole pelastettu.
    “Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?” (Jaak. 2:19-20)
Pahat hengetkin uskovat kyllä Jumalan olemassaoloon, mutta eivät he silti pelastu. Saatanan usko Jeesukseen on vain totuuden tietämistä, ei siihen luottamista tai turvautumista. Ihminenkään ei pelastu vain sillä, että uskoo, että on totta, että Jeesus on Herra ja kuollut ihmisten syntien takia ja niin edelleen, vaan ihmisen pitää sydämen tasolla turvautua Jeesukseen.
    “Monista lähti myös pahoja henkiä, jotka huusivat: "Sinä olet Jumalan Poika!" Mutta Jeesus nuhteli niitä eikä sallinut niiden puhua, koska ne tiesivät, että hän on Messias.” (Luuk. 4:41)
Huomaamme, että riivaajatkin uskovat ja tunnustavat, että Jeesus on Jumalan Poika ja Messias, mutta ei se silti heitä pelasta. He eivät nimittäin turvaudu Jeesukseen eivätkä tahdo kääntyä pois pahuudestaan. Samoin on niiden laita, jotka uskovat kyllä Jumalan olemassaoloon ja jopa tunnustavat Jeesuksen Jumalan Pojaksi, mutta eivät turvaudu Jeesukseen pelastajanaan eivätkä käänny pois pahuudestaan Jeesusta seuraamaan.
    “Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.” (Matt. 7:21)
Keskeisin ero uudestisyntyneen ihmisen ja pelastumattoman nimikristityn välillä ei ole se, uskovatko he Jumalan olemassa oloon, vaan se, ovatko he alistuneet Jumalalle. Alistuminen on kaiken oikean jumalauskon lähtökohta ja edellytys. Moni ihminen sanoo, että hänellä ei ole mitään Jumalaa vastaan. Kuitenkaan se ei vielä pelasta ketään. Jeesus sanoo:
    “Joka ei ole minun puolellani, se on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.” (Matt. 12:30)
On ymmärrettävä, että usko ja pelastus voivat perustua vain siihen, minkä Jumala on itse asettanut voimaan. Ihminen ei voi itse määritellä näitä asioita. Siksi uskollisuus Jumalan ilmoitukselle, Raamatulle, on erityisen tärkeää. Vain Raamattu ja sen mukainen usko erottaa kristinuskon muista uskoista. Vain Raamatun mukainen usko on pelastavaa uskoa. Jeesus opettaa:
    “Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani.” (Joh. 8:31)
Eli Jeesuksen opetuslapsia ovat vain ne, jotka ovat uskollisia Raamatun sanalle -- muut eivät sitä ole.
    “Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. Se, joka ei minua rakasta, ei noudata minun sanaani - mutta sana, jonka te kuulette, ei ole minun omani, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.” (Joh. 14:23-24)

    “Miten nuorukainen pysyy oikealla tiellä? Siten, että noudattaa sinun sanaasi.” (Ps. 119:9)

    “Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä. Joka sanoo tuntevansa hänet mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä. Mutta joka noudattaa hänen sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella saavuttanut päämääränsä.” (1. Joh. 2:3-5)

    “Pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen. Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut, ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Jokainen pyhä kirjoitus on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta ja on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa.” (2. Tim. 3:13-16)

    “Sinä olet tarkoin seurannut sanaani ja kestänyt, ja siksi minä puolestani tarkoin varjelen sinua ja pelastan sinut siitä koetuksen hetkestä, joka kohtaa koko maailman ja panee koetteelle maan asukkaat. Minä tulen pian. Pidä kiinni siitä mitä sinulla on, ettei kukaan vie voitonseppelettäsi.” (Ilm. 3:10-11)
Filadelfian seurakunta seurasi tarkoin Raamatun sanaa ja siksi kesti sitä kohdanneet koettelemukset. Jeesus sanoo seurakunnalle, että koska tämä tarkoin noudatti Raamatun sanan ohjeita, Jeesus pelastaa sen viimeisellä tuomiolla. Seurakuntaa kehotetaan myös vastaisuudessa pitämään kiinni Raamatun sanasta, joka sillä on, ettei kukaan riistäisi siltä osuutta iankaikkiseen elämään.

Kukaan ei voi olla pelastavassa uskossa ellei hän usko Jeesukseen niin kuin Raamattu opettaa. Siksi kaikenlainen "oman uskon etsintä" johtaa takuuvarmasti harhaan. Muslimit ja Jehovan todistajatkin kyllä uskovat Jeesukseen -- mutta eri tavalla kuin mitä Raamatussa sanotaan. Jeesus ottaa asiaan tiukan kannan:
    “Ellette usko, että minä olen se joka olen, te kuolette synteihinne.” (Joh. 8:24)
Joka ei tunnusta Jumalan sanaa totuudeksi, tekee Jumalasta valehtelijan. Joka ei alistu Raamatun auktoriteettiin Jumalan ilmoituksena, ei suostu Jumalan tahtoon. Raamatun mukaan tällainen ihminen joutuu Jumalan hylkäämäksi:
    “Sinä hylkäät ne, jotka hylkäävät sinun määräyksesi!” (Ps. 119:118)

    “Sinä pidät kurissa röyhkeät, nuo kirotut, jotka kääntävät selkänsä sinun käskyillesi!” (Ps. 119:21)

    “Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani! Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. Se, joka ei minua rakasta, ei noudata minun sanaani - mutta sana, jonka te kuulette, ei ole minun omani, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.” (Joh. 14:23-24)
Pelastavaan uskoon kuuluvat siis seuraavat asiat:
  • Jeesuksen vastaanottaminen elämäänsä Herraksi ja Vapahtajaksi
  • Syntien tunnustaminen Jumalalle, niiden anteeksi uskominen Jeesuksen sovitustyön kautta ja parannuksen teko
  • Raamatun mukainen usko


Miksi on tärkeää ymmärtää kuolleiden ylösnousemuksen ja iankaikkisen tuomion todellisuus?

Uskon varmuuden kannalta on syytä tietää, mitä usko on, miten uskoon tullaan ja mikä usko on oikeaa uskoa. Nimittäin jos ei tiedä, mitä usko on, ei siitä tietenkään voi olla mitään varmuutta. Toisekseen, jos ei tiedä, miten uskoon tullaan, ei voi saavuttaa varmuutta omasta uskostaan. Ei ole hyötyä tietää, miten uskostaan yleisesti ottaen voi olla varma, jos ei itse ole uskossa. Kolmanneksi ihminen ajautuu harhaan, jos hän on varma jostain sellaisesta uskosta, joka ei todellisuudessa pelasta ja kanna. On siis suorastaan vaarallista, jos saavuttaa uskon varmuuden muusta kuin raamatullisesta uskosta!

Mutta miksi uskon varmuuden takia on hyödyllistä ymmärtää kuolleiden ylösnousemuksen ja iankaikkisen tuomion todellisuus? Syy on siinä, että on kun ihminen todellisesti ymmärtää, mistä hänet on pelastettu (helvetti) ja minne hän on matkalla (taivas), hän voi rohkeammin tarttua Jumalan lupauksiin. Myös käytännön kristillisyyden kannalta on hyödyllistä tajuta, mikä kohtalo odottaa uskosta osattomia helvetissä, jotta voisi ymmärtää evankelioinnin ja lähetyksen keskeisyyden kaikessa kristittynä elämisessä.

Raamatun mukaan helvetti on ikuisen piinan ja kärsimyksen paikka, jossa kadotettuja sieluja kidutetaan yötä päivää vailla pienintäkään lepoa ja helpotusta. Muun muassa Ilmestyskirja kertoo siitä, mikä kadotukseen joutuvaa ihmistä odottaa:
    “Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa pyhien enkelien ja Karitsan edessä. Tulesta, joka ihmisiä kiduttaa, nousee savu aina ja ikuisesti. Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa.” (Ilm. 14:10-11)

    “Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka viettelevät pahaan ja harjoittavat vääryyttä. Enkelit heittävät heidät tuliseen pätsiin, ja siellä itketään ja kiristellään hampaita.” (Matt. 13:41-42)

    “Nämä ovat valinneet omat tiensä. Niinkuin heidän sielunsa on mielistynyt heidän iljetyksiinsä, niin minäkin valitsen heidän vaivaamisensa ja annan heille tulla sen, mitä he pelkäävät” (Jes. 66:3-4)

    “Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti. ... Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen.” (Ilm. 20:10-15)

    “'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska näissä liekeissä!' Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa.” (Luuk. 16:24-25)

    “Syntiset pelkäävät Siionissa, jumalattomat kauhistuvat: "Kuka meistä voi asua kaikkinielevässä tulessa, kuka meistä kestää ikuisten liekkien poltetta?” (Jes. 33:14)

    “Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.” (Dan. 12:2)

    “Kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet. Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu. Ne ovat kauhistava varoitus koko ihmissuvulle.” (Jes. 66:24)

    “Herra Jeesus väkevien enkeleittensä kanssa ilmestyy taivaasta tulenlieskojen keskellä ja rankaisee niitä, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä suostu olemaan kuuliaisia Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heidän rangaistuksenaan on ikuinen kadotus” (2. Tess. 1:7-9)

    “Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. ... Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.” (Matt. 25:41-46)

    “Pelkurit, epäuskoiset, saastaiset, murhaajat, huorintekijät, noituutta harjoittavat, epäjumalien palvelijat ja kaikki valehtelijat saavat tämän palkan: he joutuvat tuliseen järveen rikinkatkuisten lieskojen keskelle.” (Ilm. 21:8)
Jos oikein ymmärrämme kadotuksen hirmuisuuden ja Jumalan vihan ankaruuden, tulee meille hätä niiden ihmisten sieluista, jotka eivät tunne Jeesusta, ja jotka eivät suostu olemaan kuuliaisia Raamatun sanalle. Koska tiedämme heidän loppunsa, haluamme pelastaa heistä mahdollisimman monta. Jeesuksen veli Juuda kirjoittaa kirjeessään:
    “Pelastakaa ne, jotka voitte, temmatkaa heidät tulesta!” (Juud. 1:23)

    “Pelasta ne, joita kuolemaan viedään, pysäytä ne, jotka surmapaikalle hoippuvat.” (Snl. 24:11-12)
Juudalla oli hätä helvettiin menevistä ja hän aivan sydän vereslihalla kehotti kirjeensä lukijoita taistelemaan näiden ihmisten sieluista. Riivaajien päämies Perkele yrittää vetää toiseen suuntaan, mutta Jeesus ja hänen enkelinsä taistelevat meidän puolellamme. Jeesus on kuitenkin väkevämpi kuin pimeyden voimat. Onhan Karitsa Kuningasten Kuningas ja Herrain Herra. Siksi meidän ei tarvitse pelätä vaan voimme rohkeasti julistaa evankeliumia uskosta osattomille.
    “Se, joka on teissä, on suurempi kuin se, joka on maailmassa. He ovat maailmasta, ja maailmasta on se, mitä he puhuvat, ja maailma kuuntelee heitä. Me olemme Jumalasta, ja joka tuntee Jumalan, kuuntelee meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele.” (1. Joh. 4:4-6)
Jeesus opettaa lisäksi, että kadotukseen joutuvia on huomattavasti enemmän kuin pelastukseen pääseviä:
    “Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!” (Matt. 7:13-14)

    “Joku kysyi häneltä: "Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?" Jeesus vastasi: "Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi.” (Luuk. 13:23-24)
Emme voi vaikuttaa siihen tosiasiaan, että kadotukseen joutuvia tulee kerran olemaan huomattavasti enemmän kuin pelastukseen pääseviä. Mutta voimme aktiivisella evankelioinnilla ja lähetystyöllä vaikuttaa siihen, mikä määrä tarkkaan ottaen pelastuvia tulee kerran olemaan. Pyrkikäämme siihen, että heitä olisi mahdollisimman monta! Raamatun mukaan meillä on nimittäin vastuu kadotetuista ihmisistä:
    “Kun minä sanon jumalattomalle, että hänen on kuoltava, asetan sinut vastuuseen hänestä. Ellet sinä puhu hänelle, ellet varoita häntä hänen jumalattomuudestaan pelastaaksesi hänet, hän kuolee syntiensä tähden -- ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut. Mutta jos sinä varoitat jumalatonta eikä hän silti luovu jumalattomuudestaan, ei käänny pahoilta teiltään, hän kyllä kuolee syntiensä tähden mutta sinä pelastat elämäsi.” (Hes. 3:18-19)
Eikä tämä vastuumme koske vain uudestisyntymättömiä vaan myös niitä uskovia, jotka elävät synnissä ja luopuvat:
    “Jos vanhurskas kääntyy vanhurskaudestaan, jos hän tekee sellaista mikä on väärin, kun panen hänet koetukselle, sinä olet vastuussa hänestä. Ellet sinä varoita häntä, hän kuolee syntiensä tähden, eikä kukaan muista hänen vanhurskauttaan, ei hänen hyviä tekojaan. Ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut. Jos sinä varoitat vanhurskasta, ettei hän tekisi syntiä, ja hän ottaa varteen varoituksesi, hän saa elää. Hän saa elää, koska noudatti varoitusta, ja myös sinä pelastat elämäsi.” (Hes. 3:20-21)
Usko Jeesukseen on suunnaton aarre siksi, että sen kautta ihminen pelastuu taivaaseen -- ikuiseen iloon ja onneen. Niinpä on suuri riemu, jos voimme johtaa jonkun ihmisen kadotuksen lavealta tieltä kaidalle taivastielle. Siksi on tärkeää ymmärtää myös se, millainen paikka taivas on. Taivas on ikuisen ilon ja onnen paikka, jossa ei ole enää kipua eikä kärsimystä. Taivaaseen pääsevistä kirjoitetaan Raamatussa seuraavaa:
    “Nämä ovat ne, jotka tulevat siitä suuresta ahdistuksesta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Sentähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka valtaistuimella istuu, on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä. Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle, sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä.” (Ilm. 7:14-17)

    “Keskellä sen (=taivaan kaupungin) katua ja virran molemmilla puolilla on elämän puu, joka kantaa kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi. Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa. Eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa, sillä Herra Jumala on valaiseva heitä, ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti.” (Ilm. 21:2-5)
Mutta...
    “Ulkopuolella ovat koirat, velhot, huorintekijät, murhaajat, epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.” (Ilm. 22:15)


Mistä tiedän, olenko uskossa?

Tämä kysymys on tärkeä, sillä Raamattu nimenomaisesti kehottaa meitä esittämään sen itsellemme:
    “Tutkikaa itseänne, oletteko uskossa. Pankaa itsenne koetteelle.” (2. Kor. 13:5)
Raamatun mukaan uskoon tullaan ottamalla Jeesus vastaan elämään. Tämä tarkoittaa sitä, että rukoillen pyytää Jeesusta tulemaan omaan elämään Herraksi ja Vapahtajaksi, tunnustaa syntinsä Herralle, pyytää niitä anteeksi Jeesuksen tähden ja tekee parannuksen synneistään.

Uskossa oleminen on sitä, että seuraa Jeesusta, luottaa ja turvautuu kaikessa Jumalaan, uskoo Raamatun sanan kokonaisuudessaan ja elää sen mukaan.



Mitkä asiat vakuuttavat sen, olenko uskossa?

Ensimmäinen ja tärkein asia on Raamatun sanan vakuutus. Ei siis voi turvautua omiin tuntemuksiin, ei kavereiden vakuutteluihin, ei toisten ihmisten arvioihin, ei omiin arveluihin, ei kristilliseen kotikasvatukseen, ei kristillisen harrastuneisuuden määrään, ei mihinkään ihmisistä lähtöisin oleviin asioihin, vaan yksin ja ainoastaan Jumalan sanaan. Mitä siis Raamattu opettaa:
    “Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen. He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta.” (Joh. 1:12-13)

    “Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” (Ilm. 3:20)
Jos sinä olet ottanut Jeesuksen vastaan elämääsi, sinusta on tullut Jumalan lapsi.

Toinen tärkeä asia on Jumalan Hengen vakuutus:
    “Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia.” (Room. 8:16)
Koska Pyhä Henki asuu uskovassa ihmisessä, Hän todistaa ihmiselle Jumalan lapseudesta. Jos olet saanut Pyhän Hengen, sinusta on tullut Jumalan lapsi.
    “Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Ei kai kukaan teistä ole sellainen isä, että antaa pojalleen käärmeen, kun poika pyytää kalaa? Tai skorpionin, kun hän pyytää munaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.” (Luuk. 11:9-13)
Mutta...
    “Se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa.” (Room. 8:9)


Mikä määrä uskoa on riittävä?

On ensinnäkin todettava, että uskon kohde on olennainen, ei uskon määrä.
    “Mitä minun on tehtävä, että pelastuisin?" He vastasivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi."” (Apt. 16:30-31)
Ihminen, joka ajattelee, että hänellä on liian pieni tai heikko usko, ei todennäköisesti ole vielä uskossa, koska hän ei ole sisäistänyt, että usko on jotain mikä ihmiselle lahjoitetaan, ei jotain minkä ihminen itsestään puristaa.
    “Jeesuksen nimi ja usko siihen antoi voimaa tälle miehelle, jonka te näette ja tunnette. Usko, jonka Jeesus antaa, on tehnyt tästä miehestä terveen, niin kuin te kaikki näette.” (Apt. 3:16)
Usko, jonka Jeesus antaa, on voimallinen eikä heikko, mutta ihminen voi torjua uskon ja estää sitä vaikuttamasta voimallisesti elämäänsä. Tätä Jumala ei tahdo. Raamatun mukaan uskon tulee koskea koko elämää. Sellainen usko ei ole mahdollista, jossa ollaan vain osittain uskossa. Jeesus sanoo:
    “Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni, ei voi olla minun opetuslapseni.” (Luuk. 14:26-27)
Jeesuksen mainitsema “ristin kantaminen” ei välttämättä herätä nykysuomalaisessa kovinkaan voimakkaita tunteita, mutta mietitäänpä lyhyesti, mitä se itse asiassa tarkoittaa...

Risti oli tuon ajan julmin teloitusväline, jota käytettiin vain pahimpien rikollisten teloittamiseen. Esimerkiksi Rooman kansalaisilla oli etuoikeus kuolla “helpommin” mestaamalla, koska ristiä -- kiduttamalla tappamista! -- pidettiin niin epäinhimillisenä. Kun Jeesus puhuu ristin kantamisesta, hän viittaa omaan kuolemaansa ristillä ja matkaansa Golgatalle “kärsimysten tiellä” (Via Dolorosa) omaa ristiään kantaen. Jeesuksen sanat “Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni, ei voi olla minun opetuslapseni” voitaisiin muotoilla nykykielelle seuraavasti: “Joka ei ole valmis kulkemaan minun laillani sähkötuoliin kuolemaan, ei voi olla minun opetuslapseni.” Jeesus siis puhuu hyvin voimakasta kieltä. Yksikään sellainen ihminen, joka ei ole valmis kuolemaan uskonsa tähden, ei voi olla Jeesuksen opetuslapsi. Niinpä ihminen, jolle usko on vain yksi osa elämää, ei ole todellisesti uskossa. Raamatun mukaan uskon tulee olla koko elämä.
    “Herra on minulle kaikki, muuta ei minulla ole, hänen sanojaan olen luvannut noudattaa.” (Ps. 119:57)
Eli riittävä määrä uskoa on koko elämän antaminen Jumalalle.
    “Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla. Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne.” (Room. 12:1)

    “Hän (Kristus) on kuollut kaikkien edestä, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.” (2. Kor. 5:15)

    “Kun nyt kerran olette siirtyneet kuolemasta elämään, antakaa itsenne Jumalalle ja ruumiinne jäsenet hänelle vanhurskauden aseiksi!” (Room. 6:13)


Kuinka tosissaan pitää olla uskossa?

Vastaus tähän kysymykseen on lyhyesti sanottuna: “Erittäin tosissaan!” Raamattu opettaa, että meidän tulee uskoa kaikesta sydämestämme, kaikesta mielestämme ja kaikesta voimastamme.
    “Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Luuk. 10:27)

    “Rakastakaa Herraa, Jumalaanne, kulkekaa aina hänen teitään, noudattakaa hänen käskyjään, pysykää hänelle uskollisina ja palvelkaa häntä koko sydämestänne ja sielustanne.” (Joos. 22:5)
Jumalan tulee olla aina jakamattomalla ykköspaikalla elämässämme. Jos näin ei ole, olemme epäjumalan palvelijoita:
    “Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.” (Matt. 6:24)
Pelastukseen vaaditaan sekä sydämen usko että suun tunnustus.
    “Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. Sillä sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen.” (Room. 10:9-10)
Pelastuksessa on siis kaksi osatekijää: sydämen usko ja suun tunnustus. Se, jolla on vain sydämen usko, mutta joka ei ole tunnustanut olevansa uskossa, ei ole pelastettu!
    “Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa.” (Matt. 10:32-33)

    “Joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa.” (Mark. 8:36)

    “Älä siis häpeä todistaa Herrastamme äläkä häpeä minua, joka olen hänen takiaan vangittuna.” (2. Tim. 1:8)
Samoin se, joka tunnustaa olevansa uskossa, mutta ei sydämessään ole Jeesuksen seuraaja, ei ole pelastettu.
    “Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.” (Matt. 7:21)


Mitä ovat uskonvarmuus ja pelastusvarmuus?

Lyhyesti sanottuna uskonvarmuus on vakuuttuneisuutta siitä, että on uskossa. Tämän asian vakuuttavat erityisesti kaksi asiaa: Jumalan sana ja Jumalan Henki. Sen perustana on Jeesuksen sovitustyö.
    “Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen. He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta.” (Joh. 1:12-13)

    “Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia.” (Room. 8:16)
Pelastusvarmuus taas tarkoittaa nimensä mukaisesti varmuutta siitä, että on taivastiellä. Pelastusvarmuudesta puhuttaessa on kuitenkin aina muistettava, että kukaan meistä ei ole vielä pelastunut. Pelastus on vasta taivaassa eikä siellä ole vielä kukaan:
    “Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika!” (Joh. 3:13)
Viimeinen tuomio on vasta viimeisenä päivänä. Me olemme vasta matkalla pelastukseen. Sanonta "Olen pelastettu" on mitä harhaanjohtavin. Me olemme matkalla pelastukseen, mutta emme vielä pelastettuja.
    “Joka kestää loppuun asti, pelastuu.” (Matt. 24:13)
On syytä huomata, että pelastus on sidottu Jeesukseen ja uskoon, joten uskosta luopuminen tietää kadotustuomiota:
    “Kun vanhurskas palvelijani uskoo, hän saa elää, mutta jos hän luopuu, en häntä hyväksy. Me emme ole niitä, jotka luopuvat ja joutuvat tuhoon, vaan niitä, jotka uskovat ja pelastavat sielunsa.” (Hepr. 10:38-39)

    “Valvo itseäsi ja opetustasi, pidä kiinni näistä ohjeista! Silloin pelastat sekä itsesi että ne, jotka kuulevat sinua.” (1. Tim. 4:16)
On syytä muistaa, että uskonvarmuuden ja pelastusvarmuuden kokeminen eivät ole ehtoja pelastumiselle. Ne eivät ole Jumalan vaatimuksia ihmiseltä vaan ne ovat Jumalan lahjoja ihmiselle, jotta tämä voisi elää turvallisin mielin täällä ajassa.

Meidän pelastuksemme on yksin Jeesuksessa, ei missään hänen ulkopuolellaan. Pelastusvarmuutta ei siten saa kiinnittää kasteeseen, ennaltamääräämiseen, oikeaan oppiin, rukoiluun, Raamatun lukemiseen, ehtoollisella käymiseen, hurskaisiin tekoihin, syntielämän välttämiseen, ei mihinkään ihmisen omaan tekoon, ei edes uskonratkaisuun -- vain yksin Jeesukseen. Pelastus tulee yksin uskosta Jeesukseen, yksin armosta syntien anteeksiantamuksena ja yksin Jeesuksen tähden. Armonvälineet kyllä tarjoavat meille Kristuksen, mutta ne eivät itse ole Kristus. Siksi niihin ei saa kiinnittää pelastusvarmuuttaan, koska ilman uskoa myös armonvälineistä osallinen joutuu kadotukseen (Mark. 16:16). Mutta, jos meiltä puuttuu kaste, valinta Jeesuksessa, oikea Raamatun mukainen oppi, rukoilu, Raamatun lukeminen, ehtoollisella käyminen, hurskaat teot, kilvoittelu syntejä vastaan tai uskonratkaisu, on uskomme kestämättömällä pohjalla ja sen haaksirikko on ennemmin tai myöhemmin edessä. Uskon romuttuminen taas tietää kadotusta.
    “Joku kysyi häneltä: "Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?" Jeesus vastasi: "Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene. "Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven. Kun te sitten seisotte ulkona, kolkutatte ovelle ja huudatte: 'Herra, avaa meille!', hän vastaa: 'Keitä te olette? En tunne teitä.' Silloin te alatte selittää: 'Mehän söimme ja joimme sinun kanssasi, ja sinä opetit meidän kaduillamme.' Mutta hän sanoo: 'Keitä te olette? En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät.' "Siellä te itkette hammasta purren, kun näette Abrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikki profeetat Jumalan valtakunnassa mutta huomaatte, että teidät itsenne on suljettu ulos.” (Luuk. 13:23-28)

    “Keille Jumala oli vihoissaan neljäkymmentä vuotta? Niille, jotka lankesivat syntiin ja joiden ruumiit sitten jäivät autiomaahan. Keille hän vannoi, etteivät he pääse hänen lepopaikkaansa? Niille, jotka eivät totelleet. Huomaamme näin, että he epäuskon tähden eivät voineet siihen päästä. Olkaamme siis varuillamme. Jumalan lupaus, että pääsemme hänen lepopaikkaansa, on vielä täyttymättä, eikä yksikään teistä saa jäädä taipaleelle.” (Hepr. 3:17 - 4:1)

    “Jos vanhurskas luopuu vanhurskaudestaan ja tekee sellaista mikä on väärin, samoja iljettäviä tekoja joita jumalaton tekee - jos hän tekee niin, saisiko hän elää? Sitä hyvää, minkä hän on tehnyt, ei lasketa hänen hyväkseen. Hän on luopunut Jumalasta ja syyllistynyt synnintekoon, ja siksi hänen on kuoltava.” (Hes. 18:24)
Koska Raamattu opettaa, että uskosta luopuminen on mahdollista, ja että se tietää kadotustuomiota, ei ikuinen pelastusvarmuus (eternal security) ole mahdollista. Eternal security on uskomus, jonka mukaan kerran uskoon tullut ei voi menettää pelastustaan, vaikka mitä kävisi. (Kalvinistit käyttävät tästä nimeä "pyhien kestävyys", perseverance of saints.) Tämä on pelottava Raamatun vastainen harhaoppi, jolla tuudittaudutaan hyvin helposti suruttomuuden uneen. Ihmisellä voi olla pelastusvarmuus vain siitä, että hän tällä hetkellä on pelastettu. Tulevaisuudestaan ei kukaan voi sanoa mitään varmaa. Niinpä, vaikka minulla tällä hetkellä olisi pelastusvarmuus, se ei ole tae muuta kuin siitä, että jos nyt kuolen, kuolen Herrassa ja pääsen taivaaseen. Sellaista ikuista takuuta, että vaikka minulle kävisi mitä, olen pelastettu, ei voi saavuttaa, sillä uskosta luopuminen on aina mahdollista ja merkitsee aina kadotusta!
    “Pyhä Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina monet luopuvat uskosta ja alkavat seurata eksyttäviä henkiä ja pahojen henkien opetuksia.” (1. Tim. 4:1)

    “Kun vanhurskas palvelijani uskoo, hän saa elää, mutta jos hän luopuu, en häntä hyväksy. Me emme ole niitä, jotka luopuvat ja joutuvat tuhoon, vaan niitä, jotka uskovat ja pelastavat sielunsa.” (Hepr. 10:38-39)

    “Kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet. Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu. Ne ovat kauhistava varoitus koko ihmissuvulle.” (Jes. 66:24)

    “Silloin teidät pannaan ahtaalle, monia teistä surmataan ja kaikki kansat vihaavat teitä minun nimeni tähden. Silloin monet luopuvat uskosta, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan.” (Matt. 24:9-10)

    “Mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu.” (Mark. 13:13)

    “Mahdotontahan on auttaa niitä, jotka kerran ovat päässeet valoon, maistaneet taivaan lahjaa ja tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä, nauttineet Jumalan hyvää sanaa ja kokeneet tulevan maailman voimia, mutta luopuneet uskostaan. Ei heitä voi toistamiseen johdattaa kääntymykseen.” (Hepr. 6:4-6)

    “Kaikki, jotka hylkäävät sinut, saavat onnettoman lopun, jotka luopuvat sinusta, kirjoitetaan tomuun. Sillä he ovat hylänneet Herran, elävän veden lähteen.” (Jer. 17:13)

    “Minä hävitän ne... jotka ovat luopuneet Herrasta, jotka eivät etsi Herraa eivätkä kysy hänen tahtoaan.” (Sef. 1:5-6)

    “Ne, jotka luopuvat sinusta, hukkuvat. Sinä tuhoat kaikki, jotka haureudessa hylkäävät sinut.” (Ps. 73:27)

    “Pyyhittäköön heidät pois elämän kirjasta, älköön heidän nimeään merkittäkö vanhurskaiden joukkoon.” (Ps. 69:29)

    “Minä pyyhin kirjastani kaikkien niiden nimet, jotka tekevät syntiä minua vastaan. ... Tilinteon päivänä minä rankaisen heitä heidän synneistään.” (2. Moos. 32:33-34)

    “Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuliseen järveen!” (Ilm. 20:15)

    “Kylvö kallioiseen paikkaan kuvaa niitä, jotka sanan kuullessaan heti ottavat sen iloiten vastaan mutta jotka kestävät vain hetken, koska heiltä puuttuvat juuret. Kun tulee ahdinko tai vaino sanan tähden, he luopuvat” (Mark. 4:16-17)

    “Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle voitonseppeleeksi elämän.” (Ilm. 2:10)

    “Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta.” (Ilm. 3:5)

    “Mutta luopiot ja syntiset saavat kaikki turmion, ja ne, jotka hylkäävät Herran, hukkuvat.” (Jes. 1:28)
Edes Paavali ei ollut varma iankaikkisesta kohtalostaan. Hän kyllä tiesi, että jos hän kuolee uskossa Jeesukseen, hän pelastuu. Mutta hänkään ei voinut tietää tulevaisuutta, pystyisikö hän säilyttämään uskonsa vai ei.
    “Minä tahdon tuntea Kristuksen ja hänen ylösnousemisensa voiman ja tulla hänen kaltaisekseen osallistumalla hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaansa, jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista.” (Fil. 3:10-11)

    “Minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi.” (1. Kor. 9:27)
Vasta elämänsä viime metreillä, kun Paavalin teloituspäätös oli jo varmistettu, hän pystyi olemaan varma iankaikkisesta kohtalostaan.
    “Minut jo uhrataan, ja minun lähtöni aika on jo tullut. Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat.” (2. Tim. 4:6-8)
On siis syytä tutkia itse sydäntään ja koetella itseään, onko uskossa vai ei, ja jos ei ole, niin tehdä parannus ja kääntyä.
    “Tutkikaa itseänne, oletteko uskossa. Pankaa itsenne koetteelle.” (2. Kor. 13:5)

    “Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta.” (Luuk. 13:24)

    “On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se alkaa meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan Jumalan evankeliumia? Jos vanhurskas pelastuu vaivoin, miten käykään jumalattoman ja syntisen!” (1. Piet. 4:17-18)

    “Jos näin tehdään vihannalle puulle, mitä tapahtuukaan kuivalle!” (Luuk. 23:31)
Tähän tutkiskeluun on myös pyydettävä Jumalan apua:
    “Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini. Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle.” (Ps. 139:23)
Jos ei ole uskossa, mutta on joskus ollut, on syytä palata takaisin katuen syntejään.
    “Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.” (Jes. 55:7)

    “Jos kansani, jonka olen ottanut omakseni, nöyrtyy ja rukoilee, kääntyy minun puoleeni ja hylkää pahat tiensä, niin minä kuulen sitä taivaaseen, annan sen synnit anteeksi.” (2. Aik. 7:14)

    “Älä karkota minua kasvojesi edestä, älä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi. Anna minulle jälleen pelastuksen riemu ja suo minun iloiten sinua seurata, niin opetan tiesi sinusta luopuneille, ja he palaavat sinun luoksesi.” (Ps. 51:14-15)
Kuitenkin on ymmärrettävä, että uskosta luopuminen on äärimmäisen vaarallista, sillä paluu ei välttämättä onnistu. Ei siis kannata suhtautua lainkaan kevytmielisesti luopumukseen.
    “Jos he ovat päässeet eroon maailman saastasta tullessaan tuntemaan meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen mutta sitten taas vajoavat siihen ja joutuvat sen valtaan, heidän tilansa on lopussa pahempi kuin alussa. Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi lainkaan oppineet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että he sen opittuaan kääntävät selkänsä pyhälle käskylle, jonka ovat vastaanottaneet.” (2. Piet. 2:20-21)

    “Mahdotontahan on auttaa niitä, jotka kerran ovat päässeet valoon, maistaneet taivaan lahjaa ja tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä, nauttineet Jumalan hyvää sanaa ja kokeneet tulevan maailman voimia, mutta luopuneet uskostaan. Ei heitä voi toistamiseen johdattaa kääntymykseen.” (Hepr. 6:4-6)

    “Keille Jumala oli vihoissaan neljäkymmentä vuotta? Niille, jotka lankesivat syntiin ja joiden ruumiit sitten jäivät autiomaahan. Keille hän vannoi, etteivät he pääse hänen lepopaikkaansa? Niille, jotka eivät totelleet. Huomaamme näin, että he epäuskon tähden eivät voineet siihen päästä. Olkaamme siis varuillamme. Jumalan lupaus, että pääsemme hänen lepopaikkaansa, on vielä täyttymättä, eikä yksikään teistä saa jäädä taipaleelle!” (Hepr. 3:17 - 4:1)

– Mikko Satama –


Yhteenveto

Kirjoituksen idea lyhyesti:
  • Kertoa uskon perusteet ja miten tullaan uskoon.
  • Vastustaa predestinaatiota ja puolustaa vapaata tahtoa.
  • Vastustaa antinomismia ja rajata kristillinen usko muista uskoista.
  • Vastustaa ikuista pelastusvarmuutta ja pyhien kestävyyden oppia.

Tiivistelmä:
  • Mitä usko on?
    • Usko on luottamusta ja turvautumista Jumalaan.
    • Ihminen on perisyntinen, luontaisesti kadotettu ja tarvitsee uudestisyntymistä.
  • Miten tullaan uskoon?
    • Uskoon tullaan ottamalla Jeesus vastaan omaan elämään (ja antamalla oma elämä Jeesukselle).
  • Mitä on uskonratkaisu?
    • Uskonratkaisu on ihmisen kyllä-vastaus Jumalan kutsuun.
    • Usko on Jumalan teko mutta ihmisen valinta.
    • Predestinaatio ei ole raamatullista mutta niin ei ole myöskään mekaaninen uskonratkaisu (ansio).
  • Entä synti?
    • Synnintunto ja parannus kuuluvat uskoontuloon.
    • Evankelioinnin ja uudestisyntymisen kannalta lain julistus on yhtä välttämätöntä kuin evankeliumin (armon) julistus.
  • Mikä usko on oikeaa uskoa?
    • Pelkkä usko Jumalan olemassaoloon ei pelasta.
    • Raamatun mukainen usko on välttämätöntä.
    • Oikean uskon luonne on alistuminen.
  • Miksi on tärkeää ymmärtää kuolleiden ylösnousemuksen ja iankaikkisen tuomion todellisuus?
    • Kristillinen usko on iankaikkisuususkoa.
    • Meitä ei pelasteta tätä elämää vaan tulevaa varten.
    • Uskovilla on vastuu uskosta osattomista.
  • Mistä tiedän, olenko uskossa?
    • Jos Jumala on jakamattomalla ykköspaikalla elämässämme, me olemme uskossa.
    • Jos näin ei ole, silloin emme ole uskossa.
  • Mitkä asiat vakuuttavat sen, olenko uskossa?
    • Jumalan sana ja Pyhä Henki vakuuttavat Jumalan lapseudesta, uskosta Jeesukseen.
  • Mikä määrä uskoa on riittävä?
    • Riittävä usko on uskoa kaikesta sydämestä ja koko elämän antaminen Jeesukselle.
  • Kuinka tosissaan pitää olla uskossa?
    • Uskossa tulee olla erittäin tosissaan.
    • Jumalan tulee olla aina jakamattomalla ykköspaikalla elämässämme.
  • Mitä ovat uskonvarmuus ja pelastusvarmuus?
    • Raamatullinen varmuus on varmuutta taivastiellä kulkemisesta.
    • Kukaan meistä ei ole vielä pelastunut; uskovat ovat vasta matkalla pelastukseen.
    • Uskosta luopuminen on aina mahdollista ja merkitsee aina kadotustuomiota.

Hyödyllistä lisälukemista:


Liite: Onko yksinkertainen predestinaatio mahdollista?

Predestinaatio eli ennaltamäärääminen tarkoittaa ajatusta, jonka mukaan Jumala on määrännyt ihmisen iankaikkisen kohtalon jo ennen maailman luomista. Tällöin ihmisen pelastuminen tai vaihtoehtoisesti kadotukseen joutuminen eivät riipu viimekädessä ihmisen tahdosta tai tämän tekemistä valinnoista hengellisten asioiden suhteen. Predestinaatio-oppi korostaa Jumalan kaikkivaltiutta, mutta se tekee sen tavalla, joka häivyttää ihmisen vastuullisuuden ja johtaa siten hyvin helposti determinismiin, jossa nähdään asioiden tapahtuvan välttämättömyyden pakosta.

On joitakin ihmisiä, jotka ovat predestinaatio-ajattelun kannalla, mutta eivät pysty hyväksymään kaikkia sen seurauksia, joista ilmeisin on, että Jumala on määrännyt kadotukseen joutuvien ihmisten kadotuksenkin jo ennalta. Niinpä 1500-luvulla Saksassa kehitettiin ns. yksinkertaisen predestinaation oppi, joka on eräänlainen yhdistelmä kaksinkertaista eli varsinaista predestinaatiota ja ihmisen tahdonvapautta. Yksinkertaisen predestinaation ideana on, että Jumala on määrännyt pelastuvat ihmiset pelastukseen ennen maailman luomista, mutta ei kuitenkaan ketään kadotukseen. Nimet "yksinkertainen" ja "kaksinkertainen" viittaavat niiden ihmisryhmien lukumäärään, joita Jumalan ennaltamäärääminen eli predestinaatio koskee. Yksinkertaisessa predestinaatiossa on vain yksi ihmisryhmä (pelastetut), joka määrätään kohtaloonsa ennen maailman luomista. Kaksinkertaisessa predestinaatiossa ryhmiä on sen sijaan kaksi (pelastetut ja kadotetut).

Yksinkertainen predestinaatio sisältää kuitenkin ilmeisen loogisen ristiriidan, mikä tekee siitä itsensä kumoavan. Nimittäin iankaikkisuudessa on olemassa ihmisille vain kaksi "loppusijoituspaikkaa": pelastus ja kadotus. Niinpä jättämällä valitsematta joitakin ihmisiä pelastukseen, Jumala on hylännyt nämä synteihin ja kadotukseen, sillä kadotus on pelastuksen ainoa vaihtoehto. Tai toisin sanoen: Jos ketään ei ole valittu kadotukseen, miksi kukaan sinne silloin joutuu? Eikö Jumala haluakaan kaikkien ihmisten pelastuvan? (1. Tim. 2:4) Vai onko ihminen sittenkin vapaa valitsemaan? Jos ihminen ei voi tehdä mitään vaikuttaakseen iankaikkiseen kohtaloonsa, pelastuminen on lottoarvontaa, Jumalan mielivallan alaista.

Koska ihmiset jaetaan tasan kahteen ryhmään viimeisellä tuomiolla, jonkun valitseminen ennalta taivaaseen tarkoittaa, että häntä ei valittu ennalta helvettiin. Sama toimii toisinpäin täsmälleen samoin: jokainen, joka ei ole ennalta valittu taivaaseen, on ennalta valittu helvettiin. Tämä johtuu siitä, että koska vaihtoehtoja on vain kaksi, ei ole joukkoa jota ei ole ennalta valittu jompaankumpaan ryhmään, mikäli edes toinen joukoista on valittu ennalta. Siksi ei ole olemassa yksinkertaista predestinaatiota, vaan vain joko kaksinkertainen eli varsinainen predestinaatio tai ei predestinaatiota lainkaan.

Huolimatta siitä, että yksinkertainen predestinaatio on loogisesti mahdoton, sen kannattajat pyrkivät silti perustelemaan näkemystään jollain tavalla, joskin hieman oudosti. He väittävät, että he eivät tee rationaalisia päätelmiä vaan ottavat vain Raamatusta suoraan kaikki aihetta käsittelevät kohdat pyrkimättä harmonisoimaan niitä ja jättävät ristiriidan oppiin. He saattavat vedota esimerkin omaisesti kolminaisuusoppiin ja Kristuksen kaksiluonto-oppiin ja sanoa, että näissäkin on looginen ristiriita, joskin myös jumalallinen totuus.

Tällaista ajattelua voidaan kuitenkin kritisoida useistakin syistä. Ensinnäkin yksinkertaisen predestinaation looginen ristiriita koskee toimintaa ja tapahtumista, ei olemuksellista substanssia niin kuin kolminaisuus- ja kaksiluonto-opeissa. Se, että Kristus on samaan aikaan täysi Jumala ja täysi ihminen koskee hänen olemustaan, sitä millainen hän on, ei sitä mitä hän tekee. Sama koskee kolminaisuusoppia. Kun Raamattu puhuu Jumalan tai Kristuksen toiminnasta, se ei koskaan salli minkäänlaista loogista ristiriitaisuutta vaan päinvastoin edellyttää logiikkaa. Joko Jeesus sovitti meidän syntimme tai sitten hän ei sovittanut. Molemmat eivät voi olla voimassa yhtä aikaa. Ja Jumala joko loi maailman ja ihmisen tai sitten hän ei luonut. Molemmat eivät ole voineet tapahtua.

Toiseksi on ymmärrettävä, että Jumala on jotain, mikä on tästä maailmasta täysin erillään ja toisenlaista, sillä Jumala ei ole luotu olento, päinvastoin kuin me. Jumalan olemus on jotain niin paljon meidän yläpuolellamme, että emme voi häntä täysin ymmärtää emmekä edes kuvata loogisilla käsitteillämme ja sanoillamme. Siksi on ymmärrettävää, että Jumalaa ja hänen olemustaan ei voi sitoa logiikan lainalaisuuksiin, jotka ovat luodun maailman ominaisuuksia. Mutta ihminen ja tämä maailma, jossa yksilön pelastuminen ja vanhurskauttaminen tapahtuvat, ovat osa luotua todellisuutta, johon Jumala on asettanut loogiset säännöt ja lainalaisuudet. Me olemme logiikan alaisia. Me joko olemme ihmisiä tai emme ole. Molemmat eivät voi olla yhtä aikaa totta. Meitä ja sitä mitä meille tapahtuu, olipa se kuinka hengellistä tahansa, koskee logiikka. Ihminen joko on uudestisyntynyt tai hän ei ole. Ihminen on joko pelastunut tai hän ei ole. Ihminen päätyy kuoleman jälkeen taivaaseen tai helvettiin, mutta hän ei voi päätyä yhtä aikaa kumpaankin. Meidät Jumala on sitonut logiikkaan, joka on hänen oma luomuksensa, ja jonka hän on tarkoittanut meitä varten.

Kolmanneksi yksinkertaisen predestinaation kannattajat sortuvat monin paikoin itse juuri siihen samaan rationalisointiin, josta he muita syyttävät ja josta he haluavat irrottautua. He eivät sovella predestinaatioon samaa ajattelutapaa kuin mikä on kolminaisuus- ja kaksiluonto-opeissa. Kristus on kaksiluonto-opin mukaan samaan aikaan täysi ihminen ja täysi Jumala, mutta yksinkertaisen predestinaation kannattajat eivät opeta tämän ajattelutavan mukaisesti, että ihmisellä on hengellisissä asioissa samaan aikaan täysin vapaa tahto ja täysin sidottu tahto. He eivät opeta, että kaksinkertainen predestinaatio ja ihmisen tahdonvapaus ovat tosia yhtä aikaa -- mitä heidän pitäisi opettaa, mikäli käyttäisivät kolminaisuus- ja kaksiluonto-oppiin liittyvää ajattelua.

Sen sijaan he soveltavat predestinaatio-oppiin moniin kolminaisuusopillisiin ja kristologisiin harhoihin liittyvää rationalistista logiikkaa opettaen "nestoriolaisittain", että vapaa tahto ja sen puuttuminen ovat kuin kaksi palikkaa, joiden välissä on kääntyminen. Heidän mukaansa ennen kääntymystä ihmisellä ei ole lainkaan vapaata tahtoa tulla uskoon, mutta kääntymyksen jälkeen hänellä on vapaa tahto luopua uskosta. Tai toisinpäin sanottuna: Mikäli yksinkertaisen predestinaation logiikkaa sovellettaisiin kristologiaan, päädyttäisiin näkemykseen, jonka mukaan Kristus on 50% Jumala ja 50% ihminen. Tällaista Kristusta yksinkertaisen predestinaation kannattajat tuskin kuitenkaan opettavat ja julistavat, mikä on jälleen epäjohdonmukaista.

Ne, jotka eivät seuraa tätä ajattelua, vaan katsovat tahdon sidonnaisuuden koskevan myös kääntymyksen jälkeistä aikaa, eivät enää usko yksinkertaiseen predestinaatioon vaan kaksinkertaiseen. Tällöin Jumalasta tulee -- niin pahalta kuin tämän sanominen tuntuukin -- kadotuksen arkkitehti niiden kohdalla, jotka luopuvat uskosta. Tällöin uskosta luopuvan ihmisen kadotus on Jumalan valinta. Kun kerran Jumala ei ollut kyllin voimakas tai hyvätahtoinen pitääkseen ihmisen uskossa ja siten pelastaakseen tämän, ihminen ei voinut tehdä mitään välttääkseen kadotustuomiota. Predestinaatio koskee näin ollen pelastuksen lisäksi myös kadotusta.

Neljänneksi yksinkertaisen predestinaation kannattajat poikkeavat omista periaatteistaan kuten rationalisoinnin välttämisestä, Raamatun kohtien ottamisesta sellaisenaan ja harmonisoinnista pidättäytymisestä. He syyllistyvät usein rationalisointiin esimerkiksi kysyessään: "Kuinka hengellisesti kuollut voi tehdä ratkaisun?" Tämä, jos mikä, on rationalisointia! He järkeilevät, että hengellinen kuolema ja elämä olisivat samanlaisia kuin fyysinen kuolema ja elämä, vaikka Raamattu ei missään kohdin sano näin!

Samanlaista yksinkertaisen predestinaation kannattajien käyttämää rationalisointia voi soveltaa myös heitä itseään vastaan vaikkapa lapsikastekysymyksessä. Kohdassa <1. Piet. 3:21> sanotaan, että kaste on hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta. Heiltä voidaan kysyä: "Kuinka ihmeessä vastasyntynyt voi pyytää hyvää omaatuntoa Jumalalta?" Tai kun Raamatussa sanotaan: "Jokainen joka huutaa avuksi Herran nimeä pelastuu" (Room. 10:13), voidaan kysyä: "Kuinka ihmeessä vastasyntynyt voi huutaa avuksi Herran nimeä?", ja näin argumentoida heidän kasteessa tapahtuvan uudestisyntymisen oppiaan vastaan.

Tämän lisäksi yksinkertaisen predestinaation kannattajat eivät myöskään ota Raamatun kohtia sellaisenaan, vaikka he oppikeskusteluissa näin väittävät tekevänsä. Erityisesti ihmisen suorittamaan valintaan liittyviä Raamatun kohtia ei oteta sellaisenaan. Esimerkkejä:
    "Taivas ja maa ovat todistajinani, kun nyt sanon: Minä olen pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne saisitte elää." (5. Moos. 30:19)

    "Kuunnelkaa! Minä, Herra, annan teidän valita joko elämän tai kuoleman." (Jer. 21:8)

    "Valitkaa tänä päivänä, ketä palvelette: haluatteko palvella niitä jumalia, joita esi-isänne palvelivat Eufratin toisella puolen, vai amorilaisten jumalia, näiden amorilaisten, joiden maassa te nyt asutte. Minä ja minun perheeni palvelemme Herraa." (Joos. 24:15)

    "Kuinka kauan te horjutte puolelta toiselle? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä, jos taas Baal, seuratkaa sitten häntä!" (1. Kun. 18:21)

    "Valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden." (Joh. 3:19)

    "Te olette nyt valinneet Herran ja tahdotte palvella häntä." (Joos. 24:22)
Yksinkertaisen predestinaation kannattajat eivät ota näitä Raamatun kohtia sellaisenaan, mikä on heidän omien periaatteittensa vastaista, vaan lähtevät järkeilemään ja etsimään, miten he saisivat seliteltyä ihmisen valinnan näistä kohdin pois.

He myös syyllistyvät itse Raamatun kohtien harmonisointiin, mitä he väittävät pyrkivänsä välttämään. Esimerkiksi Roomalaiskirjeen opetusta Aabrahamista "uskosta vanhurskaana" ja Jaakobin kirjeen opetusta Aabrahamista "teoista vanhurskaana" ei oteta sellaisenaan eikä pidetä tasa-arvoisesti voimassa. Ne harmonisoidaan jollakin tavalla yksinkertaisen predestinaation kannattajien ajattelussa. Mutta miksi he eivät samalla tavoin harmonisoi predestinaatio-oppiaan? Tässä on ammottava epäjohdonmukaisuus ja ristiriita heidän opetuksessaan ja ajattelussaan!

Lisäksi on tärkeää huomata, että kaikissa niissä Raamatun kohdissa, joissa predestinaation kannattajien mukaan puhutaan ihmisyksilöitä koskevasta Jumalan valinnasta, läsnä on sekä positiivinen että negatiivinen puoli - ei pelkästään positiivinen. Esimerkiksi:
    "Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo." (Room. 9:18)
    => Jumala ei siis vain armahda tahtonsa mukaan (yksinkertainen predestinaatio) vaan myös paaduttaa tahtonsa mukaan (kaksinkertainen predestinaatio).

    "Jaakobia minä rakastin, mutta Esauta vihasin." (Room. 9:13)
On myös huomattava, miten joissakin kohdissa "vihan valinta" korostuu jopa paljon voimakkaammin kuin "armon valinta":
    "Näin on myös Jumala tehnyt näyttääkseen vihansa ja osoittaakseen voimansa. Suuressa kärsivällisyydessään hän on tosin säästänyt noita vihan astioita, jotka on määrätty tuhottaviksi." (Room. 9:22)

    "Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen" (Joh. 17:12)
Eivätkö yksinkertaisen predestinaation kannattajat otakaan enää näitä "vihan valinnan" kohtia sellaisenaan, niin kuin he väittävät aina tekevänsä? Jos Jumalan valinta ei ole heidän mielestään ehdollinen eikä riippuvainen ihmisen tekemistä valinnoista, kuinka he selittelevät pois "vihan astiat, jotka on määrätty (predestinoitu) tuhottaviksi" tai Juudaksen, jonka "täytyi joutua kadotukseen"?

Tähän asiaan liittyy myös tärkeä teologianhistoriallinen näkökulma. Nimittäin yksinkertainen predestinaatio on ns. uusi oppi, joka on ilmestynyt historiaan vasta 1500-luvulla. Sitä ei tavata keskiajan eikä varhaiskirkon teologien ajattelussa. Yksinkertaisen predestinaation taustalla on erityisesti luterilaisuuden historiaan liittyvä tilanne, jossa ensimmäisen polven reformaattoreiden keskuudessa esiintyi sekä voimakasta predestinaation korostamista että enemmän tahdonvapautta painottavaa ajattelua. 1500-luvun lopulla Yksimielisyyden ohje -nimisen tunnustusdokumentin kirjoittajat halusivat yhtenäistää luterilaisuutta ja luterilaista ajattelua ja niin he tulivat luoneeksi opin, jossa pyritään jollain tavalla yhdistämään niitä ajattelutapoja, joista aiemmin 1500-luvulla oli esiintynyt eroavuutta luterilaisten opettajien keskuudessa. Yksinkertainen predestinaatio ei perustukaan Raamattuun, vaan myöhäisreformaation ajan haluun harmonisoida reformaation ajan luterilaiset (keskenään ristiriitaiset) näkemykset.

Nykyisin monet voimakkaan luterilaisen identiteetin omaksuneet ihmiset eivät kannata tosiasiallisesti yksinkertaista predestinaatiota vaan kaksinkertaista. He saattavat kannattaa vahvasti Lutherin "Sidottu ratkaisuvalta"-teoksen ajatuksia, mutta on tärkeää ymmärtää, että Sidottu ratkaisuvalta ei opeta yksinkertaista predestinaatiota vaan kaksinkertaista, ja se on tästä syystä ristiriidassa luterilaisten tunnustuskirjojen, erityisesti Yksimielisyyden ohjeen kanssa. Tiukan tunnustuksellinen luterilainen ei hyväksy läheskään kaikkia Sidotun ratkaisuvallan opetuksia. Yksimielisyyden ohjeesta näkyy mielestäni myös, että siinä yritetään paikoin selitellä parhain päin Lutherin jyrkkiä predestinaatiolausuntoja antaen ymmärtää, että Luther ei olisi aina tarkoittanut ihan sitä, mitä hänen lausumistaan voidaan suoraan ymmärtää.

Samoin on tärkeää tiedostaa, että predestinaatio ylipäätään on ns. uusi oppi, jota ei esiinny kristinuskon historiassa ennen Augustinusta ja 300-400-lukujen vaihdetta. Kaikki varhaiskristilliset opettajat tätä ennen opettivat tahdonvapautta eivätkä predestinaatiota. Predestinaatiota muistuttavaa ajattelua tavataan ennen 400-lukua lähinnä vain eräissä synkretistisissä ja harhaoppisissa uskonsuunnissa kuten manikealaisuudessa, joka nousi persialaisesta fatalismista. Eräiden Augustinus-tutkijoiden kuten M. A. Smithin mukaan Augustinus, joka oli nuoruudessaan ennen kääntymystään manikealainen, ei koskaan täysin päässyt irti manikealaisesta fatalistisesta maailmankuvasta ja näin päätyi lopulta muotoilemaan kristillisen predestinaatio-opin vastustaessaan Pelagiuksen radikalisoituneita ajatuksia 400-luvun alussa. Näyttääkin siltä, että predestinaatio-opin juuret ovat persialaisissa pakanauskonnoissa eivätkä suinkaan Raamatussa tai varhaiskristillisessä ajattelussa. Nykyisistä pakanauskonnoista predestinaatiota esiintyy erityisesti islamissa, jossa sillä on tärkeä asema.

Näin olen osoittanut yksinkertaisen predestinaation opin vääräksi ja sen kannattajien opetukset mahdottomiksi niin Raamatun perusteella kuin muutoinkin. Yksinkertainen predestinaatio ei perustu Raamattuun vaan kahden vastakkaisen oppinäkemyksen kehnoon ja epäonnistuvaan harmonisointiyritykseen. Paljon uskottavampi harmonisointiyritys olisi pitää tahdonvapaus ja kaksinkertainen predestinaatio molemmat yhtä aikaa voimassa, niin kuin evankelikaaliset kalvinistit tekevät. Predestinaatio ei kuitenkaan ole raamatullista sen paremmin yksinkertaisessa kuin kaksinkertaisessakaan muodossa. Raamattu opettaa, että ennalta määrättyjä eivät ole ihmisyksilöt vaan pelastuksen tapa: Kristus (Ef. 1). Jumala on jättänyt ihmiselle vapauden sanoa hänelle "kyllä" tai "ei".
    “Taivas ja maa ovat todistajinani, kun nyt sanon: Minä olen pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne saisitte elää.” (5. Moos. 30:19)